Luku 35

Hyötyajatteluhaitta

Cui bono on latinaa ja lausutaan vaikkapa [khvii bounou]. Lausumisella ei varsinaisesti ole väliä sen enempää kuin äänteentuottamisella ylipäätänsäkään, eli siihen ei tarvitse panostaa jollei halua miettimänsä merkityksen välittyvän kuulijoille. Oikoluku on samanlainen asia, josta voi tinkiä. Muitakin on.

Kun itse itselleen muistutuksena sanoo, että khvii-bounou, jonka oppii nopeasti mutta jouduttaakseen voi kehittää muistisääntöjä kuten sellaisen, että pyytää vasta heränneen kurkulla kahvia suomeksi, toivottaa perään huomenta ranskaksi mutta kesken tervehdyksen muistaakin, että ei, en halua kahvia ja sanoo sen äkäisesti englanniksi, niin tämä lausesikermä pysäyttää sitten miettimään sitä, että kuka hyötyy. Ympärillä ihmiset voivat miettiä muuta, joku voi rakentaa keittiössään diagnooseja, mutta se ei ole tärkeää. Hyötyjän miettiminen on.

Kuka hyötyy.

Väitän ettei ole asiaa tai tapahtumaketjua, jolle ei löytyisi hyötyjää. Sen löytäminen voi vaatia aikaa ja suopeutta loogisien loikkien suhteen, mutta löydettävissä sellainen aina on. Eikä hyötyjä välttämättä ole kovinkaan suuri, mutta aivan pahinta pahaa, josta ei kukaan voisi edes teoriassa iloita, sellaista on vaikea löytää.

Maailmanloppukin. Kuvitellaan sellainen tilanne, jossa tyhjyydestä singahtaisi asteroidi, joka iskisi planeettaamme ja muuttaisi sen muutaman mutkan kautta turkkilaiseksi saunaksi. Ei olisi ihmisen arvoista elämää sellaisessa aikaansa kuluttaa, joten ihmiset joukkohukuttautuisivat kyyneltensä täyttämiin altaisiin, jotka oli alun alkaen rakennettu hikivarastoiksi. Tämähän on todella ikävää ihmiskunnan kannalta, mutta onhan näitä hyötyjiä. Kuten koko muu maailmankaikkeus, joka säästyy juoniltamme ja tuhoiltamme. Siellä voi olla vaikka kuinka monta meille allergista, älykästäkin lajia, jossakin, joskus, teoriassa. Ei siis syytä valtavaan suruun.

Toisaalta on sitenkin, ettei niin mahtavaa menestystarinaa ole, etteikö sille voisi löytää vuokseen kärsineitä. Orjuuden alasajo pilasi monen tilallisen tulevaisuudensuunnitelmat ja näin on käynyt kaikkialla, jossa orjuudesta on luovuttu. Ihmiskunnan voitto, mutta ei ilman uusia uhreja.

Tarkoittamatta että asioita pitäisi tehdä tai olla tekemättä sen vuoksi, että niillä on hyötyjiä tai kärsijöitä. Tämän ajatustyökalun hyöty tulee siitä, että asiaa ylipäätänsä pysähtyy miettimään. Sillä aina silloin tällöin käy niin, että yleisestikin hyväksi katsottavissa oleva asia ei etene, ja onpa se omituista, mikseiköhän niin käy. Joka on hetkenä omiaan sen miettimiselle, että kahvia, huomenta, eipäs kun, ja sitten voi päästäkin muutoksen jarrun jäljille. Kuka hyötyy siitä, että muutosta ei tapahdu, kuka kärsisi, jos se tapahtuisi? Toisaalta miettiä käy sitäkin, kuka oikeasti hyötyy muutoksesta ja sen jälkeen verrata sitä siihen, kenen väitetään hyötyvän.

Tarjoan esimerkkinä pienyrittäjillekin erinomaisen listaamattomien yhtiöiden verovapaiden osinkojen nostomahdollisuuden. Pienen prosenttiosuuden (kahdeksan prosenttiyksikköä) yrityksen arvosta voi joka kalenterivuosi nostaa vain neljänneksestä (25%) pääomatuloveroa maksaen. Tämä on hyödyttänyt minua henkilökohtaisesti useilla sadoilla euroilla, kun vaikkapa tuhannen euron osingosta veronalaista onkin vain neljännes eikä koko potti, jolloin maksettavaa veroa on niin ikään vain neljännes tavanomaisen sijasta. Tosiasiallisesti kohdallani puhutaan vuositasolla noin muutaman satasen säästöstä, jos muita verotukseni dynaamisia vaikutuksia ei oteta lukuun. Tämä on merkittävää, koska näillä säästyneillä sadoilla euroilla voin ostaa enemmän kirjoja ja tukea lähipalveluita kuten parturikampaajaa. Jossa piikki on ympäri vuoden auki näitä lyhennyshetkiä varten.

Todellisuudessa muutama satanen ei kuitenkaan vaikuta elämääni kovinkaan paljoa. On siksi mielenkiintoisempaa miettiä, miten tällainen muutos vaikuttaa ihmiseen, joka ei nostakaan tonnia vuodessa vaan tuota ylärajaa lähestyvän määrän, joka on kirjoitushetkellä 150000 euroa. Tuo on siis noin 150-kertaisesti se määrä, jonka itse nostan ja siten myös hyöty on nopeasti arvioiden saman suuruinen. Jos päässälaskuharjoituksena lähdetään kävelemään kotoa ja pyöritellään siinä matkalla sellaisia lukuja kuin parisataa ja sellaista lukua kuin puolitoista sataa niin ennen lähikauppaan pääsyä jokainen meistä osaa varmasti sanoa, että kiitos laskimista, tarkistan ihan vain huvikseni, että voiko tosiaan tulla negatiivinen luku. Sitten paluumatkalla syvästi miettivän mielen varmuudella uskaltaa ääneen kuiskata, että olisiko noin neljätoista. Sitten, kun luvut näppäilee laskimeen, näkee, että hyöty tällaiselle ihmiselle on useamman kymmentuhatlappusen verran. Neljätoista oli siis aika lähellä, jos mietti niitä seteleitä!

Sitten voi miettiä että huomenkahvikiitos ja miettiä, että onpa typerää ajankäyttöä laskea tällaisia päässä, kuka tästä hyötyy, ja toivoa että taito harjaantuu toistolla koska muuten tuli hikoiltua turhaan.

Tämä kirjoitus ei oikeasti koske verotuspolitiikkaa, vaan sitä, että samaa sääntöä sopii soveltaa myös niihin neuvoihin, joita kohtaa elämänsä aikana. Joskus ihmiset tietävät mikä on toiselle parhaaksi ja joskus he eivät tiedä, vaan kuvittelevat. Ja joskus he ehkä tietävät mutta toivovat jotakin muuta, sopii sellaisiakin joukkoon.

Juttelin taannoin rohkaistuttuani vanhempieni kanssa näistä aina yhtä mielenkiintoista seksuaalishyväksikäyttöasioista ja oli mielenkiintoista kohdata sellainenkin ääneen pohdinta, että ei teistä lapsistakaan tiedä, kun teillä oli aina niin hurja mielikuvitus. Mielenkiintoista siksi, koska tuo on suoraan oppikirjaesimerkki järkevästä ajattelusta, jonka riskinä on asiasta ilmoittamaan rohkaistuneen lapsen hädän vähättely ja ikiaikainen sulkeutuminen asian suhteen.

Ei niin, että muistaisin mitään, eikä tuo nostanut traumatuntemuksia, että aina te sanoitte noin, kun jostakin jotakin sanoin, yhyy.

Vaan koska silloin, kun tuollaista on sanomassa, voi pysähtyä miettimään, että kahviaaaaaa ja sitten jatkaa miettimistä vielä hetken. Kuka hyötyy siitä, että ajattelen näin? Kuka hyötyy siitä, että sanon mitä ajattelen? Kuka hyötyy siitä, että sivuutan väitteen villin mielikuvituksen tuotteena? Tai siitä, että piilotan tunteenpurkauksen väsymyksen tai nälän aiheuttamaksi? Tai vetoan humalaan, muistamattomuuteen, mihin hyvänsä?

Hyödynkö minä ja hyödynkö lyhyellä vai pitkällä tähtäimellä. Sillä aika usein ihminen tekee lyhytnäköisesti erinomaisesti itseään suojaavia liikkeitä, joiden jälkiä saa sitten korjata yöt läpeensä vuoteenomana painiessaan. Tai kenties pahempana niitä ei saa korjata enää milloinkaan, jos asian saa iäksi ratkaistua eikä korjaamisen paikkaa saa koskaan nähtäväkseenkään.

Kaikki ei ole tärkeää, mutta aina silloin tällöin hyvin pienetkin asiat voivat olla tärkeitä. Sellaisina hetkinä on hyödyllistä miettiä kuka hyötyy siitä, mitä on aikeissa sanoa ja tehdä. Lopulta mielikuvituksesta on kiinni se, keksiikö tavan, jolla se, mitä päättääkään tehdä, on kaikkien pitkän tähtäimen hyödyksi. Kuten se, kun päättäisi sulkea lapsen suun, jotta suvun tasapaino ei horjuisi. Mutta ainakin tällaisen ajatusketjun rakennettuaan voi sitä myös puolustaa myöhemmin, että tein sen rakkaudesta ja tässä olivat ne syyt. Sillä välttää sellaiset tyhmän olon hetket, että en tajunnut mitä tapahtui enkä sen merkitystä.

Kaikki ei ole tärkeää, mutta aika monesta asiasta saa tehtyä tärkeää, kun oikein miettii. Se tuo syvyyttä kohtaamisiin ja merkitystä elämään. Sitä vain tottuneesti tilaa kahvia ja saakin heittää hyvästit tylsille hetkille, sattuu vastaan mitä hyvänsä.