Luku 66

Tylsämieli

Se on sitä, että kasvaa, kasvaa ja kasvaa, kunnes on vain yksi ajatus johon samastuu. Se on tylsyyttä ja tylsyys. Silloin sitä saattaa parahtaa, että tapahtuisipa jotakin, joka rikkoisi rajat ja raajat. Jos ihminen on toiselle susi niin mikä siinä sodanjulistuksessa kestää.

Kyllästyminen ja pitkäveteisyys ovat niin tavallisia tunteita, että niille on keksitty oma nimensä. Ja monta rinnakkaista. Ne opitaan myös tunnistamaan jo lapsena, toisin kuin ahdistukset yleensä. Muttei ole helppoa oppituntia, sillä tämä tunne lyödään joskus virheellisestikin. Sitä luulee olevansa tylsistynyt, vaikka oikeasti onkin vain rakkaudessaan vajaa. Rakkaudesta itseensä, väitän.

Pohjustan hieman.

On tavallista ajatella, että tylsistymistä pitäisi korjata altistumalla aktiviteeteille, tekemällä toimia, näkemällä ihmisiä, aivan mitä tahansa muuta paitsi tätä omissa oloissaan olemista jossa ihminen nyt sattuu olemaankaan. Omat olot voivat olla istuskelua työpisteellä, makoilua sohvalla, kävelyä ympäri pihaa. Tylsyys ei katso sijaintia eikä sitä mitä tekee, sillä tunne voi iskeä myös kuntosalilla kesken sarjan. Miksi teen tätä tai mitään, olisipa jotakin mielenkiintoista.

Sitten katse käännetään ulos, vaikka oikeasti pitäisi katsoa sisään. Toimii kuin joulutonttu partiointireissulla törmätessään perheväkivaltaan. Kaikki pitäisi ammentaa, pyöritellä ja koettaa muistaa, vaikkei tekisi mieli, mutta herkemmin sitä katsookin, että onpa hienosti verannalle tökitty vilkkuvaloja, menenpä niitä ihmettelemään, kaunista on. Taukoa pidetään, kunnes huuto lakkaa ja sitten voikin jo jatkaa naapurin luokse, laittaa raporttiin, että täälläkin kävin muttei ollut ketään kotona.

Tavallisempi ihminen voi miettiä miten tämä tylsistymishetki huutaisi jotakin sutinaa. Kahvia iltapäivään tai käynti leffateatterissa tai juhlien suunnittelua viikonlopulle. Tehden tonttumaisen virheen, eli sen sijaan että miettisi miksei viihdy tässä hetkessä, siinä toimessa ja saamassaan seurassa sitä haikaileekin muuta. Tämä on ongelma sen tähden, että asia ei ole omassa hallinnassa. Iloinen raportointikierros täyttyy poissaolomerkinnöistä ja tarkkailuaika menee valoja tuijotellessa aina vain useammin aaton lähestyessä, eikä voi tehdä tontun mielelle hyvää olla aina sivustaseuraajana sellaiselle väkivallalle, jolle ei mitään voi. Sitä saattaa lahjatoiveluetteloonkin kirjoittaa useampaan kohtaan, että risuja.

Viihdyttäkää minua, toivoo tylsämieli vaikkei sanotuksi saisi ja siinä hän toimii samoin kuin suurvalta, joka kääntyy syömään naapureitaan. Kiitos kysymästä, täällä on kaikki hyvin, teki vain mieli reippailla. Ei, et voi tulla rajan taa.

Tylsyys on siis aito tunne, mutta väärin tulkittu. Sitä tuntiessa olisi hyvä miettiä mikä itseä vaivaa, sillä tylsyyttä voi tuntea milloin ja missä hyvänsä. Ei ole sellaista tilannetta, jossa tunne ei voisi mieleen pelmahtaa. Juhlat, ilmalento, esiintyminen. Vaikka tavallisinta on ajatella, että tylsyys iskee työpaikalla, työmatkalla, television ääressä istuessa tai muussa arkisessa puherruksessa, ei kirjo ole vain tuossa. Eikä lista siksikään ole osuva, sillä silloin tällöin näissä kaikissa voi tuntea myös mitä tahansa muuta tunnetta kuin tylsyyttä. Mahdotonta ei ole sekään, että ihminen voi olla onnellinen katsoessaan televisiota.

Siksi mielenkiintoista on tutkia niitä tunteita, joita tylsyyden keskellä ei tunne.

Omakohtaisesti olen hyvin harvoin tylsistynyt tilanteissa, joissa olen innostunut, inspiroitunut, hupsuttunut, jopa iloinen. Mikäli mieleni tekee tehdä jotakin, on tylsyyteen matkaa. Mikä on jännittävää siitä syystä, että tekemiseni voi olla jotakin hyvin arkisen joutavaa, kuten istuskelua, lukemista, teenkeittoa tai maisemien katselua. Siivoamista. Veroilmoituksen tekoa. Ei välttämättä mitään mihin liittyisi mikään jännittävä. Yhteinen tekijä on silti se, että olen innostunut sillä hetkellä siitä mitä teen.

Siksi uskallan väittää tylsyyden olevan sitä, ettei ole kiinnostunut. Mikä on siksi tärkeä ilmaisu, että se siirtää vastuun henkilöön itseensä. Tavallisestihan tylsistynyt tulkitaan aiheellisesti tylsistyneeksi. Lapset kyllästyvät mökkeilyelämään, kun saatavillaan ei ole virikkeitä eikä leikkikavereita ja aikuiset kyllästyvät töissä, kun saatavillaan ei ole virikkeitä eikä leikkikavereita. Tai palavereja ja työystäviä. Sitten asiaa voidaan joukolla ratkoa, että auttaisiko, jos leikitään yhdessä tai katkaistaanpa tämä tylsyys sillä, että mennään käymään karhunluolassa ja katsotaan, kuka tänään leikkii kuollutta. Tämä auttaisi, jos ongelma ei olisi ihmisessä. Kun ongelma on, saa karhunluolaleikkiä jatkaa, kunnes ihmistä ei ole.

Jos tylsyyden huutamisen sijasta sanookin, ettei ole kiinnostunut mistään, on vastuu asian ratkaisusta myös henkilössä itsessään. Sillä tunne on yhä aito ja tarkastelun arvoinen, mutta myös paljon tylsistymistä hälyttävämpi. Onhan kehno kohtalo sillä, joka voi näin monimutkaisessa maailmassa kiinnostuksensa menettää.

Sanon monimutkaisessa, mutta tarkoitan sitä hyvällä. Katsomalla ulos voi nähdä monta tekemätöntä ajatustyötä. Kuinka nosturi toimii, on esimerkiksi mielenkiintoinen kysymys, miettii sitä sitten matematiikan, fysiikan, tietotekniikan tai muun sanakaton alta. Sitä saattaa pohtia kuinka se kootaan, mutta myös käytönaikaisia piirteitä, kuljettajan työpäivän rytmitystä, viestintää tämän huipputyypin ja alamaisten välillä. Sitä saattaa pohtia onko olemassa turvarajoja, joilla estetään nosturia paiskaamasta elementtiä jo valmistuneen talon seinään, ja sitä, millä tavalla työmaaprojekti aikataulutetaan, jotta nosturi on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, saattaa siirtää sen tavarapaljouden mitä siirtää tarvitsee, eikä ulottuvuutensa tai kantokykynsä ole siinä määrin rajoilla, että rakennusprojekti yllättäen keskeytyisi siirtotöiden sanelemana.

Nämä kaikki ovat asioita, joita voi miettiä ja mielenkiintoisia jo siksi, että näitä on ennenkin mietitty. Näitä ei siis tarvitse jäädä yksin miettimään vaan vauhtia voi ottaa jo keksityistä ratkaisuista. Sitten ennen pitkää voi päätyä johonkin kysymykseen jota ei ennen ole pohdittu tai se on yhä ratkaisematon ja silloin ollaan suuren oivalluksen äärellä.

Eikä ihmisen tarvitse nähdä nostokurkea ikkunastaan voidakseen tällaisia ajatusratoja lähteä kulkemaan. Riittää kun muistelee, millainen se on tai rohkeasti kuvittelee, kuinka kerrostalo voidaan rakentaa ja seuraa siitä syntyviä ajatusratoja.

Tällaisessa maailmassa minun on helppo uskoa ystäväni sanomaa oivallusta, että inspiraatio syntyy rakkaudesta itseen. Ja uskoa sitä todeksi. Sillä kun itsestään pitää oikein kovasti paljon sitä voi sallia tällaistakin ajankäyttöä. Ettei pelkästään kehoaan kurita vaan aivoja myös. Tämä tylsyydentaittotaito on jälleen yksi sellaisista taidoista, joita pitää harjoittaa säännöllisesti, jottei se unohtuisi. Ja samalla tapaa kuin kuntoiluharrastus vaatii se sitä, että piittaa itsestään, haluaa kehittyä ja on valmis käyttämään hyvinvointiinsa aikaa.

Mutta toisin kuin kehonrakennustoimet, joihin kannustetaan mitoin ja vaa’oin, mielikuvituksen kehittämiseen annetaan vähemmän selkeitä askelmerkkejä. Mitä tehdä, jos on tylsää, eikä ajatteleminen auta. Tuskin se ajattelemalla muuttuu.

Tylsyys itsessään on mielenkiintoinen asia mietittäväksi, ja kuka milloinkaan voisi olla oikeasti kiinnostuneempi toisesta kuin ihminen itse on itsestään. Siksi tylsyyttä voi milloin tahansa paeta miettimällä itseään. Miksi tunnen kuten tunnen ja onko tunne aito vaiko vain pakoilua jostakin. Ja sen sellaista. Siinä samalla tulee tutummaksi itsensä kanssa. Jos on oikein rutinoitunut suorittaja voi tätä työtä tehdä myös sarjojen välissä, ehkä aikanakin, jos tapahtumakaaret ovat syöpyneet selkärankaan.

Oma itse on aina läsnä silloin kun on tylsää, joten itseään kannattaa miettiä siksikin. Mitä tässä joukkiossa voisi leikkiä, kun meitä ei ole kahteenkaan joukkueeseen. Sitten keskittyä siihen, että leikki ei muutu tekemiseksi, koska ihminen ei aina voi liikkua mihinkään ja silloin on tärkeää osata leikkiä päänsä sisällä välttämättä ilmeenkään värähtämättä.

Tällaisia kurjia tilanteita ovat esimerkiksi hartaushetket ja se kun on liikenteenohjaajana.

Tylsyyden iskiessä voi miettiä milloin viimeksi tunsi samoin ja liittyykö tunne aina samaan tilanteeseen. Onko joskus ollut vaikkapa liukuhihnatyönsä äärellä ja miettinyt että onpa tämä hauskaa hommaa. Niihin tylsyyttä taittaneisiin innostuksen hetkiin voi sitten tarrata ja miettiä kuinka noin onnistuikin tylsyyden iloksi kääntämään.

Josta esimerkkinä osaltaan hyvin yksiulotteinen postinjakaminen muuttui mielenkiintoiseksi, kun koetti järjestellä jakoreittiä mahdollisimman miellyttäväksi itselle. Ei niin, että reitin varrella olisi mahdollisimman monta kapakkaa, vaan että hukassa olemisen oloista edestakaisin pyörimistä tulisi mahdollisimman vähän. Tiedän aidoista liukuhihnatöistä myös sen, kuinka toimintaa voi pelillistää laskemalla tekojaan mutta näin pitkälle ei tarvitse mennä.

Tylsänkin tekemisen äärellä voi nimittäin miettiä ylipäätänsä sitä, mikä tämän tekemisen arvo on. Voi tätä miettiä silloinkin, kun olohuoneessa jakkaraan nojaa, mutta esimerkiksi sitä saarnaa kuunnellessaan. Tehokkaat työympäristöt muistavat muistuttaa siitä, miten minuutin myöhästyminenkin on kaikilta osallisilta korvaamattomasti pois, joten on varmasti syy sille, että joka viikko ihmisten kannattaisi käyttää tunteja elämästään valmistuakseen kuulemaan pyhää sanaa, jonka taakse ei uskalleta aina itse persoonana asettua. Kuka hyötyy.

Kuivia tekstejä lukiessaan tai puheita kuullessaan voi miettiä sitä, miten nämä tekisi paremmin. Tai tekisikö ylipäätänsä, että onko tällä varsinaisesti mitään arvoa verrattuna kaikkeen mikä voisi olla tärkeämpää. Joskus nimittäin on niin, että ihmisten aikaa kulutetaan aivan mitättömyyksiin. Kerrotaan, miten paitsio toimii pallopeleissä muttei kerrota sitä, miten tylsyys selätetään ihmismielestä.

Kun rakastaa itseään, uskaltaa vaatia enemmän. En toivoisi, että rakastamani ihminen kuluttaisi hetkeäkään tylsyydessä, sillä sehän on hukkaanheitettyä aikaa, jos mikä. Yhtä hyvin voisi toivoa osakseen masennusta. Kyllä elämä maistuu, kun siitä piristyt, jo vain, sitten huomaat, miten hienoa kaikki on. Voihan se noinkin toimia, mutta miksi ihmistä pitäisi satuttaa että hän ymmärtäisi kivuttomuuden arvon, kun saman voi keksiä ihan vain ajattelemalla.

Näitä tylsyydentaittokeinoja kannattaa opetella, koska aina silloin tällöin ihmiset ja ilmiöt ympärillä kannustavat tottumaan ja sietämään niitä. Työelämän tulee tietenkin olla tylsää, mutta lähdepä viikonlopuksi kylpylään niin piristyt. Seminaarien pitää olla tylsiä, mutta jos siihen alkuun laittaa tällaisen alkumaljatarjoilun viisiminuuttisen tutustumisleikin niin sitä jaksaa pitkänkin päivän.

Ei tylsyyttä tarvitse sietää eikä sitä tarvitse tuottaa. Mutta tiedostaa se kannattaa, sillä vain siten voi näitä taitoja kehittää ja tylsyydestä tinkiä. Ennen pitkää voi tehdä kuten eräs ystäväni, joka tallustelee kotikaupungissaan turistin silmin näkymiä ihmetellen. Että onpa hieno rakennus. Tai hienot opasteet. Tai hienoa mitä hyvänsä, ajattelen puolestaan. Sitä voi poiketa korttelin sivuun totutulta reitiltään ja miettiä miksei niin tee useammin. Lähteä hieman ajoissa ja saapua hieman myöhässä.

Oppia matkan mittaan uutta itsestään ja ympäristöstään, joista molempia saattoi pitää aivan kovin tuttuina jo ennen lähtöä. Oppia uutta ja arvostaa enemmän, inspiroitua siitä, mikä on hienosti, ja siitä, mitä voisi entisestään parantaa tai tyystin toiseksi korjata. Innostua niin että unohti kellonkin kulkevan.

Aikanaan perille päästyään muistuttaa muita siitä miten yksikään minuutti odotteluakaan ei oikeastaan mene hukkaan, jos vain osaa ajatella. Että kiitos kun odotitte, mutta älkää ihmeessä ajatelko vain silloin kun minä olen seurassanne, sillä siihen vastuuseen en kykene. Aina joskus pitää olla yksin ja tavoitella tylsyyttä. Muistella millaista se oli, kun mikään ei kiinnostanut.

Lohduttautua sillä viisaudella, että aina joku ajattelee. Jos en minä niin joku muu. Toivoa, että se on tarttuvaa. Että jos minä uskallan, niin ehkä joku muukin uskaltautuu. Kenties niin käy jopa yhdessä ääneenkin ja ajatuskupla paisuu vain. Joskus sitä sattuukin todistamaan sellaisen innostuksen liekin syttymistä, että myöhemminkin miettii, miten siinä niin kävi.