Luku 38

Lopusta lukien

Aivot ovat rautaa. Mutta yksinään hyödyllisiä kuin laiva ilman miehistöä. Liioittelen, sillä aivot yksistäänkin voivat tehdä kaikenlaista hienoa aivan itsestään, ollen samalla tapaa kiehtova kuin uponnut tai ajelehtiva laiva. Toisesta viehättyvät sukeltajat, toisesta kummitustarinoitsijat. Ja niistä aivoista jotkin tutkijat.

Tarkoitin sitä, että aivojen suurin hyöty syntyy, kun sitä laajentaa ajatustaidoilla. Näin omakohtaisesti, ainakin. Vuosien aliravitsemus ja pyöräilykypärättömyys kertoivat kenties muusta, mutta nyttemmin pidän aivojani suuressa arvossa. En tietenkään ylisuuressa, muuten loppuisivat vaaralliset harrastukset kuten suojateiden ylittäminen autojen lähestyessä, se olisi kamalaa elämää, jos näistäkin tinkisi.

Näitä hyväksi näkemiäni ajatustaitoja voi opetella, enhän muuten osaisi yhtäkään. Voi oppia kyseenalaisia, kuten sen, ettei kannata viitata, vaikka tietäisi vastauksen, koska sillä tavoin kiinnittää muiden huomion eikä siitä voi seurata kovin hyvää. Opettaja voi kehua mutta voi hän haukkuakin ja vertaiset vierellä eivät ainakaan kehu. Parhaimmillaan ovat hiljaa ja hiljaisuus se vasta onkin paha merkki.

Tiedätte jos koskaan olette sanoneet mitään, mikä on hiljentänyt muut. Jos tämä ei ollut se mitä pyysitte heitä tekemään, että olkaa hiljaa.

Hyväksi katsomani kirja, jossa asioita on listattu viihdyttävästi ja syvällä selostuksella, on “Poor Charlie’s almanac”, johon Charlie Mungerin puheita ja mietteitä on koottu yksiin kansiin. Opin siitä jotakin, jonka saatan joskus muistaessani mainita. Nyt halusin kuitenkin keskittyä vain yhteen jo aiemmin tutuksi tulleeseen työkaluun.

Taannustamisen terminä opin Esko Valtaojalta. Tosin tähän hetkeen saakka muistin sen taapertamisena. Jonka nyt koetan päässäni kääntää muistisäännöksi, että kun taannustamalla voidaan katsoa jokin tulevaisuuden tilanne, niin taapertamalla sinne voidaan päästä. Tällä taannustamis-uudissanalla ei siis ole sen kummallisempaa merkitystä kuin valita jokin asian tila, jonka haluaisi todeksi nähdä ja koettaa sitten sieltä taaksepäin kelaillen selvittää miten se voisi olla totta.

Jos siis esimerkiksi haaveilisi olevansa kuningas tai kuningatar, ehkä näin sukupuolettomasti monarkiamuotoisen maan hallitsija, niin siinähän on kaunis kuva. Sitten voi pohtia, että no monarkistinen valtio pitäisi varmaankin olla ja miten sellaisen voisi saada. Ainakin Suomea ajatellen perustuslakia pitäisi päivittää. Joten sitten voi askellella, että mitä se vaatisi. Hirvittävän edustajistoylivoiman eduskuntaan, mikä edellyttää ainakin viittätoista miljardia tonnia makkaraa, josta Pirkanmaan seudulla osa on mustaa ja toisaalla päin Suomea vain mustaksi poltettua. Sitten ehdottoman luonnonmukaisen aidosti Suomessa tehtyä sinappia, koska ei niitä ääniä muuten saa. Ja vähintään sen parisataa kaveria jotka saa vokoteltua listoille ehdokkaiksi. Puolueen perustamisen ja vaikka ja mitä.

Mutta siinähän se sitten jo onkin, eräs tiekartta yksinhaltijaksi. Muitakin voi olla. Eikä tuo välttämättä aivan sellaisenaan toimisi, kun on näitä ei-lihansyöjiä, jotka kuitenkin ääntänsä käyttävät, esimerkiksi, mutta näitä käy ratkominen paremmalla ajalla.

Tämä taito on hyvin oleellinen, koska sitä lopputulosta on helppoa olla miettimättä askelia suunnitellessaan. Jos unohdetaan unelma yksinhallitsijan juliocortázarihtavien mestauslavojen täyttämistä päivistä, unelmat voivat kutistua seuraavan askeleen suuruisiksi. Että kun saisi opiskelupaikan ja pääsisi muuttamaan sen vetämänä pois kotoa. Saisi kivan asunnon ja mukavia kavereita. Löytäisi kaikkia kivamman seurustelukumppanin, jonka varjolla laiminlyödä aiemmin mainittuja. Valmistua kun voisi ja työllistyä edes johonkin ja miettiä missä haluaisi aikuisena elää ja montako lasta on minimi, jolla selviää sukulaisten uteluista ja montako maata haluaa nähdä ennen kuin paikoilleen asettuu ja tyytyy siihen, että uusia tuleekin listalle vasta sitten kun taas voi matkustaa niihin paikkoihin, joihin ei pääse suoralla lennolla eikä kahdellakaan vaihdolla eikä parinkaan viikon loman aikana ehtien.

Tällaisissa hetkissä miellyttävänä vastapainona toimii taannustaminen. Kun miettii että millaista elämää sitä oikein haluaisi elää. Vaikka sellaista elämää, jossa päivittäisille vierailijoille voi esitellä maailmankarttaa, jossa on eri värein käydyt kohteet eri ikävuosikymmenien mukaan, tai värikartan mukaan etenevästi, että lähdin tästä sinisestä, nyt menen vähitellen kohti vaaleanpunaista, niin näkee ajallisesti matkakohteet siitä oitis.

Ja sitten voi miettiä, että millaista elämän pitäisi olla, että tuollainen olisi mahdollista.

Pitäisi olla ainakin maailmankartta, seinä ja jonkinlainen kyky erottaa erilaisia värejä. Silmä-käsikoordinaatiota, jolla hakata nastat oikeiden viivojen sisään. Sellainen elämäntyyli, joka sallii paikkojen kiertämisen itselle miellyttävään tahtiin. Tuttavapiirin, joka käy ja jaksaa innostua tällaisesta. Mistä sellaisiakin löytää? Ehkä kanssamatkaajista. Voisi olla jopa sellainen kerho, sen nimi voisi olla tulevien yksinvaltiaiden maailmankiertelyklubi. Se pitäisi perustaa jollei joku jo ole.

Tästä on sellainen lattea vanhan kansan viisaus, jossa muistutellaan mitä kaikkea kuolinvuoteella katuu ja mitä ei. Sitä katuu, että jätti testamentin tekemättä ja sitä että teki sen mutta väärillä nimillä. Työssä vietettyä aikaa, paitsi jos koki että työ teki tärkeitä tuloksia. Harva meistä taitaa toivoa, että Einstein olisi viettänyt enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta onko tässä nyt sitten oleellista arvottaa maailmankaikkeutta tutkivaa ihmiskuntaa vai niitä perheenjäseniä, jotka ehkä olisivat seurastaan nauttineet.

Ehkä hyvä oppitunti on sekin, että kaikkea voi katua.

Katumisen välttämiseksi sitä voi kuitenkin miettiä ennalta millaiseen lopputulokseen haluaisi päästä. Kuten, että olisipa hienoa, jos voisi määrittää päiviensä kulkua omaehtoisesti, että syökö aamupalaa aamulla vai iltapäivällä, ja jos voisi käydä kävelemässä auringonpaisteessa ja lukea kirjaa ja kiristää skeittilaudan renkaita keskellä päivää, keskellä keittiötä ja sitten kun töitä tekisi niin ihmiset olisivat, että onpa mukava kuulla sinusta ja miten menee ja kuinka mielestäsi tämä juttu kannattaisi hoitaa. Ei sitten sureta niin paljoa, kun löytää itsensä tällaisesta pisteestä, että eihän sen tällaista pitänyt olla, menestyksen.

Tähän ei kuitenkaan tarvitse eikä pidäkään jähmettyä, että kun nyt kerran jotakin unelmoin, niin pidänpä siitä ikuisesti kiinni. Että lääkäriksi olen aina halunnut ja se minusta tulee ja tuli vaikka töihin meneminen ärsyttää, mutta kyllä se tästä, hymyilyttää aina kun lääkäritakin laitan naulaan ja lähden purjehtimaan. Kun voihan tuosta tajuta senkin, että purjehtiminen on mukavaa ja miettiä miten sitä voisi tehdä ilman sitä lääkärityötä.

Tai jos itse sattuisin huomaamaan, että ihmisten seura on kyllä mukavaa, sitä huomaan kaipaavani siirtoleuka-avaimen äärellä miettiessäni, että mikä tämän työkalun nimi olikaan, niin sitten omaa unelmaa voisi päivittää sellaiseksi, johon kuuluu ihmisiä. Että olisipa mukavaa kun aina joskus joku soittaisi ja kysyisi miten menee, ja sitten itselläkin olisi numeroita, joihin soitella ja kertoa että hei, tulit mieleen, miten menee.

Vaikkei menneisyyden Timo osannutkaan tuollaista miellyttäväksi nähdä, luettakoon se vain yhdeksi opiksi elämän varrella korjata. Koska ihminen harvoin saa kuvitelluksi jotakin, jota ei tiedä mahdolliseksi. Jo yksin tuosta syystä mielikuvituksen rikastaminen viihteellä, kulttuurilla ja keskusteluilla on niin kallisarvoista, ovathan nuo tietämyksen laajentamisen välineet omiaan tuomaan uusia oivalluksia. Ja luovuuttakin lisäämään. Ei tarvitse kokea, vaikka aina parempi, jos niin sattuu käymään.

Huolena pidän sitä, jos tekee asioita, muttei niin mieti, mikä on se piste, johon tähtää. Syyllistyinhän tähän itsekin ja luultavasti syyllistyn vastakin.

Että käy kuten tuttavalle. Sitä voi lähteä yrittäjäksi ja sitten harmitella sitä, miten päivät kuluvat kotona perheen kanssa, kun oli kuvitellut, että keikkaa riittäisi niin ettei perhettä vuosikymmeneen näe ja omaksi tunnista edes kuolinilmoituksista. Jos hän olisi tajunnut pyrkineensä yrittäjäksi voidakseen viettää vapaammin aikaa myös sen perheensä kanssa, olisi tilanteen suremisen ja siitä ahdistumisen nurinkurisuus ilmiselvää. Vaikka aiheuttaja olisikin sellainen lamanlainen, että tilauksia ei niin kovasti olisikaan, niin mahdollistavathan olemassaolostaan tietämättömät asiakkaat sen, että saa nauttia hieman sitä hedelmää, johon koko yritystoiminnalla tähtäsi. Jo ennen kuin toiminta lyö läpi ja on varaa korkeapalkkaisena asiantuntijana kieltäytyä töistä, jotka verottaisivat perhelaatuaikaa.

Onnellisuus on tila, jossa olemista joutuu harjoittelemaan, jottei itseään ravista siitä pois.

Jos on hyödyllistä tunnistaa tosiasiat, että tässä sitä nyt ollaan, ja etenemisvaihtoehdot ovat nämä, kannattaa siihen rinnalle ottaa myös tämä taannustaminen. Että tuohon pisteeseen olisi mukava päästä, siinä nauttisin täydellisesti, täysiä ja tättärää, mitähän se vaatisi voidakseen toteutua. Sitten tarvitsee enää kutoa päät yhteen ja se onnistuu kuin köydenjatke partiolaiselta, eli käsikirjasta luntaten. Näitä käsikirjoja on ripoteltu pitkin maailmaa, joten itse ei tarvitse keksiä juuri mitään.

Paitsi kenties keksiä se, että itsellä on väliä, ja se, että omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Sitten sitä onkin unelmointia vaille valmis. Taaperrus alkakoon.