Luku 41

Vaikutusvaikutelma

Tutkin joskus etätyötä teoreettisesti. Kaiken sen käytännön keskellä, jota elin. Siitä oli hyötyä, sillä opin tällaisenkin termin kuin hallintakäsitys. Se koettaa ilmentää sitä, millä tavoin ihminen kokee voivansa vaikuttaa tilanteisiin, joista itsensä löytää. Ja miksei jo sitä, miten kokee voivansa vaikuttaa siihen, millaisiin tilanteisiin ylipäätänsä ajautuu.

Hallintakäsitys jakautuu kahtia, sisäiseen ja ulkoiseen. Kaikkien helppojen käsitteiden tapaan tämäkin on jana, joten sitä voi olla hieman sisällä ja paljon ulkoa, ei tarvitse olla joko-tai. Tällä janalla voi myös ajan mittaan siirtyillä kuin Elokuun Iita Nisulan äijän ladon suulla, ukkoskuurosta poiketen muutokseen ajava voima vain on henkisempi. Tai olihan se henkinen tuossakin tapauksessa, kun sateen vaikutus sisälle siirtymiseen oli omalla tavallaan enemmälti välillinen.

Se merkitys on sisäisellä ja ulkoisella, että sisäisen hallintakäsityksen omaava ihminen ajattelee voivansa vaikuttaa ympäristöön. Asiat riippuvat hänestä, johtuvat hänestä, hän voi niihin vaikuttaa, jos ei suoraan sanellen niin ainakin vakavasti otettavana asianajajana. Sisäisen hallintakäsityksen ihmisellä on valtaa, jonka hän tuntee, ja sellaista omanarvontuntoa, jonka ansiosta menestykset voi lukea omiksi ansioikseen. Tappiotkin voivat johtua itsestä, että olisi pitänyt valmistautua paremmin. Maailmankuva on siis tietyllä tapaa minäkeskeinen, jos aivan täydellisen sisäisen hallintakäsityksen haltija olisi.

Tuon sijasta ulkoisen hallintakäsityksen näyttäytyminen on toisenlainen. Asiat johtuvat ulkoisista tekijöistä, ovat ne sitten valtaapitäviä, julkisuudesta tuttuja auktoriteetteja, tai sitten tekijä voi olla aineeton kuten kohtalo, sattuma tai onni. Ulkoinen hallintakäsitys antaa menestyksen kuin epäonnistumisenkin avaimet toisiin käsiin, milloin olosuhteet olivat otolliset, arvioitsijan määrittämä kriteeristö sattumalta itselle sopiva, tai järjestelmä nyt vain muovautunut tällaiseksi, että näillä papereille paikan sai. Sekin vielä, että maailma on jos jonkinlainen mutta ei sille mitään voi. Tällaista on, tällaiseksi jää, jos eivät suuremmat voimat sitten toiseksi muuttamisen arvoiseksi tätä tilannetta katso.

Tätä jaottelua on edelleen ponnistettu pidemmällekin ja omaa asemaansa tällä janalla voi mitata testein, mikäli aiheesta kiinnostuu, mutta mielenkiintoinen tuo oli ilmiönä muutamasta syystä.

Pidin kiinnostavana sitä, että tällainenkin asia on keksitty. Että joku on miettinyt sitä, miten ihmiset maailmaa ja omaa asemaansa siinä näkevät. Koska sillä tavoin voi myös ymmärtää sitä, miten joku voi olla niin kovin erilainen kuin itse on.

Aikoinaan etätyöaiheessa tämä oli tärkeältä tuntuva asia, koska sillä saattoi yhtenä seikkana selittää, miksi toiset selvisivät etätöissä paremmin kuin toiset. Paremmin tarkoittaen hitaammin hulluuntuen. Nyt siis soveltaen, jos ajattelee että voi itse vaikuttaa maailmaan ja omaan asemaansa siinä, sitä sietää paremmin myös voittopuolisesti kasvokohtaamisten ääreltä sähköisten viestimien varaan putoamista. Jos toisista ei kuulukaan mitään, paitsi sähköpostein silloin tällöin, eivät he välttämättä juoni mitään syrjään jätetyn päänmenoksi, ovat ehkä vain kiireisiä tai vallitsevaan tilanteeseen tyytyväisiä, ja sitten itse lisäviestintää kaipaavana voi sellaista käydä vaatimaan. Erotuksena ulkoisen hallintakäsityksen ihmiseen, joka saattaisi vain turhautua ja luovuttaa sen äärellä, ettei mitään kuulu eikä avusta ole tietoakaan. Että haluavat että luovutan, joten luovutan, sama se minulle, ahdistaa kaikki.

Kuinka ollakaan, tämäkin oppi on silti sellainen, jota voi soveltaa myös muussa elämässä. Joskus työnteko siis kannattaa.

Tästä kun voi johtaa arkikohtaamisiin, ettei se kaikista eniten yksilövastuun nimiin vannova tapauskaan välttämättä ole sen kummallisempi tapaus kuin toisen ääripään onneaan manaileva tarotkortinkylväjäkään, kenties on vain vahvasti sisäiseen hallintakäsitykseen nojaava, kun silloin tuo voi tuntua hyvin järkevältä lähestymistavalta. Jos näkee että voi itse vaikuttaa elämäänsä ja olosuhteisiinsa ja kaikki kirjaamansa havainnot sitä tukevat, niin on luonnollista ajatella samaa muidenkin osaksi. Siinä missä tämä ulkoisen hallintakäsityksen ihminen voi aivan perustellusti metsästää niitä ulkoisia tekijöitä, jotka toisen menestyksen ja vastoinkäymisetkin ovat tehneet, että helppoahan se on, kun olet horoskoopiltasi rapu ja kiinalaisten mielestä tiikeri ja tähdetkin olivat linjassa, kun päätöstä teit.

Jos on oikein luova, voi harjoitusmielessä miettiä kaikkia tuntemiaan kohtaloita näistä ääripäävinkkeleistä. Että mitä jos kaikki tuossakin tarinassa olisi yksilöstä kiinni, tai jos toisena ääripäänä yhtään mikään ei olisi yksilöstä kiinni, vaan hän olisi laineiden lyömänä lastuna. Mielikuvituksesta on kiinni se, onnistuuko asia.

Ja jos nyt itse miettii mihin sijoittuu, sitä voi koetella rajojaan kyseenalaistellen omia tuntemuksiaan. Itse olen vähitellen lipsunut ulkoisesta hallintakäsityksestä kohti sisäistä. Muistan voimana olleen uskonnolliset oivallukset, mutta myös sen, että jos asiat riippuvat muista, en oikeastaan voi kovinkaan paljoa olosuhteille, joista itseni löydän. Kun verrattaisesta kurjuudesta henkisesti ammensin, oli nuoruuteni jatkumiselle avuksi koettaa miltä maailma näyttäisi, jos se olisikin enemmän itsestä kiinni. Valintojen tekeminen on tietysti helppoa, jos näkee vain yhden suunnan, jota käydä.

En tiedä mikä on puijaamisen ja todeksitekemisen suhde ja toimintamalli, mutta omaksi ilokseni tästä on. Näin aikuisena on ollut ilo tässäkin suhteessa huomata, miten tällekin asialle on ollut nimi. Josta nyt taas voi saada taas vahvistuksen sille, ettei sellaista ajatusta taida olla, jota ei joku toinenkin ihminen jakaisi. Aivan uusien ajatuksien hakeminen voi olla kovasti paljon työn takana, lieneekö yhtäkään.

Näistä riippumatta on mielenkiintoista tutkia mikä itsessä on todella sisäsyntyistä ja luonnollista ja mikä taas on sellaista omakohtaisesti hyväksi havaittua ja tavaksi opittua. Että jos nyt katsoo merkkejä teenlehdistä koska ne niin kovin hienosti toimivat, eikä äänestä vaaleissa koska ei oma ääni mitään merkitse, niin sitä voi varovasti koputella, että onko todella noin. Tai toisaalta jos kaikki on itsestä kiinni, koska tämänkin tekstin ihan itse kirjoitin, niin sitä voi miettiä moniko asia ympärilläni tätäkin toimintaa mahdollistaa. Lähtien vaikka siitä, paljonko ihmiset ovat palautetta antaen ja keskusteluille heittäytyen rohkaisseet ja ajatuksia ruokkineet.

Tämän ääripääsiirtymän kanssa täytyy pysytellä varovaisena. Ettei menisi usko itseen ja tilalle tulisi jokin vielä vakavampi huruoppi. Kuten hiukkastason fysiikka, jota en alkujaankaan riittävästi ymmärrä mutta josta olen Kari Enqvistin suulla ymmärtänyt löytyvän selityksen sillekin, miksei vapaata tahtoa ole. Ihminen on fysiikan lakien vanki eikä sellaista paikkaa ole, jossa ajatuksia synnytettäisiin kehon totella. Raajat elävät ajallaan, ajatukset syntyvät tavallaan. Päässä syntyy vain illuusio siitä, tarina, jolla tehdyt teot selittyvät.

Se vaikuttaa järkevältä, joten siinä voi piillä virhe. Hyvä ohjenuora elämään sekin.