Luku 42

Pisteen paikka

Joskus asiat lähtevät purkautumaan pienistä. Ehkä niin käy aina. Jos asia purkautuisi suuresta olisi se paljastus, jota voisi olla vaikea hyväksyä tai käsitellä. Kuin se kaupungin ylitse pyyhkäisevä tulva. Kun pienestä voi lähteä varoen metsästämään, että mistäpä kummasta se tämä pieni läikkä oikein on lähtöisin, eikä varovainen uteliaisuus kuole kauhuun ennen oivalluksen syntyä.

Tämä on kertomus neurooseistani. Tai yhdestä niistä.

Olin joskus hyvin tarkka kielenkäytön suhteen. Puhuin kirjakieltä ja milloin mahdollista kirjoitin sitä myös. Pikaviestimissäkin aloitin virkkeet isolla alkukirjaimella ja päätin ne pisteisiin, enkä tyytynyt paikallismurresanoihin tervehdyksissäkään. Onhan meillä hei ja hyvää päivää. Tietty korrektius liittyi myös kiroiluunkin, mistä on toisaalta iloa yhä näinä aikoina.

Nyt tulkitsen hakeneeni tuolla järjestystä, samaa, mistä perfektionismin suhteen jo herätyksiä hain. Etten ole aivan huono ihminen, kun osaan kielioppisääntöjä. Mutta onnistumisten metsästyksen sijaan tuo oli virheiden välttelyä. Jollen tiennyt miten sanoa tai toimia niin käytin rakennetta, jonka osasin. Mikä on hyvä, jos niitä osaa, mutta lamaannuttavaa, jos ei. Oppimisen sijaan kaikki vastoinkäymiset olivat sielua syövää kritiikkiä.

Sittemmin luovuin sielusta ja paine helpotti.

Kaikuja tästä neuroottisesti kieliasun hakemista löytyy silti yhä. Sillä vaikka olen oppinut laistamaan kielen suhteen, nauttimaan siitä, etten tiedä mitä puhun tai kirjoitan, luottamaan että toiset kantavat, jos käänteissä kompastelen, käytän yhä joitakin menetelmiä, jotka olen tästä neuroosista irtautuakseni työkaluikseni ottanut. Esimerkiksi joskus siedätin itseäni, ymmärrän nyt, sillä, että kirjoitin tekstejä yksinomaan pienin kirjaimin. Se oli kätevä tapa nostaa kädet pystyyn neuroosini suuntaan, että hei, mitä väliä, vaikka jokin sana olisikin puhekielinen, kun sehän meni oikeastaan pieleen jo alussa, kun lähdin pienellä kirjoittamaan. Että rennosti vain, tämä ei ole niin tärkeä asiateksti, että pitäisi piitata, muutenhan kirjoittaisin isolla ylipäätään.

Toinen tekstiviestillinen ilmaisuväline, josta joskus tingin sen rajoittavuuden vuoksi oli hymiöiden ja myöhemmin, kun ne keksittiin, emojien käyttö.

Harmittelin joskus sitä, miten tekstistä katosi tulkittavuus, kun sitä hymiöin alleviivattiin. Jos joku sanoo, että hyvää päivää ja iloisesti hymyili perään, niin hän varmaankin tarkoitti sitä iloiten. Samoin voi olla asian laita, jos kirjoittaa samoin selvennyssaattein, että ihan hyvää kuuluu. Mutta jos ei kuulukaan ihan hyvää, niin hymiöllä saattaakin olla vinonaamahymy kuten eräällä ystävälläni oikeasti on, joka on nyt siis tuttu hymiöstä. Tuosta hymiöstä saattoi siten päätellä että, oikeasti ei kuulu ihan hyvää mutta sitä ei nyt vain osannut tai halunnut sen tarkemmin selittää.

Pidin hymiöitä ja emojeja apupyörinä ja koetin selvitä ilman.

Mikä ei välttämättä ole huono tie, mutta riskinsä se sisältää, sillä erityisesti huonosti toisiaan tuntevien ihmisten kesken on vaikea säilyttää hyväntahtoisuuden tuntua, jos toinen ehtii sitä epäillä. Mikään määrä hymiöitä ei palauta luottamusta, mutta neutraali suhtautuminen voi lipsua negatiiviseksi, jos parikin viestiä ehtii tulkita synkempinä kuin niitä on tarkoittanut. Ja jokin lyhyt viesti, kuten kieliopillisesti pisteeseen päättyvä, ihan hyvää tarkoittanut toivotus, voidaan sellaisena tylynä tulkita, jos päätteenä ei ole vapauttavaa hymiötä.

Otin tämän hymiöiden välttelyn kirjoitusteknisenä kielenkäytön haasteena, mutten tiedä oliko se sen arvoista. Hymiötön elämä opettaa kenties avaamaan tekstiä pidemmän puoleisesti, mutta yhä vaaditaan vastaanottajalta tulkintataitoja, joista hymiöt voisivat niin helposti vapauttaa.

Oma ratkaisuni kaikenlaisen väärintulkinnan riskin pienentämiseksi on ollut kuvitella kaikkien viestien periin hymiö, joko hymyilevä tai sitten silmää iskevä. Tällä huijauskonstilla pahimmatkin loukkaukset kuulostavat korkeintaan huonosti osuvilta vitseiltä, joille voi ensin nauraa ja sitten epäilysten herätessä kysyä tarkennuksena, että oliko tämä sittenkin vakavasti sanottu. Sillä konstilla välttää keräämästä vimmakierroksia huonosti harkitun, kiireessä, liikennevaloissa, poliisien jo lähestyessä, naputteleman ja puhelimen syrjään siirtämisen vahingossa lähettämän viestin pohjalta. Ja muulloinkin, jos ihmiset nyt vakavuuksia tai ilkeyksiä ikinä muulloin lähettäisivät.

Punaisissa valoissa ollessa sitä sosiaaliset kontrollit lipsuvat, varsinkin jos niitä edeltää pettymys siitä, että pysähdyin sitten keltaisiin, vaikka olisin aivan hyvin ehtinyt niitä päinkin ajaen sulkuviivan yli.

Tämä huijausmenetelmäni on silti sikäli vajaa, että se ei auta toista, joka joutuu miettimään hymiöiden paikat saamatta minulta sen suhteen apua. Hän voi joko osata heitellä niitä kaikkialle, jollen erikseen mainitse, että tämä on vakava ja surullinen juttu, laita tähän surunaama, tai sitten ei. Osa voi osua oikeaan, kaikkikin kenties tuurilla tai ihmistuntemuksella. Tämän takia keskustelu siirtyy äkkiä metatasolle, jossa puhutaan tekstistä eikä itse asiasta. Toisaalta nautin näistä, joten ehkä tässä on puolensa, jota tulin vasta ajatelleeksi. Näin ei kuitenkaan käy sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole intoa tekstiä niin syvällisesti analysoida, joten sitä tulee helposti kuplauduttua kun helppoutta kaipaavat jättäytyvät hiljaisemmiksi.

Joka tapauksessa hymiöistä ja emojeista kieltäytyminen voi jättää paitsi monesta kauniista ja hyvästä. Hymiöillä saattoi jo muinoin esittää kaikenlaisia rullalautailevia hahmoja, lehmiä ja mitä nyt hyvänsä. Niiden miettiminen oli hauskaa ajanvietettä. Nykyään emojit voivat olla enemmän valmiiksi veistettyjä mutta niiden yhdistelmistä voi silti tehdä tulkinnanvaraisia taideteoksia.

Muistan kun joskus aiemmin kävin emojeja tukevan pikaviestimen käyttäjäksi ja silloinen tyttöystäväni ilahtui, että hei, nyt voin laittaa sinulle kaikki minun lempiemojini, että näitä minä yleensä käytän, ja sitten listassa oli mekossa tanssiva tyttö ja punainen auto ja sydämiä ja keijuja ja vaikka mitä söpöyksiä. Hän taipui tekstiviesteilemään kanssani ennen, jälkeen ja tuona aikanakin, mikä oli osaltaan hieno uhraus mutta samalla suojasin itseni kaikelta siltä onnelta, jonka noiden käyttäminen hänelle toi. Ja minulle myös, sillä on aika suloista saada jokin viesti jossa sama asia kerrotaan sanoin ja sitten vielä kuvin.

Kieltäytyminen tuntui nyt ajateltuna typerältä varsinkin siksi, koska näillä apuvälineillä saattoi tehdä myös viestiä syvemmäksi. Että teksti ja kuva eivät kerrokaan samaa, ne sisältävät ristiriidan tai arvoituksen. Lopputulos voi olla kaunista tai surullista tai hauskaa kun näitä koettaa parsia, tai jälleen metakeskustella että haluatko siis syödä kukkia autossa vai miten tämä pitäisi tulkita, en ole nyt ihan varma, ja taas voi nauraa tavallaan aivan ennalta suunnittelemattomasti, aiheetta.

Muitakin harmeja nollalinjasta on.

Eräs ystäväni kommentoi joskus taannoin sitä, miten hän koki vaikeaksi viestiä kanssani sillä hän tapasi käyttää erilaisia irviöitä ja minä en. Että miten tämän nyt sitten kirjoittaisi ilman. Mikä on toisaalta ajatellen aivan hänen itse rakentamansa ongelma, mutta myös vuorovaikutusviestinnällinen epäonnistuminen, kun en ole onnistunut tuomaan rohkaisua siihen suuntaan, että hauskoja ovat erilaiset ilmeet, käytä jatkossakin, vaikka niitä välttelisinkin omien ongelmieni tähden. On joka tapauksessa pysähtymisen arvoinen asia mietittäväksi, jos joku toinen sopeuttaa toimintaansa oman käytökseni ja mieltymyksieni takia. Ihailtavaa, mutta jos kyseessä on asia, josta ei ole oikeasti vahvasti jotakin mieltä, myös pelottavaa.

Varsinkin kun tätä matkimista ja itserajoittamista tapahtuu hyvin helposti ja automaationa. Peilaaminen saattaisi olla tähän sopiva termi. Kun yksi puhuu kirjakieltä niin toisetkin helposti siihen sortuvat, tai houkutteleviin mie-sie-murremuotoihin. Näitä on mielenkiintoista havainnoida, jos havainnoimaan sattuu. Ehkä siten niitä vastaan voi myös pyristellä.

Mutta itsestäni ja kurjasta kohtalostani. Moniko muu ajattelee samoin kuin ystäväni muttei ajattele sitä tiedokseni ääneen? Moniko muu tekee jotakin tai jättää jotakin tekemättä siksi että kuvittelee sen olevan hyvinvointiani edistävä asia? Tai jotakin, jota vaadin toiselta, vähintäänkin passiivisaggressiivisesti vaikken ikinä sanallistaisikaan toivettani? Imartelevuuden keskellä pohdin tätä myös peloissani, sillä harva ihminen kuitenkaan voi minua kovin hyvin tuntea. Vastahan tässä opettelen itseänikin. Nämä olettamukset ovat suurella todennäköisyydellä tuomittuja epäonnistumaan ja ovat siten vain lisärasite ystävyyden syventymisen tiellä.

Kun siis kohtasin asian, jota oikein mieluusti teen tai en mieluusti tee, tulin myös oppineeksi synkkiä vaiheita itsestäni. Nyt olen kohdannut joitakin tilanteita, joissa olen kokenut hymiön olevan paikallaan ja opetellut uudestaan niitäkin käyttämään. Tätä on tapahtunut tilanteissa, joissa olen tulkinnut väärinymmärryksen riskin suureksi aiemmin käydyn keskustelun pohjalta ja pitkän selityksen liian hankalaksi esittää. Mikä on aika hurja muodonmuutos. Eikä toivottavasti este tavoitella ilmiselvän oikeatulkintaista tekstiä kaikesta huolimatta.

Kävin tänään pitkän puhelun ystäväni kanssa ja nautin siitä suuresti. Sitä mietin, miksi puhelimeen tulee niin harvoin tartuttua. Puhuimme myös näistä neurooseistani, jos oikeastaan sellaisista, jotka vahvemmin voimissaan ovat, kuten siitä, miten tiedostava koetan olla sen suhteen, millaisen vaikutelman itsestäni annan ja kuinka toimillani toisiin saatan vaikuttaa. Kirjoitan asiasta pidemmin toiste, mutta yhtenä oivalluksena syntyi kuitenkin se, että kirjoitan tätäkin juttua, jotta minuun voisi tutustua paremmin kaikkien näiden vuosienkin jälkeen. Siksi ja myös jotta ihmiset saattaisivat löytää tarttumapintaa itseensä ja toisiin nähdessään, että kas vain, tällaistakin on, sehän voisi selittää vaikka ja mitä.

Jokin kaunis päivä saatan olla viimein siinä pisteessä, etten pidä sitä niin oleellisena, että tutustuuhan sitä tai ei, onko sillä niin väliä ja maailma on aikaa ja tekemistä täynnä. Voin kuvitella sen mahdolliseksi, siksi sitä on ilo miettiä.

Sitten vanhaa ystävääni lainaten hypähtelisin iloisen huolettomana auringonlaskusta toiseen että hei tääl mä meen!! o)-<]8