Luku 62
Olematta ainoa
Olen tehnyt paljon päätöksiä, joiden tueksi olen verrannut toisten tekemisiä. Päätös lukioon menemisestä ja nimenomaan siihen lähimpään hakemisesta oli mahdollinen koska kyllin moni hyvä kaverini päätti samoin. Lempiasiat, musiikkiyhtyeet, urheiluseurat ja sen sellaiset on voinut valita muiden määrittäminä. Tämä on turvallista virran mukana lipumista. Sitä saattaa olla lastuna, mutta ainakin on yhä elossa ja etäisyys kirveenkäyttäjään kasvaa hetki hetkeltä.
Mallia voi ottaa myös niissä päätöksissä, joissa jotakin päättää tehdä vastavirtaan.
Bill Gates keskeytti yliopiston ja niin teki moni muukin sittemmin rikastunut merkkihenkilö. Häntä voi katsoa ja ajatella että mitäpä sitä itsekään hakeutuisi korkeakouluun, autotallista ne yritykset lähtevät, jos lähtevät. Rokkareita voi mainita nimeltä, mutta tarpeen ei ole, sillä mielikuva koulun sijasta kitaraan ja keskiolueen keskittyneistä muusikoista elää vahvana. Miesten maailmassa varsinkin, vaikka naisillakin sama lahja soittamisen ja sieneilyn välille löytyy. Näistä poikkeavista esikuvista ammentaessa saattaa unohtua muut määrittävät asiat, ne tukijalat, jotka mahdollistavat tällaisen irtioton ylipäätään.
Voi olla, ettei kaikilla rokkareilla ole varakkaita vanhempia, joiden suhteillakin käydä yritystään luomaan mutta lapsesta saakka hiottuja taitoja löytynee heiltäkin. Ainakin niiltä, jotka siinä määrin lyövät läpi, että ihmisten tietoisuuteen päätyvät. Mediassa kun tavataan nostaa esiin menestyneitä ihmisiä, vaikka mittarit olisivatkin vinot. Silloin on helpompi löytää juttu siitä opiskelut sivuuttaneesta ihmisestä, joka menestyi tästä huolimatta kuin ihmisestä, joka samalla röyhkeydellä näytti keskisormea keskikoululle mutta ei sitten oikeastaan päätynytkään mihinkään merkittävään.
Tai ainakin kieltäytyi haastattelusta koska ei näe mitä hyötyä kenellekään voisi olla hänen tarinansa tietämisestä. Tekisi joku vielä saman virheen. Näin kun mietin niin Alibista näitä kohtaloita varmaankin löytyy. Äiti toivoi pojasta poliisia tai pappia mutta tulikin näiden kanta-asiakas.
Tarkoittamatta että koulujen käynti olisi mielestäni jotenkin itsetarkoituksellisen järkevää. Mutta yksin niihin kuluvan ajan tuhlaamisen lopettaminen ei ole yksistään ratkaisu. Vaikka koulun lopettaisi näytöstyyliin ja huutelisi että täältä sinun jäljissäsi tullaan, kuulehan sanani oi William Henry Gates kolmas, ota tiliote esiin sillä kohta verrataan, kumpi on rikkaampi, ei tämä askel yksistään johda siihen, että vapaa-aikaa kuluttaisi jotenkin järkevämmin kuin koulumaailmassa ollessaankaan. Eikä sitä, että onnistuisi luomaan merkityksellisempiä ihmissuhteita kuin ne luokanmuodostusmenetelmien pakottamat. Näin lopputuloskin voi jäädä huonommaksi kuin koulussa pysytellen kävisi.
Toki toisin toteuttaminenkin on mahdollista ja kannustan ajattelemaan asiaa, vaikka jaan samalla vauhdilla lannistamiseen kykenevän havaintoni, jonka mukaan harva meistä on sitten lopulta kuitenkaan kovin viisas.
Tämä asia muistui mieleeni, kun altistuin lapsettomuuskeskusteluille ystäväni asiasta tuohtuneena purkautuessa. Lapsettomuus. Lapsien saanti on ihmisoikeus, jos mikä, eikä vanhemmilta vaadita kuin kykyä olla tekemättä raskaudenkeskeytystä. Harmi jos unelma ei toteudu mutta entäpä kaikki ne muut unelmat, jotka eivät toteudu, missä on yhteiskunnan tuki niiden aiheuttaman surun käsittelyyn. Missä on kaikille kansalaisille tarjottu kriisiterapia, josta olisi hyötyä varmasti kaikille, jos ei muuta niin ajankuluna, joka saisi nauttimaan arjesta aiempaa enemmän, kun omia juttujaan ei joutuisikaan avaamaan ventovieraalle. Kaikkea tämän kaltaista puimme. Toki asia on oikeasti paljon monimutkaisempi ja myös altis surumielisyydelle, jonka vuoksi en kuluta tähän enempää aikaa mutta aihetta se liippaa.
Oli nimittäin aika, jolloin ajattelin, että lapsettomuus se vasta on hieno kohtalo minullekin. Epävarmuudessani hain tälle poikkeavaksi kokemalleni päätökselle tukea ulkoa päin.
Innostuin aina, kun löysin jonkun ihmisen, joka jakoi ajatukseni, että lapset, mikä ällöttävä riesa. Elävässä elämässä häneen törmäten, mikä oli harvinaista tai jonkin artikkelin tai kirjan kautta törmätessäni. Iloitsin että tässäpä on järjen ääni, en olekaan aivan tyhmä, kun samaan johtopäätökseen olen kanssaan tullut. Hyvä me.
Mikä on tavallaan mukavaa ja hienoa, mutta muistui mieleeni myös toinen puoli asiasta. Nimittäin ne hetket, kun käänteet kehittyivät ja kohtaamani esikuva totesikin, että kyllähän niitä lapsia sittenkin voisi harkita tai kertoi, miten mielensä muuttui raskaustestin yllättäessä. Että onhan tämä nyt aivan ihanaa, ei sitä vain ennen tajunnut. Siitä jäi harmistunut ja petetty olo, toisen onni oli itseltä pois.
Mietin nyt mennyttä itseäni ja olen havaitsevinani kuinka tällaisesta tunteesta voi huomata sen, ettei ole itse aivan varma asiasta. Sellainen oivallus on hyvä tehdä, koska sitten voi miettiä asemansa uudelleen. Voisiko minulle käydä samoin kuin jollekin seuraamalleni muusikolle, joka sitten isyydestä suuresti nauttiikin. Entä jos olenkin aivan väärässä tässä ehdottomuudessani ja teen siitä vielä itselleni ansan.
Vahvistusharha on sellainen ilmiö, jossa mieli kerää päätöksen tueksi havaintoja, jotka edelleen tukevat tuota havaintoa. Näin maallikosta. Että kun ajattelee että lapsettomuus se vasta on poikkeavaa mutta siistiä, ihan itse keksin, niin jokainen toinenkin ihminen, joka ajattelee samoin tulee huomattua suurella painoarvolla. Mielestä putoilevat perinteisiä perhearvoja vaalivat teinivanhemmat, tilalla on harmaantuva laulunikkari, jopa useampia. Meillä on viisaus, spurgumaiseti salattuna.
Tältä vahvistusharhalta on vaikea välttyä, sillä on hyvin vaikea löytää mitään niin erikoista, kummallista, vaarallistakaan, jota ei joku olisi jo omaksi pelastuksekseen keksinyt. On se sitten lapsettomuus, radiosäteiltä suojautuminen, leväravinteet tai muu. Lentämisen vaihtaminen polkupyöräilyyn, että nyt en työmatkojakaan enää taita yksityiskoneella ja kuinka havahduin aivan ensiksi siihen miten paljon aikaa viikon ruokaostoksienkin tekemiseen sai kulumaan kun sen teki lentäen, varsinkin reittilennoilla, kun aina jäi jokin kahvakuula tai olutkori lähtöpaikkaan painorajojen ylityttyä ja sitten piti tehdä täydennysreissu heti perään vaikka oikeasti olisi jo halunnut olla kotona soittamassa flyygeliä järvinäköalaa ihastellen, kun sonaatti tulee jo ulkomuistista.
Vaikkei kulkisi leveintä tietä, jota yhteiskunta eteen viitoittaa, on vaikea löytää sellaista korpea, jossa ei jonkinlaista polkua kulkisi. Omille ideoilleen saa aina tukea. Siksi niiden kanssa tulisi olla erityisen huolellinen, koska itse keksitty idea se vasta huono voi ollakin. Vaikka joku olisi samaa mieltä. Ja varsinkin jos vain joku on samaa mieltä.
Olen tämänkin kevään mittaan miettinyt monia päätöksiäni uudessa valossa tai ainakin uusilla työkaluilla. Siksi ilokseni tämä lapsiasiakin tuli kerrattua. Vaikka tajusin jo aiemmin, että se pitää yhä, vasta tämä ystäväni kanssa aiheesta käyty keskustelu muistutti siitä mikä minussa itsessäni on jossakin vuosikymmenessä muuttunut. Se, etten enää piittaa siitä, vaikka kaikki ympärilläni päättäisivät, että vapaaehtoinen lapsettomuus se vasta on typerää, elämä alkaa vasta kun jälkikasvu sitä tahdittaa ja sitä saa heidän kauttaan elää.
En enää piittaa pahalla, jos jonkun mieli muuttuu, kuin se olisi minulta pois, mutten myöskään ole tunteeton asian äärellä. Nyt vain sellainen menetyksen kirpaisu, jonka yksin mielipiteidensä kanssa jäävä voi kokea, on vaihtunut sellaiseen onnitunteeseen, että onpa hienoa, kun keksit ja kaikkea hyvää oivalluksen parissa. Voinhan olla täysin väärässä mutta on mukavaa, kun päätöksen voi pohjata omiin havaintoihin ja omiin oivalluksiin, eikä se tarvitse tueksi yhtäkään julkisuudesta tai muualta tuttua ihmistä, johon nojautumalla saisin pidettyä itseni järkevien ajattelijoiden kirjoissa.
Tätä puolta esikuvista en ollut aiemmin tullut ajatelleeksikaan, sitä, miten ikävää on, jos sellaiseen luottaa ja hän pettymykseksi oivalluksissaan osuu. Eihän sen pitäisi vaikuttaa järkevään ihmiseen mitenkään, jos toinen uutta tietoa saatuaan mielipidettään vaihtaa. Korkeintaan sen pitäisi kiinnostaa, että miksi noin kävi, kertoisitko lisää. En ole vielä vakuuttunut siinä määrin että oma kantani horjuisi, mutta pidän sinua järkevänä ihmisenä, olisi ilo oppia mikä sai sinut ajattelemaan noin. Kerro lisää.
Ainakin sitä toivoisi, että ihmistä seuraisi hänestä huokuvan viisauden tähden, eikä vain siksi, että hän ajattelee jostakin itselle tärkeästä asiasta samoin kuin itse sattuu ajattelemaan. Tyhmäkin kivi voi käydä leivästä osuessaan vauhdilla ja sopivassa kulmassa järven pintaan, ja aivan samoin voi ihminenkin olla tyhmä, vaikka olisikin jotakin mieltä. Vaikka joku kannustaisi, että koulutus, kuka sitä tarvitsee, niin kannattaa tarkistaa mitä muuta mieltä hän on asioista. Voi olla oikein viisas, tai sitten kaikkea vastaan. Ei tällaisissa tapa-anarkisteissa vikaa ole, mutta varovainen kannattaa olla, ettei vahingossa tule omaksuneeksi myös niitä typeriä mielipiteitä yhden hyvän kylkiäisenä.
Ylipäätänsä erityisesti tuntuu siltä, että mitä enemmän ihminen on mieltä, sitä todennäköisemmin hän on myös tyhmä. Siksi kannattaa varoa mielipiteiden muodostamista, jos sen vain voi välttää tai päätöksentekoa käy lykkääminen. Eikä tämän tarvitse tarkoittaa tylsyyttä, sillä se vasta on hienoa, kun asioista voi puhua loukkaantumatta tai loukkaamatta. Mielipiteet voivat olla ainoita asioita, joista oikeasti voi riidellä, sillä tosiasioista poiketen niihin voi vaikuttaa mutta tähän nähden ihmiset ovat yleensä ottaen hyvin huonoja niistä puhumaan.
Toki tunnistan, että saatan olla tässä kuplani vanki. Terveisiä kotiin ja kaikille tutuille.
Esitän kuitenkin ajatuksen, että mitä kevyempi on kantamustensa kanssa, sitä helpommin kelluu silloinkin, kun käsivoimin järveen heitetään. Tosin nyt mietittynä tämä saattaa olla huono ajatus. Kenties kivi sopiikin ihmisrinnastukseksi huonosti, joten vaihdan parempaan. Ehkä leivästi ajatellen mielipide on kuin reikä, mitä suurempi tai mitä enemmän niitä on, sitä vähemmän jää pureskeltavaa.
Sitten oletetaan, että ihminen on ihmiselle susi ja enemmän syötävää on parempi. En ole aivan tätä mieltä mutta uskon nyt tämän kerran vanhaa viisautta koska se omaa kantaani tukee. Kuinka se sanotaan, vanha kansakin on oikeassa kahdesti. Näin näppärästi tuli samassa kappaleessa käytettyä molemmat.
