Luku 69

Unennäkijä

En usko enteisiin enkä ennustamiseen. Silloin tällöin saattaa näyttää siltä, etten usko myöskään ennakointiin enkä entisaikoihin, mutta näiden osalta minulla ei ole todellista mielipidettä. Käyttäydyn vain joskus kuin hetkessä lipuisin laineen lyödä, ollen tulevaan katsomaton ja menneestä ammentamaton. Uskoni enneuniin horjahti jo lapsena, kun kylliksi uniselityskirjojen tulkitsemisille altistuin. Siksi ajattelin unen olevan vain uni, merkityksetön. Mutta aivan näinkään jyrkästi ei välttämättä tarvitse miettiä, ajattelen nyt aikuisena.

Tuttua ääripääajattelua siis.

Luotan muistiini siinä missä kukaan minua muistava toivottavasti ei ja kertaan joitakin unitulkintaneuvoja. Oli sellaisia avaintapahtumia ja keskeisiä sanoja, joista tarinan lankaa kudottiin. Jos unessa näkyi hammas, oli seurauksena rikkauksia, paitsi jos se särkyi, jolloin olikin köyhtymistä, ja jos hampaat putosivat muuten vain niin kulkutautiahan se tiesi. Sitten jos unessaan lenteli, oli ihminen luova, jos lensi kauas pois, oli tuloillaan työkomennus tai muu muutto maasta, ja jos lento katkesi putoamiseen, oli vaarassa tehdä nyt elämässään liian suuren muutoksen, joka olisi syytä perua.

Kaikki ei tietenkään ole näin ilmiselvää, aina välillä oli tulkinnoissa varaa. Esimerkiksi jos näkee unta hedelmistä, on joko saanut yliannostuksen päivän hedelmä -kuvastoa ja olisi aikaa jäädä tauolle internetin ääreltä, tai sitten saattoi olla tiellä presidentiksi. Unen muusta kuvastosta voidaan koota tukisiltoja kumpaan tahansa suuntaan, mutta asia voi myös jäädä auki. Näkemiin, toivottaa tulkitsija, soitahan taas, kun näet unia, numero on vanha tuttu mutta minuuttihinta varmasti noussut, kun on tätä todistusvoimaa tyytyväisten asiakkaiden kertomana.

Piittaamattomuuteni unista sai olemaan ajattelematta niitä. Mikä ei ole kamala kohtalo, sillä harvoin niitä tapaan nähdäkään.

Panin kuitenkin tässä menneinä kuukausina merkille sen, että unet ja houreet täyttivät usein sängyssäpyörimisaikani. Mitä huonommin koin nukkuvani, sitä enemmän unia näin. Levoton pyöriminen, joka saattoi kestää nukahtamisen alusta tunnin tai toista jatkui sitten tunteja myöhemmin herätessäni samanlaisena torkuntäyteisenä, kunnes viimein sain kyllikseni ja nousin päivään, jossa kaikki oli niin todellista kuin asiat ovat. Mikä sai minut ajattelemaan sitä, että ehkä näenkin unia yleisesti ottaen aivan riittämiin, mutten vain hyvin nukkuessani herää niin että saisin niistä kiinni. Ja kun heräilen vähän väliä levottomuuksiini tai herätyskelloon ovat asiat tuoreessa muistissa. En tarkistanut mitä tiede asiasta sanoo, sillä kiehtovuudessaankaan asia ei ollut tähän hetkeen oleellisin.

Oleellisinta oli huomata, että jos näen unia ja muistan nähneeni unia, kertoo se kohdallani siitä, etteivät asiat ole hyvin.

Mikä on mielenkiintoinen seuraus tavastani järjestää elämääni parhaimmillaan siten, että menen nukkumaan ollessani väsynyt ja herään ollessani sitä hieman vähemmän. Herätyskellon käyttäminen on oikeasti viikoittainen juttu, mutta ilokseni sellainen poikkeava aamunavaus. Elämän pieniä iloja. Jolloin ehkä käy siten, että aivot ehtivät pyyhkiä mielestä kaikki ne toiveet ja unelmat, joita unissani jahtaan ja saavat minut heräämään onnellisena ja sangen tyytyväisenä siihen todellisuuteen, johon kulloinkin herään.

Oikeasti oleellista onkin se, että vanhasta tottumuksesta olen pyyhkinyt unet sivuun mielestäni silloinkin, kun muistan niitä nähneeni ja epäilen nyt, josko se olisikin hukattu mahdollisuus.

Iloinen jälleennäkeminen poismenneen ihmisen kanssa on voinut synnyttää haikeuden tunteen heräämishetkeen ja muisteltuna kantaa pitkälle päivään. Toisella tapaa ahdistava painajainen on voinut palata mieleen monena peräkkäisenä yönä. Olen saattanut miettiä näiden tapahtumia, mutta sellaisella juonikertaustasolla, että mitähän sen jälkeen tapahtui ja miksi yhtäkkiä olinkin purjeveneessä, kuinka sieltä sisältä tuonne päädyttiin, ja millä tavalla se kallioluola tähän tarinaan sopi, oliko se ennen vai jälkeen ylipäätänsä.

Unilla ei ollut ennustusvoimaa enkä odottanut löytäväni niistä salattuja merkkejä, joilla ohjata elämääni. Olisi ollut ajanhukkaa laskea juotuja grogilaseja ja pääkallosaaren kivihampaita ja etsiä elämästä niihin sopivia numerosarjoja. Ei sillä, etteikö niitä löytyisi vaan siksi, että niitä löytää juuri niin paljon kuin haluaa, eikä niiden välillä ole mitään yhteyttä, joka tekisi asiasta merkittävän.

Tietty merkitys unilla kuitenkin on.

Kertovathan ne jotakin näkijästään, siitä ihmisestä joka asioita kuvittelee. On vaikea nähdä untakaan jostakin, jota ei tiedä olevan olemassa. Muistelen jostakin kuulleeni tai aivoihini ulkoa sädetetyn sellaisen väitteen, että tarinat planeettamme ulkopuolisista toimijoista ja heidän ihmiskeskeisistä kaappaustutkimuksistaan lähtivät liitoon vasta tässä viimeisen sadan vuoden aikana. Vaikka näitä on tulkittu tätä vanhemmistakin historiallisista löydöistä, vasta kun kaikenlaiset humanoidit lentävine lautasineen tulivat valtavirran tietoisuuteen, alkoi näihin liittyviä havaintojakin kertyä mitä ihmeellisimmistä mummonmökeistä halki maailman.

Voi olla, että liike synnytti liikettä ja nämä teknologisesti kehittyneet tarkkailijat innostuivat satsaamaan resurssejaan, kun näkivät että me uutisoimme tekemisistään. Hiekkalaatikko vuorovaikuttaa, miten kiehtovaa sitä onkaan seurata. Mutta huonosti yhteen tämän teorian kanssa käy se, miten vähän tällaisista tapahtumista on todisteita nykyaikana, jolloin lähes jokaisella ihmisellä on alati mukanaan tallennin, joka rekisteröi kysymättäkin sijaintinsa, kuuntelee ympäristön ääniä ja sisältää valmiuden hetken ikuistamiseen pysäytyskuvana tai jatkuvana kuvasarjana. Jos milloinkaan niin nyt havaintoja luulisi tulevan aina vain kiihtyvään tahtiin ja teleoperaattoreiltakin udeltaisiin, että voisitteko tarkistaa, kävikö todella niin että tämä ihminen äkkiä tempautui sen sata kilometriä kotipaikaltaan ja palasi takaisin viisi minuuttia myöhemmin, kuten hän väittää tapahtuneeksi. Siinä sitten salaliittoa peittelevät tahot selittelevät, että meidän tietojemme mukaan matkapuhelin oli kaiken aikaa samassa paikassa, luultavasti siinä yöpöydällä, ja paine kasaantuisi, kun ihmiset teippaisivat laitteita ympäri kehoa ja nielisivät pienimpiä nokialaisia koettaen sillä tavoin saada luotettavan signaalin siitä, että toisaalla on käyty eikä aivan laillisin tavoin. Joko nyt näkyy, että singahdettu on, katsopa tällaisella tunnisteella, ettepä arvanneet, että minussa on kaiken aikaa kolme kännykkää, joko alkaa värisyttää sielläkin, paljastumisen pelosta.

Muukalaisten käynneistä on todella vähän merkkejä, mikä on huolestuttavaa, jos toivoisi ettemme täällä ainoina tallaa. Tai pelkäisi että ehkä emme olekaan ainoita, mutta meistä ei vain olla kiinnostuneita, kuten ihmisetkään eivät aina ole kiinnostuneita pienemmistään. Miten epäreilua olisi se.

Kaikissa tapauksissa voisi ajatella asian olevan niin päin, että ihmiset näkevät sellaisia unia kuin milloin hyvänsä näkevätkin, mutta sovittavat tuntemuksiaan ja ajatuksiaan heille tuttuihin asioihin. Teleportaatio voi olla täysin vieras ajatus, jos se pitäisi keksiä itse, sillä kuinka sitä nyt siirtyisi hetkessä paikasta toiseen, mutta kun uutisista kuulee näin väitetysti tapahtuneen niin kiinnostuneen ihmisen mielikuvitus lähtee tapahtunutta työstämään. Kuinka se voisi tapahtua, miten materia voisi siirtyä, siirtyvätkö kaikki atomit vai tehdäänkö vastaanottopäässä vain oleellisen tiedon toisto paikalla valmiiksi olevaa ainetta muovaten, voisiko se toimia.

Jos tämä teleportaation mahdollisuus sitten siirtyy uniinkin, niin onhan se vain luonnollista.

Koska unilla ei ollut todistusvoimaa eikä niihin voinut luottaa, käytin niitä nähdessänikin vain viihteenä. Mutta nähdessäni taannoin unia tulin ajatelleeksi, että ehkä niistä voisi ammentaa omia ongelmiaan myös. Siis miettiä paitsi sitä, mitä unta näki, myös sitä, miksi sitä saattoi nähdä ja mitä se voisi itsestäni kertoa, että sellaiseen yötäni kulutin. Siksi aloin tässä kevään mittaan miettimään uniani tarkemmin.

Minulla on muutama toistuva uni.

Eräs on sellainen krooninen myöhästyminen, jossa janoan päästä paikalle mutta kello rientää, olen hieman myöhässä, ja rientää vielä lisää ja sitten olen auttamatta myöhässä, luulen ehtiväni edes näyttäytymään mutta seuraa vihoviimeinen yllätyskäänne ja pieleen menee sekin. Yleensä tämä on menneinä vuosina sijoittunut jääkiekkomaailmaan, jossa olen kiirehtinyt harjoituksiin tai otteluun, hieman myöhässä liikkeelle lähtien, löytänyt harhailun jäljiltä paikalle jossa jäätä on jo rouhittu, selvinnyt vastoinkäymisien kautta sisälle pukukoppiin johon kaukalon äänet jo kaikuvat, sitten taistellut jonkin hajoavan tai puuttuvan varusteen kanssa, luultavasti joutunut sahaamaan ylipitkää mailaa, teroittamaan luistimet ja ompelemaan revenneen paidan, kunnes sitten ennen pitkää muut pelaajat palaavat pukukoppiin ja todistavat minua lähes valmiina osallistumaan peliin. Jos en muistakaan, että tuo viimeinen osuus olisi tapahtunut, vaan uni koostuu tästä hetki hetkeltä kamppailusta ja päättyy ennen kuin tapahtumaketju tähän pisteeseen pääsee. Tuo loppu on kuitenkin pelkona mielessä, kun kamppailua kelloa vasten käyn.

Toinen uni on hieman harvinaisempi, sellainen, jossa minuun ja läheisiini kohdistuu jokin selittämätön uhka. Uhka on usein aito, kuten tulipalo tai aseellinen hyökkäys tai muu, mutta sen aiheuttanut taho on tuntematon. Tulipalo ei esimerkiksi syty kodinkoneesta tai kynttilästä vaan on tuhopolttajan soihdusta, aseellinen hyökkäys voi olla ohjusisku. Molemmat asioita, jotka ovat itselleni tuttuja vain viihteen kautta, mainittakoon. Uni on joka tapauksessa selviämistä toisaalta tästä välittömästä ongelmasta kuten palava talo, ja toisaalta pakenemista tältä todennäköisesti vihamieliseltä hyökkääjältä ennen kuin saavat seuraavan vahingon aikaiseksi. Joskus uhka tuli myös avaruudesta, kun pihaan laskeutui avaruusalus, joka aiheutti kaikenlaista kiusaa ja varmasti pilasi pihanurmenkin. Miehistöstään puhumattakaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt aikoihin, joten seuraan tässä ihmiskunnan kehityskaarta. Joka tapauksessa itse uni tapaa edetä siten, että jonkinlaisen sinnittelyn keskellä juonitaan pakomatkalle välttämättömien tarveaineiden pakkaamista ja sitten koetetaan hypätä autoon, jolla karkuun karautetaan tai ei, sillä uni tapaa päättyä ratkaisemattomana kesken sinnittelyn.

Näistä voisi poimia kaikenlaista ennusmerkkiä, mutta nyt kevään kulkiessa tulin miettineeksi itseäni vasten sitä, mitä näistä unista voisi ammentaa tähän hetkeen ja nimenomaan minua hyödyttäen.

Myöhästelyuni ei tunnu mahdottoman ilmaisuvoimaiselta, koska tuo on piirteenä niin vahvasti sidoksissa minun arkikokemukseeni. Kyseessä on siis sellainen painajainen, jota olen elänyt todeksi monet kerrat, joskin sillä erotuksella, että oikeassa elämässä tämä uni ei ole painajaismainen. Voin olla myöhässä mutta se ei ole ahdistavaa sellaisella tavalla kuin unessa, sillä tiedän ehtiväni tekemään sen mitä ikinä ehdinkään ja ettei poissaolollani ole tyypillisesti merkitystä muille kuin minulle. Tarkoittaen sitä, että kiireestä itseni ruoskiminen ei muuta todellisuutta mitenkään, joten voin aivan yhtä hyvin tehdä vauhdikkaasti mutta silti määrätietoisen paniikitta ne toimet, joita välttämätöntä tehdä on ja katsoa kelloa sitten kun perille pääsen, iloita siitä, ettei tilaisuus useinkaan lopu siten kuin uni eli aivan kesken ja epäonnistumiseen.

Silti on mielenkiintoista se, että tällaista unta saattaa nähdä. Ehkä tyyneyteni on monen levottoman yön antaman harjoittelun tulosta. Oikeasti myöhästelen aika harvoin, en edes viikoittain. Unissani voin tehdä sitä monta kertaa yössä. Kenties täsmällisyys on joskus ollut sellainen painotettu hyve, joka on tullut uniin asti, että nyt ei ole varaa myöhästyä. Tunne siitä nostattaa muistikuvista jonkin tällaisen muiston, jolloin olen aidosti tuntenut samoin. Voi olla, asiaa sietää siis miettiä toistekin.

Tätä mielenkiintoisempana pidin tuota unikuvaa ulkoisesta uhasta, sillä näissä on aina ollut sellainen elementti, jonka puuttumista en ole osannut ennen ajatella. En nimittäin muista yhtäkään unta, jossa olisin turvautunut pyytämään apua. En huutamaan apua, täällä palaa. En soittamaan hätänumeron suuntaan, että mitä suosittelisitte tekemään, jos olisi sellainen tilanne, että ikkunasta ammuttiin raketti ja taisi olla aika iso koska nyt se huone on kadonnut, niin ja luulen että näitä on tulossa lisää. Sen sijaan tässä ollaan perisuomalaiseen tapaan omillaan, varmasti omaa syytä kun kuitenkin on se, että tällaisen kohtalon osaksensa saa, ja tästä pitäisi nyt jotenkin selvitä koska olisi liian häpeällistä ja noloa apua anoakaan. Tämä on minusta hurjan mielenkiintoista siksi, että tuollainenhan minä olen koko elämäni ollut, jos poikkeuksia onneksi sekaan sattuu. Elämäni on sentään ollut paljon vähemmän vaarallista kuin noissa unissa.

Ehkä olisi vaikeaa nähdä painajaisunta arkeaan tylsemmästä kohtalosta, jos ei sitten ole oikeasti jokin toiminnasta merkityksensä ammentava supersankari.

Kurjaa kertoo silti se, jos oikeaan elämään asettaisi samaa näkyä, että ympärillä seinät kaatuilevat ja silti miettii lähinnä itsekseen tai paikallaoleviin läheisiin tukeutuen että miten tästä selvitään pois. Kurjaa kun ei voi luottaa siihen, että joku voisi auttaa, ehkä siihenkään, että edes haluaisi. Olisiko kannattanut laittaa kolminkertaiset ikkunat, kuuluisi kuvittelemani vastaus, jos joskus johonkin soittaisi, siihen pysähtyisi vähän tuhdimpikin ohjus. Pärjäilkää parhaaksi näkemällänne tavalla jatkossakin, ei meitä kiinnosta.

Millainen ihminen näkee tällaisia unia, voisin miettiä. Nyt kun sitä kävin tekemään, niin sehän on kovasti kiehtovaa ajankäyttöä. Voi olla oikein upea ja luova sellainen näkijä, eikä sillä ole niin väliä. Mutta miksi tällaisia unia näkisi ja mitä niillä tekisi, sitä koetan pohtia.

Kirjaamisen arvoinen unipari oli siksi, että saatan kuvitella nähneeni oikeasti montaa erilaistakin unta. Ehkä unipäiväkirjoja pidetään siksi aiheesta. Muutoksesta voisi kertoa sekin, mitä unia ei enää näe. Poissaoloja ja katoamista on vaikea muistaa ilman uutta altistusta. En muista nähneeni moniakaan erityylisiä unia mutta ehkä se johtuu vain siitä, etten ole niitä tavannut kirjoittaa ylös. En siksi voi verrata ja hetkeen näkemättöminä en pitkää poissaoloansakaan muista. Nyt olisi jännittävää katsoa menneiden aikojen Timon unia ja pohtia ovatko nämä sellaisia asioita, jotka ovat ratkenneet oivalluksin tai jääneet merkityksettöminä pois.

Tai hautautuneet kestämättöminä asioina, joita ei voi mitenkään ratkoa, joten turha edes uniin tällaisia tuoda.

Ja miksei pohtia sitäkin, onko näillä mitään väliä. En ole varsinaisesti hurahtanut unitutkimukseen, mutta miksei näitä voisi miettiä samalla tapaa kuin voisi miettiä sitä, miksi tuli vetäisseeksi kissaa hännästä tai jättäneeksi tervehtimättä tuttua. Jos noista voi poimia oivalluksia niin miksei oivaltaa voi jotakin siitäkin, miksi ajatteli, että paras ratkaisu olisi kerätä tavaransa ja paeta kertomatta asiasta kenellekään.