Luku 97

Sydänsilmä

Ylikorjaaminen on helppoa.

Ei tarvitse kuin tehdä havainto jostakin asiasta, jonka toteaa vievän epätoivottuun suuntaan. Sitten epäkohtaan tartutaan tomerasti tai omatahtisesti mutta kuitenkin niin että tola tahdotaan toiseksi taivuttaa. Aina kun on lipsahtamassa vinoon pysäytetään toimi ja tehdään toisin. Tai oitis virheen havaitessa korjataan sitä edes ajatuksen tasolla, vaikka kahvi olisi jo kädessä ja kello kävisi pikkutunteja, jos se kävisi eikä olisi kadonnut kioskimaisen iäksi vaikka vain roskiksilla poiketa piti.

Kaiken tämän huolenpidon seurauksena ihminen saattaa toimia kuin mikä hyvänsä muukin satutettu eläin ja korjata peloissaan niin paljon että samalla tulee tehneeksi uudenlaista tuhoa. Nyt kuluukin kengän toinen syrjä, eikä se kroonisesti puhkeutuva, ja lisäksi polvessa säteilee kipua, kuten kävelemään opetteleva Tille saattaisi todeksi tuntea.

Aiemminkin olin havainnut rakkaudentunnustukset vaikeiksi ja vasta vuosi sitten aloin tapailemaan sitä ajatusta että vika voisi olla minussa. Tästä sisuttamisesta on oma lukunsa, joten en vello siinä liiaksi, mutta tuon esiin joitakin näkyviä seurauksiaan.

Ennen en rakastanut mitään ja erilaiset suloiset kiertoilmausemojit täyttivät viestiketjujani. Reagoin sydämen sijasta millä tahansa muulla merkillä, koska se tuntui varsin väärältä ja suorastaan halpamaiselta huijaukselta. Sydänsilmät liioittelivat innostusta kun kyseessä oli ystäväkandidaatille tarjottu arkinen oivalle eikä suinkaan rakkaalle esitetty kosinta. Kekseliäs mieli löytää satojen vaihtoehtojen seasta laadukkaampia ja kuvaavampiakin tunneilmauksen keinoja. Ja erilaisia tarrojakin voi askarrella latteiden sydänten sijasta, joten sellaisia oikeasti välittävä taho tietysti tekeekin.

Tässä välissä tapahtui kaikenlaista oivaltamista ja korjasin sen myötä käytöstäni. Mitäpä tuota muutoin oivaltamaan, jollei virheitä koe ympäristöönsä heijastavansa tai muutoin muuttua mieli.

Pikaviestimiseni sanasto on tuon hoksauksen hetken jälkeen laventunut osoittamaan ilmiselvää välittämistä ja sama näkyy myös käyttämässäni reagointityylissä. Edelleenkin asiat ovat hassuja ja hauskoja parempien laatusanojen puuttuessa ja yhä dinosauruksia ja sorsia vilahtelee kahvikuppien ja kukkaruukkujen lomassa, mutta uutena ilmiönä sanoitan myös ihastumista, kiintymystä ja joskus jopa rakkauttakin, eivätkä erilaiset punasydämet ole pannassa kuin ennen. Viestintä voisi vanhaan verraten näyttää helpommalta mutta minusta myös yksiselitteisemmältä, eikä se näinä väärinymmärryksen aikoina voi olla yksistään pahasta.

Rakkaudesta on voinut puhua viestein kuin ääneenkin ystävien ja sellaiseksi pyrkivienkin kanssa. Paljon muutakin hyvää tästä on seurannut.

Mutta ylikorjaamisesta on kyse jos antaa tunteistaan suureellisen kuvan ja tällä tavoin tukahduttaa toista. Tällainen nopea ajatus kirisi viimein mieleeni nyt kun muutaman viikon ajan olemme orastavan riiailuihastukseni kanssa kipuilleet tunteiden yksipuolisuutta ja nyt havahtuneena sen ahdistavuutta kun toinen sydänsilmäilee ja toisen kokema hehku on hiipunut jo ahdistuksen aaltojen alle. Onhan kuormittavaa vastaanottaa sydänemojia huomentoivotukseen, jos oma tunnekokemus on hailumpi, epäselvempi, kysymysmerkimpi ja suorastaan ristiriitainen.

Eikä siinä hetkessä käy helposti huomaaminen sen, kuinka sydänsilmäinen toimija ylikorostaa omaa olotilaansa, alleviivaa hurmoksessa tunteitaan, katso, näin helppoa tämä onkin, tällä kertaa en epäröi sanoa rakastavani jos siihen saakka etenemme, olen valmis paljastamaan tunteitani ja elämään niitä todeksi sitä vauhtia kun niistä kiinni saan.

Kaikenlaista sellaista vaaleanpunaista keväthöttöä, jonka seassa on mukava piehtaroida ja katsoa kasasta käsin maailmaa. Vaikka vieressä olisikin mutainen oja ja itsekin hetteikössä uppoamassa on tunnekokemuksen ilmaisun vapaus valloittava elämys itsessään. Voitko kuvitella miten vaikeaa tällaista oli tehdä parikin vuotta sitten, et voi, sillä se oli lähes mahdotonta, ymmärrätkö miten suurenmoisessa paikassa olen juuri nyt.

Kysyä voi ja ilohan sitä on jakaa, mutta ymmärrän senkin nyt että vierestä katsottuna tuo näyttää silti orastavassa kuralammessa lillumiselta. Mitäpä jos tulisit tänne ja tutustuisit kunnolla, etkä vain piiloutuisi noiden vauhdilla kasvavien tunnetaimiesi taa ihastelemaan.

No, ensi kerralla osaan ottaa tässä suhteessa rauhallisemmin. Tässä ja muissa suhteissa.

Osaamatta katua sitä että kerrankin ilakoin onnesta yleisesti hyväksytyin symbolein ja kuitenkin ymmärtäen että niitäkin voi tykitellä turhan vikkelään ja epätahtisesti, tuoden inflaatiota merkityskieleen. Kuka olisi uskonut että täysiä ei ollutkaan hyvä, jos täysi pidättyminenkään ei ollut. Mahdottoman monimutkainen maalima on se johon kuoppaa poljen ja arkkeja kannattimikseni rustailen.

Tervetuloa kyytiin, jokaista uniikkia tarvitaan yksi ja matka on opettavainen, vaikkei johtaisikaan ojaa edemmäs.