Luku 25

Kiirekuvitelma

Joskus viisaudet keksii niin nuorena ja sitä elää niin vanhaksi, että ne ehtii välissä unohtaa. Sen mahdollistaa nykyaikainen lääketiede, että ehdin itsekin vuosiksi unohtaa kiireen olevan illuusio. Samalla tapaa kuin aika on ihmisten aivojen luoma kuvitelma jatkuvuudesta, aivan kuin emme vain hyppelisi tilasta toiseen vaan kaikki tämä tapahtuisi jollakin aikajanalla, on myös kiire sellainen mielenharha, johon on helppo uskoa, kunnes asiaa tarkemmin tutkii.

Jos harvassa ovat oikeasti tärkeät asiat, niin vielä harvemmassa ovat ne tärkeät asiat, joiden toteen saattamisella tai olemassaolon turvaamisella olisi kiire.

Mikäli on koskaan erehtynyt tekemään kanssani töitä tai mitä tahansa tavoitteellista harrastustointa, siis projektia, jolla määritelmällisesti on alku ja loppu, on saattanut huomata sen, kuinka projekteista tulee kohdallani usein ikiaikaisia. Ne eivät välttämättä oikeastaan ala eivätkä alkaneet useinkaan lopu. Projekti voi keskeytyä tilapäisesti tai toistaiseksi, mutta lopetettuja projekteja sopii elämääni hyvin vähän. Edes sellaisia, jotka olisi lopetettu koska ne ovat valmiita, koska mikäpä milloinkaan oikeasti valmistuisi. Aina voi tehdä hieman lisää.

Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat elämääsi lisää tällaisia määrittelemättömän häilyviä toimia, minulla on näistä kokemusta ja näille aina aikaa.

Kerron asiasta koska se korostaa otsikkoa. Moni asia elämässäni on tärkeä, osaan kuuluu kiinteästi myös kiire. Jotakin tarvitsee saada tehdyksi johonkin päivämäärään mennessä. Yleensä tosielämä näyttää tältä. Tällä toteamuksella syntyy kuin itsestään kiireen tuntu. Mutta kun aikarajoja ja tavoitteita pöyhii, pöyhii kuin hotellin tyynyä, tai juuri kaupasta kannettua, joka on kivan muhkea, pöyhii kuin päätään, joka on ahdistusta pullollaan, saattaa huomata, että harva raja on lopulta ehdoton. Suomen ja Venäjän välinen raja on melko tuore keksintö ja muuttunut monesti nuorien vuosiensakin mittaan. Samalla tapaa projektien tavoitteet ja aikarajat elävät, jos niiden annetaan niin tehdä.

Ja miksei hyvässä seurassa voisi tehdä mitä tahansa. Sillä matka on se missä taikuus tapahtuu ja terminaalissa lyödään korkeintaan passia ja pubikuva sosiaaliseen mediaan.

Siksi suosittelen miettimään oman elämän aikarajoja. Liittyvät ne sitten elämäntilanteisiin tai ulkoisiin velvoitteisiin. Onko talven aikana hiihdettävä 5000 kilometriä vaikka se näinä sivistys-Suomen lumiaikoina edellyttäisi saman kilometriladun tamppaamista silmät kiinni, jotta maisemiin saisi edes kuvitelmissaan vaihtelua, tai ajettava muutoksen perässä tuntien ajan parempien latujen äärelle? Onko talvilomapäivät käytettävä täydellisesti, vaikka se tarkoittaisi kahta vaihtoa menosuuntaan ja kahdeksan tunnin odottelua paluumatkan vaihdossa? Miksi nettisivujen täytyy olla täydellisinä julki jonakin tiettynä hetkenä?

Mistä kiire kumpuaa? Joskus se tulee liian täyteen ahdetuista kalentereista ja tavoitteista, joiden saavuttaminen vaatii enemmän tunteja kuin maailmassa on. Tämä on juuri sopivan tavallista. Mutta monesti kalenteri täyttyy näennäiskiireisistä asioista, kuten viikkopalavereista ja välikatsauksista, jotka pidetään, jotta säilyisi tekemisen illuusio vaikkei mitään ehdittäisi muuten tehdäkään. Että olipa hyvä vaihtaa kuulumiset, nähdään taas ensi viikolla, katsotaan siinä tämä sama asialista ja nyt vain tsemppiä kaikille siihen tekemiseen.

Linja-auton alle skeittaileminen on riski, joka voi kohdata kenet tahansa tietoteknisesti lahjakkaan mutta tasapaino- ja havainnointikyvyiltään keskinkertaisen yritysjohtajan. Siksi on hyödyllistä esittää itselleen mutta myös muille osallisille sellainen kysymys kuin että mitä jos tämä ei onnistu, mitä jos aikataulu on liian tiukka, mitä jos pahin paha toteutuu eikä mitään saada tehdyksi? Mitä jos projekti epäonnistuu täysin, mitä sitten tapahtuu?

Paitsi ammattitaitoista, on myös ahdistusta ja kiirettä lieventävää varautumisen kannalta tämäkin puoli. Jatkaako maapallo pyörimistään kohti kaaosta? Jos, niin kaikki välttämätönhän on sittenkin hyvin ja ennallaan. Kuoleeko kukaan? Jos, niin asiat saattavat sittenkin olla ennallaan, mutta voi olla syytä tarkistaa nimiä ja elinajanodotteita jottei tässä kohdin tekisi sittenkin peruuttamattomia virheitä.

Kun panokset ovat selvillä, on kiireen illuusio puhkaistavissa. Joko asia on tärkeä ja kiireellinen sellaisella tavalla, johon ei ole vaihtoehtoa, tai se ei ole lainkaan merkityksellinen, tai se on jotakin siltä väliltä. Merkityksettömät asiat voi poistaa kalenterista tai hyödyntää ne viihde- ja oppimismielessä ilman stressiä. Maailman tärkeimmille asioille kannattaa varata kaikki aika, jonka voi. Ja siihen väliin solahtaviin kannattaa suhtautua ennemmin kriittisesti kuin nauttia kalenterin täyttymisestä.

Kiirettä voi tätä vasten hallita vielä pilkkomalla tehtäviä pienemmiksi. Että jos nyt halutaan välttää maapallon hidas suistuminen tuhoon tuomitulta tieltään, niin mitä meidän aivan välttämättä olisi saatava aikaiseksi? Ja kuinka tuo minun kuolemani olisi vältettävissä, jos nyt kaikkia ei saataisikaan estettyä? Usein se, mitä tavoitellaan, on suurempi joukko tavoitteita kuin se, jolla henkilövahingoilta vältytään. Mutta tätäkään ei perinteisesti pöyhimättä pöydätä, se täytyy osata selvittää. Näin voidaan viimeiseen saakka välttää tarpeeton kiire.

Sillä kiire, silloinkin kun kaiken sovitun saa hallituksi stressaantumatta, aiheuttaa ennalta näkemättömiä ja tuntemattomiksi jääviä tuhoja.

Kiire tappaa luovuuden. Kuolintapa on huomaamaton, sillä ne hetket, jolloin tyhjästä odottamattomasti voisi tulla oivallus tai ärsyke eivät ole olemassa. Jos ei harhaile päämäärättömästi kaduilla on mahdotonta törmätä vanhaan ystävään, jonka näkemistä on koettanut vuosia järjestää saamatta asiaa aikaiseksi. Ja jollei tällaista kohtaamista tulisi, sitä ei välttämättä muistaisi miten helppoa hyvien ihmisten välille on luoda siltoja. Ja jollei näihin olisi aikaa, tuskin olisi aikaa laittaa myöskään tarpeetonta viestiä siitä, että olipa hauska nähdä, nähtäisiinkö taas. Eikä sitä sitten välttämättä tajuaisi miten tärkeä olisikaan varata aikaa myös sellaiselle ikuisuusprojektille kuin ystävyys. Sitten jääkin saamatta suositus seksikirjasta, joka voi muuttaa kaiken mikä liittyy orgasmientuottotaitoihin.

Koska tällä teoksella on myös kaupallisia tavoitteita, joilla mahdollistetaan ihmiskunnan pakomatka aikanaan laajentuvan Auringon tuhopiirin tuolle puolen, on huomattavaa, miten sama luovuus voi tuottaa kaupallisiakin hyötyjä. Minä en olisi tasapainoinen ja menestyksekäs ammattilainen jollen olisi kuluttanut työpäiviä runojen parissa. Eivätkä ne tuotokset, joita olen tehnyt, mutteivat myöskään ne, joita olen vuosia lykännyt, olisi niin hyviä kuin ovat ja tulevat olemaan, jollei tätä kypsymistä olisi tapahtunut. Ja voivat ne nopeammat ja nautinnollisemmat orgasmit vapauttaa välillisesti aikaa muuhunkin tekemiseen ainaisen vuoteenomana olon sijasta.

Lisäksi, jos kiire tappaa luovuuden, tappaa se myös kypsyttelyn. Minua viisaampi tai hauskempi ihminen, John Cleese, muotoilee tämän oivalluksen sellaiseen ohjenuoraan kuin että päätöksentekoa kannattaa lykätä viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Eli kun joku pyytää ottamaan kantaa asiaan, kuuluu täydellinen vastakysymys, että mihin mennessä haluat vastaukseni, ja se täydellinen vastaus muodostetaan aikanaan juuri tuona hetkenä. Perusteluna tämän takana on se, että tällöin päätöksen takana olevat ajatukset ehtivät muhia mahdollisimman pitkään ja vallitsevasta todellisuudesta saa kerättyä niin paljon tietoa kuin se vain tarjoamaan kykenee. Päätöksestä tulee siis todennäköisesti paras mahdollinen.

Kiireinen ihminen saattaa sortua tekemään päätöksen nyt. Heti. Päätetty. Eteenpäin. Ja syyllistyy tässä sellaiseen näennäistehokkuuteen, jolla hän pääsee päiväksi talouslehtien kansiin mutta jää ikuisuuksien ajaksi kauaksi täydellisyydestä. Siitä, mitä olisi voinut olla, siitä, mitä olisi voinut keksiä, jos olisi ollut armelias itseään ja toisia kohtaan ja ajatellut itse asiaa pelkän päätöksenteon pohtimisen sijaan.

Olen ollut kiireinen ja omalla kohdallani kiire luo ahdistusta. Kiireen tuntu kannustaa leikkaamaan muita toimia ja menoja, vähentämään kirjojen lukemista, karsimaan harrastuksia ja ihmiskohtaamisia ja muita ajatuksia tuovia ajanvietteitä, ne syövät onnellisuutta ja tyytyväisyyttä ja saavat miettimään miksi teen asioita, jotka eivät tuota onnea. Kiire ei saa minua tekemään luovemmin parempia päätöksiä vaan miettimään kiireentuottajan poistamista elämästäni. Ei välttämättä niin, että lampsisin päänirroittamisretkikirveeni kanssa esimieheni pakeille, mutta työsuhdeirroittamiskirjeen kanssa kenties. Mikä menetys onkaan se kaikille osapuolille.

Kiire on saanut minut myös tekemään hätiköityjä päätöksiä, joita olen katunut myöhemmin. Että päätetään nyt nopeasti näin. Vaikkapa parisuhde. Tuntuu pahalta, en tiedä miksi enkä mitä keksisi, ehkä ajattelulle vapautuu voimia ja toinen pääsee välittömistä epätietoisuustuskistaan, kun nyt vain erotaan. En tiedä montako vuosikymmentä kannattaisi kuluttaa häilyvässä ongelmasuhteessa, mutta sen olen nyt oppinut, että ihmissuhteisiin pätee sama viisaus kuin muihinkin projekteihin. Olen oppinut, siksi kerron sen, jotta oppisin toisilta, jos tässä on jotakin pielessä ja muistaisin myöhemminkin, vaikkei.

Niin pitkään kuin osapuolet ovat tyytyväisiä otettuihin askeliin, niiden tahtiin ja suuntaan, ei mitään kannata lopettaa. Ei, vaikka kantapäihin koskisi, koska sittenkin voi sopia juomatauosta, jonka jälkeen jatkaa siitä mihin jäi. Älä milloinkaan lopeta tanssimista.

Sen sijaan, jos jokin kannattaa lopettaa, on se kiireen tunteen luominen ja ylläpito. Jos kiire on keinotekoista, ja maailmankaikkeuden mittakaavassa se on sitä ihmisen tuottamana aina, ei ole syytä tuottaa mielipahaa yksin kiireen kaapuun verhoten. Sanoo sitten rehellisesti vaikka sen, miten vihaa elämäänsä ja kuinka lopettaa sen heti kun projekti valmistuu, niin on ihmisillä syy valvoa yöt askareidensa äärellä ponnistellen. Inspiroiva tapa motivoida, se tapa.