Luku 93

Pyharki

Tuoreeltaan kävimme ystäväpiirissäni tutkimaan rakentamislakia, joka on aikanaan parlamentaarisesti laadittu edellisen hallituksen voimin ja sitä seuraavan kiireesti virkahenkilövetoisesti korjaama, jottei vain astuisi voimaan heidän kannaltaan kestämätön viritys. Tässä yhteydessä käytettiin kaikenlaista viinanhuuruista terminologiaa suoraan markkinointiosaston pikkujouluista, jota en käy toistamaan, mutta merkittäväksi tapauksen tekee sellainen pieni hivutustaktiikan hyödyntäminen, jollaista valtaapitävät näkyvät tekevän. Tuossa laissa se tarkoitti yksittäisen kuntalaisen valitusoikeutta tiettyihin hankkeisiin nähden, joka alkujaan kavennettiin vain toimialaa liippavien yhdistysten oikeudeksi, jonka perustuslakivaliokunta salli mietona kevennyksenä perusoikeuksiin nähden, suhteessa aiheettomien valitusten aiheuttamaan mielipahaan. Ennen voimaantuloaan lakia ehdittiin muuttaa monilta osin, joista yksi oli se, ettei edes yhdistys saisi jatkossa valittaa. Läpi meni, joten tietyissä suunnitelmissa on nyt vapaampi taival niin hyvässä kuin pahassakin.

Tällä amatöörin lakitarinalla on sellainen liitännäinen nyt vielä ajankohtaisempaan jouluun siksi, että tämä on vielä yksi harvoista kansakuntaamme pysäyttävistä juhlista. Virittyminen alkaa viimeistään marraskuun taittuessa, jolloin voidaan jo kailottaa stressittömän joulun iloista ja muistuttaa varautumisen voivan säästää hengen rasitusmurtumilta, joten tilaa lahjat äkkiä nyt ja ruoat pakkaseen pane tai lomamatka suvun voimin järjestä.

Kaupallinen tuputuspuoli unohdettuna tässä pysähtyneisyyden mahdollisuudessa, jahka aatto ensin pääsee käyntiin ja viimeiset pukitkin kotiutetaan, on jotakin riemastuttavan juhlavaa. Vaikka toiset yhä päivystävät eivätkä kaikki osaa juhlia itseään suuremmin joukoin laisinkaan, nautin yksistään kissa kainalossanikin siitä, että tällaista voi olla. Jatkoajatuksena aivot laukkaavat luontevasti ihmettelemään sitä miksei näin voisi olla useamminkin.

Eikä juhlan tarvitse olla rauhoittumiselle tai sukuriita-altistumisille suunnattu.

Kesän matkustus vei minut ystävineni osalliseksi seksuaali-irrottelutapahtumasta, jossa kaikenhenkisten ihmisten kunniaksi oli suljettu suurkaupungin keskuskatuja karnevaalikärryjen kolistella kaiken kansan keskellä ja muiden ei ollenkaan. Siellä ihmiset sitten kulkivat, ilakoivat, tanssivat ja lauloivat tuottamatta bruttokansantuotetta sen enempää kuin virvokemyynnillä aikaansaattui.

Näky oli riemastuttava ja osallistuminen ylentävää.

Kelataan muutama tunti pidemmälle, lähemmäs puoltayötä, jolloin viimeisiäkin tapahtuman kulkueille varattuja katuosuuksia purettiin. Siivouskärryt vetelivät imuroimassa lasia ja muuta roskaa ja pesemässä erilaisia eritteitä ja limoja autojen tieltä. Poliisit ohjasivat liikennettä ja puomien väistyessä autot valtasivat heille kuuluvan tilan. Juhlat olivat ohitse ja arki sai jatkua.

Länsimaiseen sekulaarisuuteen eli tapauskovaisuudenkin vähentymiseen on koetettu vedota hidastavasti paitsi perinteisiin pohjaten, myös helvetin liekkien sijasta sillä pelotellen, että kirkon vallan huvetessa saamme heittää hyvästit arkipyhille. Eihän minuakaan ole hetkeen kirkkoon saanut joululauluja kuulemaan, mutta tehkääpä joulupäivästä arkinen lomaton niin kyynel valuu kuin pikkuvapahtajalla legendan mukaan ei kai ikinä, vaikka vieraat miehet kantoivat syntymäpäivälahjaksi arvotonta roskaa eivätkä esimerkiksi leluja. Leuka lujana kuten suuren johtajan kuuluu kului sekin päivä ja tiettävästi monet muutkin, kuten ihmiseliön kuuluukin.

Uhkailla ja pelotella saa muttei itkeä.

Pyhäpäivien synnystä saamme tietenkin tässä hetkessä kiittää kirkkoa, mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että kyseessä olisi samanlainen hivutus tässäkin asiassa. Pitkälle on tultu siitä satain vuoden takaisesta ajasta, jolloin lepopäivistä saattoi saada sakkoa jossakin Vaasan liepeillä, kuten jostakin luin, koska työvoimaa tarvittiin kipeästi ja jokainen joutilas käsipari oli riski. Mutta varsinkin tuollaista historiaa vasten en saata olla miettimättä sitä, onko ennen vanhaan erilaisia paraateja ja rauhoittumispäiviä ollut paljon enemmänkin. Voisiko olla että niitä on ollut jopa aivan liiaksi ja luopumisestaan on vastineeksi luvattu kansallisia juhlapäiviä, suuria pysähtymisen hetkiä, jolloin koko kylä saa esivallan siunauksella vetää lonkkaa pitkin tanssilavaa ja koettaa riiata naapuritilallisia. Ei voi harva se päivä olla tällaista, nyt huhkitaan niin juhannuksena sitten, ja sadonkorjuuaikaankin voidaan jotakin keksiä, mutta eritoten synkän syksyn palkintona häämöttää sitten tämä kekrinen joulukuvasto.

Arkitodellisuudessa ihmiset saattavat ottaa koko joulukuun lungisti pitkälle loppiaiseen saakka. Nyt siihen on vielä mahdollisuuksia lomapäivistä kirjaapitävillekin, koska arkipyhät antavat armoa. Mutta voisiko meillä olla sellainenkin maailma, jossa suurin osa päivistä on vapaampaa olemista ja puurtopäivät ovat sitten askareasia erikseen.

Voin hyvin kuvitella että hivuttamalla meidät on saatu vähitellen vaihtamaan paljosta vähään, jos tehokkaammin. Minä alan vähitellen saavuttaa joulutunnelmaa nyt kun kaupunki on ollut pysähdyksissä vuorokauden. Pahoin pelkään että parissa päivässä mennään taas, ja jollei puhelin soikin iloisten sähkösopimusasioiden merkeissä, ei sitä ainakaan voi mahdottomana pitää.

Kauanko menee että joulu-uunituksiakin saa sopimusasioilla häiritä, koska onhan tuo hiukan vanhakantaista noin keskellä viikkoa ikkunoista kurkkia. Toki aattohan voisi olla joulukuun toiseksi viimeinen lauantai ja joulupäivä siten sunnuntaina, mikä ehkä antaisi hetkeksi säästöä niillekin, jotka puhelimissaan vielä ääniä pitävät. Kunnes kirkon valta murenee ja sunnuntai on päivä muiden joukossa.

Mutta odotapas keskikesän juhlaa, sillä sinä viikonloppuna poikkeuksellisesti on sunnuntaikin on vapaa ja siksi koko Suomi seis. Nyt hetki vielä painetaan mutta silloin saa levätä pulinatta. Jos tanssia tahtoo vähemmistön edustajat niin tehkööt sen autojen seassa silloin kun liikenne ei vedä. Olkaa hyvät.

Silloin minä iloitsen kun kerrankin kansa pysähtyy ja saan rauhassa tuntea yksinäisyyttä. Ehkä siksi näitä tilaisuuksia rajoitetaankin, jottei vallankumousenergia keräänny.