Luku 96

Parempaan suojaan

Ajan kulun ja muutoksen huomioimisen esivaatimuksena on muistijälki. Kun näitä elämän hetkien kalloon jättämiä kohtia kuljeksii saattaa taipaleen huomata vaihdelleen. Itseään voi pitää ikuisena ja liikkumattomana, jollei antaudu vertailemaan. Näin voi käydä silloinkin kun vanhoja vedoksia katselee kritiikittä tai suosiollisen lauman ympäröimänä, sillä moni asia unohtuu ja vääntyilee jollei niihin uusin ajatuksin palaa, kuten käy silloinkin kun joukkiolle suosiollista on asian kulku jotensakin menneenä muistaa.

Tulevaisuutta on hankala ennustaa, mutta tapahtuneen pohjalta voi lukea suuntia eli trendejä. Se ilahdutti palatessani menneen vuoden kevääseen, jolloin olin omien surujeni riivaama kuten kuka tahansa elollinen, mutta toisin kuin tänä aurinkoisena ajanjaksona minulla ei ollut ketään kelle soittaa. Tietenkin minulla oli ihmisiä, jotka välittivät oloistani ja menoistani, kurkottivat tykö ja olivat läsnä, mutta tiukassa paikassa oli suurin apuni silti minussa itsessäni ja raakojen asioiden pohdinta toisten seurassa alastomuudessaan pelottavaa ja turhuudessaan väsyttävää. Itse pitäisi kaikki kuitenkin keksiä.

Matkaa on vielä tehtäväksi mutta idioottiystävistäni on kuoriutunut yksilöitä, joiden puoleen voi varovasti jo nojailla. Olen puhunut puhelimessa kymmeniä tunteja pelkästään jonninjoutavia asioita liittyen itseeni ja muihin, saanut samanlaisia syvään päätyyn hyppäämisen kokemuksia kuin kasvotustenkin, eikä tämä kausittaisuudestaan huolimatta ole tuntunut uuvuttavalta samojen asioiden vatvomiselta vaan pääsyltä uusien oivallusten äärille.

Paljon on ehtinyt tapahtua muutoinkin, mutta vasta uskaltauduin hyvän seuran kannustamana pohtimaan suhdettani huumorintajuun ja kavereiden kesken vitsutteluksi kutsuttavaan käyttäytymiseen. Olen pontevasti puoltanut sitä ajatusta että parhaassa seurassa voi lämpimästi vitsailla ja silti pysyä asiassa kiinni, enkä vieläkään ole päästänyt tästä irti. Tilanteen edetessä rekisteri voi vaihtua huumorista itkemiseen, epävarmuudessa empimisestä likeisempään lämpöaaltoon. Tämä kaikki on mielestäni ollut mahdollista silloin kun osapuolet kokevat olevansa turvassa suhteessa toisiinsa, siis samalla puolen pöytää ja joukkueena maailmaa ihmettelemässä.

Olen saanut eloni varrella näpäytyksiä ilkeydestäni, passiivisaggressiivisuudestani ja katkeruudestani. Näiden pohjalta olen tunnustellut toimiani ja välillä nähnyt valoa palautteenantajan viestissä, mutta viime aikoina olen myös kokenut ratkaisseeni tämän ongelman jo niin pitkälle kuin järkevää on ennen kuin vaivun viestejäni varovaisuuden nimissä tylppäileväksi keikkailijahuuliveikoksi.

Pötyä sittenkin.

Rohkea riiailtavani haastoi minua tästä kerta toisensa jälkeen kun nokkela sillanrakennukseni johtikin hänellä mielipahaan. Vaikka aivot sanoisivatkin ettei kommentti ollut pahantahtoinen sanoi keho muuta, eikä sitä käy näin kokeneena ihmisenä sivuuttaminen. Vaikka vika voisikin olla kemioissa ja yleisessä huumorintajueroissa otin sentään viimein harkittavaksi senkin vaihtoehdon etten olisi kuvitelmissani täysin oikeassa. Enkä sitten ollutkaan.

Olihan kummallista että minusta meilläkin on ollut turvallinen ilmapiiri, jossa koen rentoutta sanoa kaikkea hassunhauskaa, vaikka satuttavuudessaan riskikästä, jollemme vain tuntisi näin hyvin ja luottaisi toisiimme. Samanaikaisesti toisen ollessa kantapää ilmassa ja kädet edessä valmiina puolustamaan milloin hyvänsä tapahtuvaa hyökkäystä. Pahantahtoista tai ei, luin ilmapiiriä aivan väärin. Mikä hämmensi minua kun palautetta viimein pyörittelin, olihan tilannetaju yksi kyvyistäni.

Keskustelu soljui ja oivalsin lopulta todeksi sen, etten minäkään tuntenut olevani turvassa. Halusin olla ja olin valmis käyttämään kaikkia vahvoiksi kehitettyjä lihaksiani saadakseni toivotun lopputuloksen, joten sen sijaan että olisin kuunnellut kehoani ja sanonut että tilanne jännittää tai minulla on omituista olla tässä juuri nyt, joka on vasta paikantamani lihasryhmä, kompensoinkin sitä laukomalla nokkelia tilannekoomisia huomioita. Toisessa seuruessa tai toisessa tilanteessa tämäkin voi auttaa kaikkia osallisia ohittamaan kehojensa huutomerkit, ehkä joillakin ne huutomerkit menevät jopa reilusti manipuloimattomina sivummalle jos huoli on liittynyt ajanvietteen tylsyyteen, mutta tällä kertaa kokija oli tarpeeksi skarppi huomaamaan tapahtuman ja pysäyttäen kommentoimaan sitä tavalla, jonka lopulta ymmärsin.

Onnistuin näkemään itseni hieman pelokkaana otuksena, joka tarkkailee toista etäältä lähemmäksi tahtoen. Sen sijaan että olisin tätä sanallistanut olenkin heitellyt huumorikoukkuja ja toivonut että sellainen nappaisi kiinni tyköni kiskoakseni. Tai että toinen uskaltaisi esimerkkini voimasta tehdä samanlaisia viskomisia suuntaani ja minä voisin tarrata kiinni ja nauttia kyydistä.

Oloni on turvaton ja haluaisin tehdä sille jotakin, seuraavaksi seuraa vitsi.

Oivalsin siis huumorin olevan oman turvallisuuden tunteeni ja ihmisetäisyyteni hallinnan keino. Jos edelleenkin turvallisessa tilanteessa läheisen ihmisen kanssa voisin sanailla kuinka sattuu, hyväksyin myös väkivaltaisesti runnovani tilannetta sen simulaatioksi, uupuen ja pettyen jos toisen kanssa ei näin natsaakaan. Tie turvallisen Tillen luo käy vitsuttelun kautta, olisi voinut olla palvelulupaukseni. Paras varautua siihen.

Vaikka tämän ajatusketjun ja kehoni suljetun palauteketjusopen avasikin romanttinen keskustelu hämärtyvässä illassa ymmärsin myös tämän saman menetelmän pätevän kaikessa muussakin mitä teen. Olen nykyään jo paremmin itseeni tutustunut ja olemuksestani varmempi tapaus, mutta silti saatan esitellä hienostunutta huumorilihastani aivan arkisissa tilanteissa, joissa voisin kokeilla välillä muutakin. Ei niin että aina olisin piiloutunut vitsin taakse kuluneina vuosinakaan, mutta lämpimän vitsailunkin sijaan voisin tunnistella kehoani hiukan pidempään ja pysähdellä miettimään onko tässä muita keinoja käytettävissä.

Erityisesti koska nokkela huumori menee hukkaan, jos toinen värisee peloissaan, eikä sellaista ole hauska mielessäänkään pyöritellä sen jälkeen kun toisen nähnee saaneen osuman. Unelmani oli nauraa yhdessä mutta tässä sitä viritelläänkin eroa.

Ylimääräisen yleistämisen uhallakin oivalsin edelleen että tätä turvattomuutta olen kokenut valtaosan eloajastani. Sen tähden joskus ei huvita lähteä tavallaan mukavaan tilaisuuteen, vaikka sieltä palatessa tietäisi olevansa iloinen siitä että kävi. Keho haraa vastaan, jos nykyään paljon harvemmin kuin vuosikymmen sitten, eikä se ole välttämättä väärässä tietäessään että minun on hankalaa olla eritoten seurassa, jossa huumorintajuani ei ymmärretä tai sitä ei arvosteta, jossa pitäisi vain olla hiljaa ja uppoutua. Käynnit erilaisissa esityksissä kuten aikuisten miesten mailanujakoissa tuntuvat siksi sanottua vaarallisemmilta, koska olen niissä hiukan rammasti kädet sidottuina tai suukapuloitu niin että oma etäisyydenhallinta- ja turvarakentaminen ei ole mahdollista.

Kenties olen yhtä turvattomassa tilassa kuin olin vuosi sitten tai pidemmänkin ajan, mutta ainakin nyt ymmärrän tilannettani paremmin. Tämä myös selitti mutkan kautta ihmetykseni sitä kohtaan, miksi uudet ihmiset olisivat jotenkin välttämättömän tarpeellinen asia, joiden vuoksi on valmis riskeeraamaan romanttisenkin ihmissuhteen. Yhtäkisti ei tunnukaan aivan omituiselta että selittävä tekijä ei olekaan vain mahdollisuus kiihkeään seksiin, kuten miesten biologisesti olettaa voi, vaan lupaus turvallisuuden tunteesta sellaisella tavalla, joka ei nykyisissä ihmissuhteissa kaivatuissa määrin toteudu.

Nyt ymmärrän paremmin muinaisen tyttöystäväni kommenttia siitä ettei hän kaipaa elämäänsä uusia kavereita, koska hänellä ei ole haluamaansa aikaa käytettäväksi nykyisiinkään. Ei kai uutta kaipaa, jos vanhassa on hyvä olla. Ja minulle oleminen on useiden ihmisten seurassa ollut vaikeaa, vaikka olenkin parhaani tehnyt esittääkseni ettei näin olisi. Aina välillä on löytynyt joku itseni kaltaisesti käyttäytyvä ihminen, joka ei välttämättä ole osannut itseään tuntea sen paremmin, mutta joka on huumorilla turvallistanut oloaan eikä nähnyt sitä keinotekoisena ivan välineenä, jossa olisi jotakin pahantahtoisen epäilyttävää poistyöntövoimaa. Sellaisia olisin toivonut ympärilleni ja heidän jahtaamisensa tapahtui helpoiten heittelemällä vitsikoukkuja kaiken aikaa, vaikka sen seurauksena olisikin ollut verilöyly josta kolhitut ihmispolot kuka kontaten, kuka juosten hälvenee paikalta.

Vain todelliset uudet ja vanhat ystävät jäävät sydänsilminä muodostamaan kasaa, jossa olemme kaikki iäti turvassa.

En ole myöntänyt olleeni baletististi varpaillani ja siksi on ollut vaikea huomata minun kuin muidenkaan että tässä voisi olla ongelma, jota kannattaa hiukan selvitellä. Asian kieltäminen toimii jonkin aikaa ja jotkut siihen uskovat. Onni on älykkäät ystävät. Ehkä älykkyys on kärsivällisyyslaji, joten onneni on myös se että hitaanakin saan peilauspinnastaan nauttia, koska heiltä jos keiltä voi suopeaa suhtautumista matelevaan muutostyöhön odottaa. Uudet tuttavuudetkin tunnistaa ystäviksi kun turvallisuuden tunne muodostuu loikkaamatta huijauskoodeilla välipomojen yli ja kuinka he ilahtuvatkaan kun tykittelyn aika koittaa.

Jos nyt vitsuttelua ei muutoinkaan tarvitse iänkaikkiseksi lopettaa, sillä jos nyt mitään olen oppinut on tämäkin vielä kertakaikkisen hauskuutuksen mahdollistava välivaihe. Kenties itseänikin naurattaa enemmän kun ei puhuessa pelota väärinkäsityksen riskit ja seuraukset. Tai naurattaa ylipäätään muukin kuin ajatus tilanteen hassuudesta, jos sanoja olisi joku muu. Aidon ilon vuosirengas, täältä tullaan.