Luku 88

Järkyttävä johtolanka

Olen löytänyt uuden esikuvan ikääntyneestä anarkistihipistä tai sellaiseksi kuvittelemastani henkilöstä. Anne Lamott on kirjoittanut kirjan Bird by bird, jonka toivoisin voineeni lukea jo vuosikymmeniä sitten, mutta onneksi nyt sentään törmäsin ylipäätänsä. Tuo kirja kertoo kirjoittamisesta noin virallisesti ja todellisuudessa tietysti elämästä eritoten. Anne kertoo vinkkejään, joista yksi on kannustus siihen, että eritoten siitä pitäisi kirjoittaa, josta vanhemmat kavahtaen kehottaisivat vaikenemaan.

Aivan kuin meillä kotona, ajattelin lukiessani, ja olin hyvin iloinen siitä, etteivät he piitanneet aivan kaikesta siitä mitä olen aikojen saatossa tänne julkiseen päiväkirjaani vuotanut. Ehkä osassa on ollut totuutta hiventä enemmän mukana, eikä kaikki ole ollut vain soveliaisuussääntöjen rikkomista nopean maineensaannin merkeissä.

Itsekästähän kirjoittaminen on, mutta toivon tästä olevan hyötyä muillekin, joten en tee tätä sentään pelkästään rakkaudesta itseeni. Nyt saatan myös julkisesti puhua rakkauden töistä, sillä monia asioita on ollut hyvin vaikea ensinnä ajatella, sitten kirjoittaa. Mahdotonta on ollut tämän jakaminen julkiseksi edes pienelle piirille, ystäviksi kuvittelemalleni joukolle, saati sitten koko maailmalle. Ota tästä lukeaksesi, mikäli todella haluat tutustua. Kuinka pelottavaa, kunnes olen huomannut miten nopeasti se tuo liki haluamani kaltaisia ihmisiä, joiden kanssa voin puhua Asioista. Sekä kuinka tehokkaasti se toimii paljastavana sellaisia ihmisiä kohtaan, joista en ehkä sitten kuitenkaan ole niin kiinnostava että eteeni haluaisi nähdä vaivaa.

Kerro omin sanoin mutta siis mielellään ääniviestillä, sillä en jaksaisi lukea tajunnanvirtaasi satojen sivujen edestä.

Keksittynä esimerkkinä. Tuskin pääsen noin pitkälle kenenkään kanssa, koska elämäni on aika usein tajunnanvirtaa, jolle altistuminen tehokkaasti joko saa ihmisen karttamaan viestintää tai sitten toivottavasti ahmimaan kaiken mitä aivoistani sattuu putkahtamaan.

Uskallan suositella samaa menetelmää muillekin, sillä ihmisten suuria salaisuuksia on aina ilo lukea ja sitten huomata ne aika merkityksettömiksi. Silti voi olla ilo tutustua, vaikkei sosiaalipornosta saisikaan nauttia. Saattaa jopa ystävystyä kun huomaa taistelevans aivan samojen pulmien parissa ja pitävänsä samoista selviytymiskeinoista tässä hullunkurisessa elämässä.

Olen jo joitakin vuosia pitänyt itseäni hyvin mielenkiintoisena ihmisenä, mutta vasta joitakin vuorokausia sitten poistin elämässäni epäaktiivisenakin jonkin viisivuotisen ajan kulkeneen seuranhakupalvelu tinderin. Ehdin tavata sen kautta monia elämääni merkittävästi vaikuttaneita ihmisiä, kuten pari kappaletta nyt entisiä tyttöystäviä, sekä kourallisen ihmisiä, joiden kuvittelevan olevan tuttavuuksia, kavereita tai jopa ystäviä, sekä altistumaan jossakin määrin mielenkiintoisille keskusteluille välillä toistenkin kanssa.

Mietin palvelun tarpeellisuutta edellisen parisuhteen kariutumispisteen äärellä. Olin ollut palvelussa epäaktiivisena käyttäjänä pitkään sen jälkeen kun tapasimme ja aloimme tapailla säännöllisesti, sekä virittää vakavampaa parisuhdetta. Silti jätin tilini roikkumaan ja mielihyvähormoneja tai harhautusta kaivatessani selasin valikoimaa ja erään ihmisen kanssa viestittelinkin, paljastuessaan tuhoisin seurauksin.

Silloin vielä ajattelin että tämä on tällainen mukava tapa saada uusia tuttavuuksia, olla tarjolla, jotta he voivat lyöttäytyä käsipuoleeni. Enhän minä näiden kanssa seksiä halua. Eikä tämä ole täysin valhetta, mutta ei myöskään täysi totuus.

Kävin kuluneena kesänä ensimmäistä kertaa elämäni aikana yksin matkustamassa. Matka halki Euroopan kesti yli kuukauden ja vei minut junalla aina Berliiniin asti, eli ei kovin kauas. Ensimmäisten päivien jälkeen aloin saada otetta ja kykenin tutustumaan ihmisiin, joista osa saattaa olla pitkäkestoisia ystäviäkin, mene ja tiedä, ja kontrasti tällaiseen seuranhakupalvelun antiin oli merkittävä. Hostellissa saatoin tutustua kahvia uutellessani ihmisiin, joiden kanssa pystyin ripeästi vaihtamaan kommentteja päivänpolitiikasta ihmissuhdeongelmiin, unelmiin ja haaveisiin, ja joissakin tapauksissa lyöttäytymään matkaansa joksikin aikaa joko kohdekaupungissa tai seuraavassa. Tuntui kuin olisi oikeita kavereita tai ystäviä! Eikä sukupuolellakaan ollut väliä, sillä mielenkiintoisia ihmisiä löytyi kautta rannan.

Aktiivisena ollut tinderini tuotti joitakin mätsejä, joista ei tullut keskustelua kummempia seurauksia edes silloin kun olin lähimain ja ilmoitin että voidaan nähdä tässä tulevina päivinä tai käydä keskustelua mistä hyvänsä sitä odotellessa. Aivan kuin ennen vanhaan.

Aloin sitten miettiä että ehkä ajat ovat muuttuneet, mutta ehkä myös minä olen muuttunut. Pidin pelokkaana tuota hyvänä paikkana luoda ihmissuhteita, joita en muuten uskaltanut viritellä. Matkaillessani syntyi jonkinlainen uskallus ja usko siihen, etten ehkä ole erityisen huonoa seuraa useassakaan tilanteessa, vaikken myöskään mikään kaikkien tilanteiden mahtiseuralainen. Moni kanssamatkailija oli kuitenkin yksinäisyyteen taipuvainen ihminen, jota ei haitannut tutustua pintapuolisesti ja antaa syvemmällekin tutustumiselle mahdollisuus, ja ilokseni samaa piirrettä oli havaittavissa paikallisissakin.

Ehkä voisin tutustua ihmisiin näin jatkossakin, ihan vain lyöttäytymällä sanalle ja kuulostelemalla mitä siitä seuraa.

En tietenkään ole ottanut tätä opiksi kotipuolessani, vaikka olenkin avoimempi ihmisille kuin vielä pari kuukautta sitten. Pidän kuitenkin omaa sosiaalisuuttani nyt enemmän arvossa ja osaan myös arvostaa kykyäni sosiaalisena eläimenä. Ihmiset eivät ole niin rajallinen resurssi, jota minun täytyisi saada kerättyä kaikin mahdollisin tavoin, vaan pikemminkin minä ja aikani on sellainen. Jos minuun mielii tutustua voi sen eteen nähdä hiukan vaivaa sen sijaan että minä pää hiessä koetan selata seuranhakupalvelun tarjontaa, jotta joku oman elämänsä yksinäinen timantti voi löytää minut ystäväpiiriinsä.

Huomasin myös kaivanneeni erityisesti naisten validaatiota sille, että olen kiinnostavaa seuraa. Nyt minusta tuntuu siltä että olen sitä sukupuolesta riippumatta ja ongelma on enemmänkin yksilössä, jollei löydä kanssani kiinnostavaa säveltä. Kaikkienhan ei tarvitse heittäytyä jutulle tai syvään päätyyn, mutta koska sellaisia ihmisiä on valtavissa määrin on minullakin varaa valita. Tässä olen, puhutaanko kuolemasta, no, ehkä sitten seuraavan kanssa, kiitos moi.

Miten paljon voi oppia lyhyessä ajassa, sitä tässä mietin. Ja hetken ajan ymmärrän jälleen paremmin niitä ihmisiä, jotka ovat kertoneet kyllästyneensä ihmisiin. Minä olen ollut niin pitkään ja taitavasti heistä eristyksissä, että ihmissuhteet ovat tuntuneet harvinaisilta taivaan mannoilta, mutta ehkä vähitellen pääsen terveempään suhteeseen, jossa ihmisiä on maanpiiri täynnä ja kiinnostavaa on omaan tahtiin törmäillä ja kehittää tätä tosielämän tutustumistaitoa nyt kun sellaiseen orastavaa rohkeutta on.

Siten tämä liittyy aiheeseen, että omaa kuplaa järkyttäviä asioita tekemällä voi päästä pitkälle. Kuten löytää toisia, jotka eivät niistä hetkahda laisinkaan. Sen jälkeen voi koettaa tehdä yhdessä jotakin, joka järkyttää entistä enemmän. Tämä on vielä unelmointia, mutta mistä sitä tietää mitä saa aikaiseksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät myöskään vain piilottele kotonaan.