Luku 74. Päämäärätietoisuus

Luku 74

Päämäärätietoisuus

Altistuin Immanuel Kantin filosofialle. Edellisestä kerrasta on pitkä aika, tai voi olla niinkin, ettei näin ole milloinkaan aiemmin tapahtunutkaan. Joskin saatan kuvitella kyseessä olleen juuri niin merkittävän ajattelijan, että häneen on kummankaan väistämättä törmännyt koululaitoksen käytävillä. Kenties juuri hänestä kirjoitin satuja siihen kokeeseen, jota ilolla muisteli se eräskin opettaja.

Oli siis aikakin korjata vanhoja harhaluuloja.

Hänellä oli nimittäin tällainen ajatus, että ihmisiä tulisi kohdella päämäärinä, eikä välineinä. Tarkoittaen sitä, että ihmisen pitäisi olla itsessään kiinnostava ja tärkeä, eikä vain hyppylauta johonkin toiseen pyrkimykseen. Esimerkkejä voisi keksiä jopa kolme, sillä tähän välineajatteluun on helppo kuvitella kaikki mihin liittyy manipulointia. Jos ihmiseen tutustuu toivoakseen pääsevänsä piireihin, on tämä tutustumisen kohde väline, vaikka hänestä sitten tulisikin hyväkin ystävä, piireistään piittaamatta. Tai jos haluaisi siistin kodin muttei nähdä sen eteen vaivaa, voisi paremmalle puoliskolleen vihjaillen antaa tällaisen tehtävän tehtäväksi. Voi kun täällä on sotkuista, aivan stressaannun. Tällöin parempi puolisko on parempi ennen kaikkea siksi, ettei hän ajattele parisuhteen toista osapuolta välineenä. Vaikka saattaa niin heti perään tehdäkin, jos taipuu siivoamaan seksin toivossa, eikä vain siksi, että toiselle pyyteettömästi palvelusta tekisi.

Tätä kanttimaista ajatusta kuuluu siis soveltaa ihmisten välisiin suhteisiin. On käypää heilutella lapiota, jos avullaan saa piilotetuksi menneestä muistuttavan multasäkin, mutta sitä multasäkin sisällä olevaa ihmistä ei ole käypää pyytämä kaivuutöihin, sillä silloin tulisi käyttäneeksi häntä oman mielenrauhan tuottamisen välineenä.

Mutta mielenkiintoista on miettiä sitä, että mitä jos päämääräajattelua ulottaisi muihinkin asioihin.

Unohtaen Kantin viisaudet, käyttäen niitä vain ponnahduslautana jatkoajattelulle. Tehden saman virheen kuin nuori Timo teki koetilanteessa. Muistot palaavat mieleeni kuin Karhuvaarille ikään.

Jos rullalauta ei olekaan vain väline, jolla siirtyä näyttävästi toisiin paikkoihin, kuten pihatieltä ensiapuun. Entä jos se olisikin unenomaisia hetkiä mahdollistava kulkupeli. Mahdollisesti joka kodin sisustustakin ehostava, onhan näissä kuvituksista lähtien valtavan hienoja piirteitä, kun oikein tarkkaan katsoo. Ihmisille arvon antaminen on hyvä tavoite, mutta voisiko arvoa antaa myös muille asioille.

En osaa kuvitella miltä näyttäisi välineetön maailma. Luultavasti tästä on tehty satuja. Ja kenties Kant käyttää tämän kuvailemiseen ja idean mahdottomuuden avaamiseen puolet tuotannostaan. Tulen siis korjaamaan tätä, kun sivistyn.

Elämättömien asioiden ja esineiden päämäärittämän maailman osaan sentään kuvitella, mikäli siihen kuuluu, että ihmisiä voidaan kohdella nimenomaisesti välineinä. Siinä yhteiskunnassa rullalaudalle sijataan oma vuodepaikka ja rullalautakauppiaalta ollaan valmis valheellakin varastamaan ylimääräinen pyöränlaakerisarja sillä verukkeella, että alkuperäisestä pakkauksesta laakerit uupuivat. Kyllä nyt kelpaa, kun on talven loskiin tuhlattavaksi yksi sarja, hyvä me.

Mainosmaailma on usein tätä ruokkiva, tuntuisi. Ehkei ihmisiä suoraan välineellistetä, mutta tavaroiden päämääritys onnistuu kyllä. Tämä esine keittiössäsi muuttaa kotisi mahtavaksi paikaksi kuolla. Näillä kauneustuotteilla saat itsesi piiloon ja toiset eivät saa ehkä milloinkaan tietää millainen todella olet, tai ainakaan eivät saa tietää sitä tarpeeksi ajoissa voidakseen kunniakkaasti perääntyä. Saat sen mitä ansaitset, eikä sinun tarvitse kuin tukeutua tähän ratkaisuun, jota onneksesi myymme.

Sitten sitä kelpaa iloita, kun on täydelliseen päämäärään verhottuna, pukeutuneena sellaisiin asusteisiin, joilla huomattavasti kääntyisivät toisten päät, mikäli niitä itse välittäisi tarkkailla. Mutta väliäkö ihmisillä, kun itse tietää olevansa perillä.

Siksi tuntuisi, ettei päämääräajattelu ole ihmiselle lainkaan mahdotonta. Kehittämistä on korkeintaan siinä, että päämääriä näkisi kanssaihmisissä ja kaikessa mihin ryhtyy. Tämä muistuttaa siitä, ettei milloinkaan kannata kirjoittaa ylös ajatuksiaan ja sitten kuolla, sillä aina joku tulee ja ottaa ajatuksen välineeksi, jolla ajaa omia päämääriään.

Hei, olen Timo, ja päämääräni on nähdä valtavasti merkitystä siellä ja täällä.

Tätä sietää harjoitella.

Kääntöpuolena näitä väline- ja päämääräeroja on hyödyllistä tarkastella omassa lähipiirissään. Miksei itsessäänkin. Millä asialla on oikeasti arvoa päämääränä ja mitkä ovat sellaisia, joilla on arvoa vain välineenä.

Onhan todella niinkin, etten arvosta skeittilautaa ylimaallisen korkealle, vaikka olenkin opetellut ammentamaan iloa sen olemassaolosta, tuottamistaan muistoista ja elämyksistä, joita kuvittelen voivani kanssaan kokea. Tuo kyseinen skeittilauta on kuitenkin korvattavissa oleva, enkä itkisi sen perään kovin pitkään. Ehkä se onkin vain väline enkä ole aivan hukassa.

Pidän silti tärkeänä sitä oivallusta, etteivät hetket ole vain välineitä. Tai niiden ei tarvitse olla. Siirtyminen lautaillen halki kaupungin voi olla matkantekoa kohti päämäärää, jos pitää vaikkapa posti hakea, mutta jospa siitä voisi tehdä myös päämäärän tämän toisen päämäärän tielle. Nauttia matkasta, kuin se olisi viimeinen, ohitetuista ja pysäyttävistä kivistä, kuin seuraavien tuloa ei voisi varmaksi ennustaa. Iloita siitä, että aina välillä voi nostaa katsetta kengästä ja käyttää silmiään hymyilläkseen ohikulkijalle, joka väistää näkyä pelätessään vielä askeleen syrjempään.

Luultavasti Kant tarkoitti tätä, mutta myös aivan muuta. Siksi on tärkeää lukea alkuperäisteoksia, eikä vain toisten sanomia poimia. Olkoon tämä varoittava teksti aiheesta.

Päämääränä omalle elämälleen voisi olla jossakin kohdin sekin, että tietäisi, mistä puhuu. Olen vähitellen oppinut puhumaan silloin, kun asiasta tiedän, ja edelleen harjoitellut puhumaan myös itselleni vieraista asioista, joten ehkä tämä tulisi luontevasti seuraavana askeleena.

On jo aikakin, voisi menneisyyden haamu lämpimästi muistuttaa, ja jatkaa, että nyt ei ole oikea aika, kun käkikello käy huutamaan kesken lauseen.