Luku 77

Vain kirjoitus

Maailma on täynnä asioita, joskus pullollaan. Sitten ne lähetetään Australiaan, josta putoavat pois. Voivat päätyä vaikka Kuuhun ne. Näin saadaan lisää tilaa uusille asioille ja kiertolaisemme kasvot piristyvät, onhan kuin joulu taas, kun mannaa taivaasta sataa.

Näin ajatellen materia voisi olla pahasta, sillä kovalla liike-energialla iskeytyvä kappale voi jättää jäljen. Kovia paketteja, nopeasti. Niistä on tehty fyysiset traumat. Ajatuksena, harvoin kylässä käy sellainen vimmapukki joka tällaista tuhoa tekee kuin maalaiset kuulle.

Tuli kraatereista mieleen.

Otsikkoasiaan.

Nyt kun sitä tilaa on, sitä käy täyttäminen.

Sisältöä voi luoda hyvin helposti. Siihen riittää, että avaa suunsa tai ojentaa kätensä kohti kirjoitusvälinettä. Muitakin keinoja on. Voi polkea kuvioita peltoon tai heitellä maalia ympäriinsä tilanteeseen nähden riittävällä paineella. Lähes mikä tahansa hetki on siis mahdollisuus luoda sisältöä, jotakin sellaista, joka välittyy toisillekin. Ääneen ajattelu riittää, sisäisellä äänellä ajatteleminen huonommin.

Sellaista aineetonta sisältöä on vaikea pudottaa avaruuteen, mutta jos sen kuvaa ja polttaa kasetille, niin sittenhän siten voi tehdäkin. Ei haittaa, vaikka entropia voittaisi, vilja nousisi epäsammalmaisesti ja työn jälki hukkuisi hetkeen. Kauniisti se eli ja kaunista se oli.

Tähän sisällöntuoton vaivattomuuteen verraten on omituista, kuinka vähän sitä onkaan.

Jos kaiken ajan tekisi jotakin, ja jokainen ihminen tekisi niin, ei kenelläkään olisi aikaa seurata toisten tekemisiä. Tilanne tapaa olla toisin. Sisältöä tuottaa harva ja nauttii moninkertainen joukkio. Tuhannet ihmiset katsovat, kun muutama hikoilee hassuissa vaatteissa. Joskus miljoonatkin katsovat, mutta eivät välttämättä, sillä saattavat he samalla tuottaa sisältöä rakentamalla kauniita voileipiä, jotka valokuvaavat toisille silmin syödä.

Ehkä siksi olemme kulutusyhteiskunnassa emmekä tuottoyhteiskunnassa. Jonka jo terminä pitäisi saada ihmiset valpastumaan. Tuotto mainittu.

En ole aina tuottanut kovin paljoa sisältöä. Siksi tämä ei käy valituksesta. Katselenhan itsekin hikisiä ihmisiä hassuissa vaatteissa ja kehun heti perään, että hyvä suoritus, ei tällä jäällä parempaa voisi kuvitellakaan. Sitten murhanhimoisesti voimme uudelleen valetun ystävyyden äärellä katsoa vihaisin ilmein kenttämestarin kopin suuntaan. Olkoon viimeinen kerta, kun pilaat laadukkaan hyökkäyksen. Onnekseni jokainen päivä ei ole tällainen, voisi jäädä vihailme ikiajoiksi kasvoihini kiinni. Sekin on jo riittää, että jokainen hyökkäys on.

Sisällön tuottamiseen kulutetun ajan vertaaminen sisällöstä nauttimiseen käytettyyn aikaan on harrastuksista mielenkiintoisimmasta päästä. Siksi suosittelen tekemään sitä kaikkina kylminä talvi-iltoina, joina pukinkaan pistelemät paketit eivät saa pintaverenkiertoa palautumaan sydänsuojaustehtävistä. Sitä voi jakaa päivää pienen pieniksi palasiksi ja läpi eläessään miettiä, tekeekö nyt itse jotakin, vai nauttiiko toisten tekemisistä. Joskus nämä asiat yhdistyvät, jos musiikkia kuunnellessa soittaa itsekin, ja sallin itselleni henkevän ajatustyönkin kirjaamisen tekemiseksi, koska muuten olo olisi kovin laiska.

On kuitenkin todennäköistä, että sitä elää hyvin hedonistista elämää. Nauttii paljon, tuottaa vähän. Eikä siinä ole suurestikaan vikaa.

Tämä suhdeluku on kuitenkin hyvä selvittää siksi, ettei sitten soimaisi itseään sisällöntuoton vaikeuksien ääreltä itsensä löytäessään. Tuottaminen on hankalaa, vaatii harjoittelua ja toistoja. Jos sitä ei toistuvasti määrissä tee, on hyvin hankalaa taidossa kehittyä.

Jos ei sisältöä säännöllisesti tuota, voi kokea vaikeaksi mistä tahansa asiasta kirjoittamisen tai puhumisen. Luulla aiheettomasti, ettei olisi sellainen esiintyjätyyppi. Että keskusteluissa kyllä pärjään, kunhan ihmiset antavat apupyöriä, työntävät välillä vauhtia ja jäävät odottamaan, kun jalat putoavat polkimilta, mutta yksin jos jään niin satama-altaasta löydätte.

Sellaista riippuvuussuhteessa roikkuvan itsemurhauhkailijan marttyyripuhetta olisi sellainen. Eikä siis lainkaan haitallista, jos vain tilansa tunnistaa, eikä suojaudu sen taakse potentiaalisesti paremmalta puoleltaan piiloutuen. On harmi, jos maalinedusväännössä kampittelee itseään. Varsinkin sivusta seurattuna, jos pahvissa on nimi ja sopimuksen purkuhinta kallis. Muulloinkin, puhuu sitten itsestään tai toisesta, jonka seuraan on hakeutunut ajatuksia vaihtamaan. Hauskaa vuorovaikutusta piti olla mutta tukitoimiksi meni.

Sisällön kuluttamisen ja tuottamisen suhdetta voi siis miettiä, se on suotavaa. Ei itseään korostaakseen vaan löytääkseen itsestään uusia puolia. Suhdeluvun kääntäminen voi olla vaikeaa, siitä seuraa opetus.

Jollei ole tavannut tuottaa mitään, voi olla vaikeaa keksiä, miten sitä aloittaisi, mitä tekisi, kenelle ja milloin. Jos koettaa kasvattaa sisällön suoltamista vaikkapa muutamalla vartillakin per päivä, saattaa äkisti huomata, ettei tiedä, mitä sitten tekisi. Päiväkirjaan voi aikansa kirjoittaa anteeksipyyntöjä laiminlyönnistään, tervehtiä sitä rakkaana, pahoitella perään. Mutta kun tätä on tehnyt parin sivun ajan, saattaa huomata olon olevan aika ahdisteleva. Mitä pahaa tämä lehtiö on minulle tehnyt kun sitä näin pakkomielteisesti riivaan, olenhan oikeasti mukava ihminen, oikein silmin tihrustettaessa.

Sitten sitä siirtyy puhumaan kukille. Pitää muistopuheita poismenojensa johdosta. Samoja kehuja kolmannelle kertoessa tajuaa, että olenpa epämiellyttävä, papukaijapapisti puhun siten kuin sydämeni olisi jo taivaassa.

Sisältöä tuottaessa sitä saattaa huomata, millainen oikeasti on.

Se, mitä keksii sanoa, kirjoittaa tai tehdä, kertoo siitä, mitä osaa ja mistä tietää. Se, mistä ei keksi, kertoo asioista, joista ei tiedä tai joista ei pelon tai patouman takia haluaisi kertoa. Se vasta voikin olla pelottavaa. Huomata, että on vahvasti mieltä jostakin, muttei oikeastaan osaisi kertoa syytä sille. Eikä välttämättä oikein sitäkään, mitä mieltä nyt on. Tuulimyllyissä on jotakin epäilyttävää, kierrän ne kaukaa, mutta johtuiko se siitä, miten lapsena huudeltiin piikikkäästi lapa jäähän, vai jostakin lepakkomiesjutusta.

Hullu olo voi tulla. Minähän tiedän ja olen olemassa, miten se ei nyt tästä paperista erotu.

Voi käydä toisinkin.

Sitten sitä kirjoittaa kaivot ja kannet kaikkea, päivä täyttyy tuottotöistä, kansa kiitää, kassa kiittää.

Sellaisessa tilanteessa tekee hyvää olla hetki vaiti. Altistua sille, mitä maailmalla ja muilla ihmisillä on tarjota. Ihmisen kun on vaikea keksiä yhtään mitään. Helpommalla pääsee ottamalla jotakin toisen keksimää, sotkemalla sen suohon, keksijän, painamalla ideansa omaan pääkoppaan ja esittämällä sitä aivan omanaan. Uhrisuolla kävin hilloja hakemassa, oli valaiseva reissu, tällainen neronleimaus iski. Karhun kanssa painin, siksi verijäljet. Saatanan, jos on luontoystävällisemmistä piireistä, joissa usko on vahva. Esimerkiksi nämä. Lopullisen verukkeen saa itse keksiä, se ruokkii luovuutta.

Itse olen ollut elämäni mittaan pitkälti sisällön kuluttajan roolissa, vaikka välillä omat ajatukset ovatkin lyöneet läpi eri yhteyksissä. Siksi nyt on mieltä koettelevaa koettaa kertoa asioita, joita päässään on miettinyt ja toisilta varastanut. Sitä tehdessä tulee silti huomanneeksi, että ihmisaivot tyhjenevät nopeasti. Vuosienkin tankkaus hupenee pian, jos on tankannut höttöä tai vain samoja asioita. Siksi kirjoitustilasta on välillä syytä vaihtaa vahvemmin myös lukutilaan, tarkoittaen altistusta ajatuksille, kirjoille, ihmisille ja elämälle. Toisten tuotoksille. Joihin voi oman osansa kantaa.

Tätä siirtymää eri tilojen välillä voi harrastaa juuri niin vikkelästi kuin ympäristö, ne olosuhteet, joissa sattuu olemaan, antaa myöden. Jokin päivä viikossa voi olla tyystin yhtä tai toista. Asiaa kannattaa joka tapauksessa miettiä, sillä muutos voi olla myös parempaan, eikä mikään tapaa muuttua, jollei muutosta itse mahdollista. Sen miettiminen, miten voisi kuluttaa tai tuottaa enemmän tai vähemmän on asia, jota voi miettiä joka päivä.

Samaa voi miettiä talousmielessä, ympäristön kannalta, miksei missä vain yhteydessä.

Mutta yksin näihin tavanomaisesti totuttuihin kevytaiheisiin ei kannata tyytyä.

Siksi harvoin asioita tulee mietittyä omien aivojen ja ärsykkeiden ja toimien kautta, että sillekin kannattaa suoda hetki. Miten paljon käytän aivojani omien asioiden tuottamiseen, missä määrin toisten tuottamien kuluttamiseen. Miten voisin muuttaa tätä hetkeksikin aikaa toiseksi.

Palkintona tästä harjoituksesta saa ajattelemisen aikaa loppuelämäkseen. Kenties oppii jotakin uutta itsestään. Kavahtaa näkyä, pienentää tuottamisajan vähimmilleen, kuluttaa kaiken muun ajan, ja dynaamisten vaikutusten myötä kansantalous kiittää siinä missä mielenterveystilastot eivät.

Teoretisoin.

Sillä vaikeaa on artistien ja urheilijoiden ja poliitikkojenkin esiintyä tyhjille areenoille. Jos tyhjenisivät ne, olisi varmasti surku aika käsillä heillä. Siinä kohdin voisi näkyviin nousta se mielen synkkyys, joka on ihmistä pitänyt ahdistuksissaan liikkeellä. Projisoin ja yleistän, sillä luullakseni niin kävisi itselleni.

Tyhjälle salille sitten puhuisin, että itseinho, se se vasta onkin jännittävä asia, olenko tästä jo puhunut, nyt en ole varma, nostakaapa kättä, jos aihe on tuttu, niin puhun muusta.

kirjoitan seiniin autiotalojen
kirjoitan kuinka sinua tarvitsen
kirjoitan rappukäytäviin yksinäisten

kirjoitan

(Dingo - Kirjoitan, san. Pertti Neumann)