Luku 91

Klaani-ilmiö

Olen ollut viime aikoina huomattavan turhautunut. Kenkkuiluni on kohdistunut yleisellä tasolla maailmanmenoon ja vallitsevaan yhteiskuntaamme, mutta osatta eivät ole jääneet läheiseni tai minä itsekään. Pidän tästä puolesta, sillä olen ollut hyvin taitavasti kiltti niin suuren osan elämästäni ettei taivaspaikkaa voida evätä vaikka nyt perustaisin kaikin tavoin pahoinpitelevän seksikommuunikultin.

Luultavasti siksi että olisin sen ainoa elollinen, mutta pitäydyn uskossani lujasti myös vaikka jäseneksi joku hetkeksi hairahtuisikin.

Närkästyneisyyteni on näkynyt piittaamattomuuteni antaa ihmisten suojautua ja säästellä itseään. Kenties vääjäämätön kuolemani vaikuttaa myös tähän kiireen tuntuu, mutta yhä tuoreen avohaavaiselta tuntuva ero sen sinetöi. Toisten kuviteltuihin kärsimyksiin on vaivattomampi suhtautua suopeudella rääkkiä tehdessäkin ajatellessaan säästävänsä hänet suuremmalta pahalta myöhemmin. Aivan kuten suuret johtajat tekevät.

Et halua olla kuin menneisyyden Tille, joten kaikella rakkaudella haastan tässä hiukan.

Tämä on hyvin tyydyttävää erityisesti minulle. Onhan niin, etteivät ihmiset ole liian tottuneita tähän ainakaan minun tekemänäni. Pitkälle on tultu siitä vuoden takaisesta amatööristä, jonka toimiin palasin viestihistoriaa lukien, jonka läheinen ystävä oli sitten kuitenkin kuullut erostamme tuon toisen osapuolen kertomana. Hän kohteliaasti lähetti viestiä uutisen saatuaan, kertoi omista surutunnoistaan ja myötäelostaan ja tarjoutui jutteluavuksi, johon sentään osasin suopeasti tarttua.

Niin helposti valemuistot syntyvät kun tietoja ei käy varta vasten päivittämään, sillä olinhan kuvitellut tehneeni itse kaiken työn kun sen aloitetuksi sain. Mitä vielä. Sen lisäksi että ystäväni oli tässä toiminut juuri sellaisena tuppautujana kuin jollaisen nerona keksin puuttuvaksi omista piireistäni. Saatoin nyt sentään kohdentaa hänelle kiitokseni teostaan, vaikka tähän vuosi kuluikin.

Asetelma oli siksikin kiitollinen että juuri hänen parisuhdesolmujaan saatoimme olla vuorokausia aiemmin päivänvaloon kantamassa ja selvittelemässä. Osasin olla suorapuheinen juoruilevaan väärässäolijaan saakka, tai ainakin sen riskin osuessaan ylleni langettavaa viittaa uhmakkaasti sovitteleva, enkä päästänyt ihmisparkaa niin helpolla kuin olisin aikaisemmin tehnyt. Samalla tulin tutustuneeksi häneen ja tapaansa toimia paremmin, minkä voisi ajatella olevan oikea-aikaista nyt kun yhteistä historiaamme on kirjattuna jo useamman vuoden ajalta.

Äkisti tuntui mahdolliselta muuttua.

Asiaa ruokki toisen ystäväpariskuntani osa-aikainen läsnäolo tämän illan päätähden tilanteen syväruotimisen lomassa. Tuolla toisellakin parilla oli ehtinyt olla omat kohtalonhetkensä omassa parisuhteessaan, jota olimme paremman puoliskonsa kanssa Kahvila Vanha Kaunan salonkiin muodostetussa kolmiona käyneet läpi vain joitakin viikkoja aikaisemmin. Kiitos tuon niinikäisesti väkivaltaisen mutta rakkaudellista lopputulosta tavoitelleen kolmikantakeskustelun saatoimme nyt puhua noistakin kipukohdista koko nelikonkin voimin ilman että se tuntui tunkeilevalta tai röyhkeältä riepottelulta.

Harva asiahan meistä kenellekään kuuluu ja menneisyyden minä olisi monessa kohtaa osannut tarjota suojaseinämiä turvaa tuomaan. Nyt kaikkeen hähmäisyyteen merkittävästi väsyneempänä saatoin parhaani mukaan sanoittaa toimieni hyväksi kuvittelemiani tarkoitusperiä ja silti pitää painetta yllä.

Toivottavasti tuollainen kohtelu heijastuu joskus minuunkin.

Jatkoin tästä teemasta voimieni tunnossa soittamalla yöllisen puhelun vielä uuteenkin suuntaan, ystävälle, jonka kanssa oli ehtinyt kulua pariviikkoinen suuremmin uutisia vaihtamatta. Joka sanoi kaikenlaista viisasta seuraavien parin tunnin aikana, vaikken kaikkea sanasta sanaan muistakaan. Oleellista oli silti huomata miten mahdollista oli ruotia toisten, hänellekin tuttujen ihmisten tilannetta, sekä kaiken kamaluuden kauhistelun lomassa säilyttää silti myötätuntoinen suhtautuminen heidän ongelmiinsa. Onhan meistäkin molemmilla ollut vaikeaa, eikä romanttisista suhteista ole tullut vielä loppuikäisiä, joten saattaisi olla hiukan ylimielistä sanella totuuksia heille, jotka vielä sentään yrittävät sinnitellä omissaan.

Humoristinen pohjavire ei tietenkään tuossakaan tilanteessa muuttanut keskustelumme selväpäistä viisautta.

Oli silti huojentavaa saada ikään kuin sivulliselta jonkinlaista vahvistusta ymmärrykselleni siitä, ettei tapahtunut ollut välttämättä meidän saman pöydän ääressä olleiden osin toisilleen vieraidenkaan ihmisten orastavien keskinäissuhteiden loppu, vaan kenties mahdollisuus luoda tavallista syvempiä yhteyksiä heikkojen hetkien sallimana. Aivan kuten olen tämän yhdenkin ihmisen tuntenut siis jo vuosia ja silti vasta tämän nelituntisehkon myötä löytänyt jonkin rehellisemmän vireen, jossa ärsytystä saa ilmentää ja omasta väkivaltaisuudesta puhua ilman että se uhkaisi ystävyytemme olemusta.

Nyt ymmärrän että sättimisestäni huolimatta hän oli joissakin asioissa ollut jo edelläni, kuten tarjoutuessaan tukijaksi erosta vihiä saatuaan. Täydellinen ihminen olisi tietenkin sanonut olevansa myös pettynyt ja ärtynyt siitä etten ollut kertonut hänelle näin tärkeää asiaa oitis, mielellään jo ennen kuin ero oli muuta kuin ratkaisuehdotus silloisiin parisuhdekriiseihimme, mutta niin pitkällä emme sentään ole olleet emmekä ole ettenkö joutuisi tätä tajuamaan itse.

Eiväthän asiat näin vain ratkea, tietenkään. Yhä näen ongelmaisia suhteita mihin vain silmäni siristyykään. Minulla on silti sellainen vahvempi vakaumus siitä, että voin tarjoutua työntämään näihin aivoenergiaani sen verran kuin sitä tarjolla on, saada tarvittaessa tukea toisilta ystäviltäni, sekä yhdistää kokemuksia ja käsityksiä ja antaa jonkinlaista rohkaisua ja ratkaisuideoita niiden puutteessa oleville osapuolille.

Niinpä minulla onkin nyt vahvistuva tunne siitä, että jotenkin näin voisi sellainen ystävien klaani toimia. Toisia kohden valoa kääntäen, tuntemattomien mutta hyväksi kuviteltujen kanssaihmisten elämän kipukohdista rakkaudellisesti juoruten, pyrkien auttamaan vaikka sitten juuri siinä hetkessä satuttaen. Elää sellaisella riskirajalla, jossa totuudesta voi seurata harmia, luottaen että lopulta se säästää silti aikaa arvokkaille asioille, jollei mätää suhdetta pelastaisikaan. Varmasti tällaista hurmoshenkistä hippeilyä on ollut ulottuvillani ennenkin, esimerkiksi edellisen kumppanini elämänpiirissä minun rohkeasti peremmälle käydä, mutta koska en tuolloin osannut valoja vannoa niin minkäpä sille voi. Toiseksi paras hetki vapauttaa vonkale on nyt.

Mikäli kaikki käy parhain päin saamme kokea tarinan, jossa nämä kauniit klaanilaiseni ravistelemat minua hereille ennen kuin synnyttämäni seksikultti syyllistyy tuhoaviin toimiin. Huh, olipa se taas täpärällä.

Enkä pitäisi pahana jos mahdollinen romanttinen kumppanini liittyisi ennen suhdemuodon vakinaistamistamme osaksi tätä klaanirakennelmaa. Kenties meillä silloin olisi valmis rutiini sille, kuinka ilmoittaa yhdessä tuumin eroaikeista, enkä pääsisi pälkähästä silläkään saralla. Vaikka olisikin sitten tuolla tavalla tuskaisampi suhde minulle se kuin yksikään edeltävistäni niin ainakin olisi sitä eläessään, vielä silloin kun sillekin asialle jotakin tehdä voi. Olkoon tämä pyhä lupaukseni pyrkimyksistäni tässä kohdin.

totuus etsii tarkoitusta
kuin lapset aarretta raunioista
bambumajaan se viedään piiloon
ei koskaan aarretta
ei koskaan
anneta isojen lasten maailmaan

(Dingo - Pyhä klaani, san. Pertti Neumann)