Luku 19

Kriisi-identiteetti

On oma tarinansa, miksi päädyin lukemaan psykologian perusteoksia. Yksi sellainen oli kuitenkin sinikantinen kirja, jossa kerrottiin joitakin kehitysvaiheita, joita ihmisellä saattaa olla. Kirjan nimi saattoi olla “Meitä on moneksi: persoonallisuuden psykologiset perusteet” ja jos tämä on tosimuisto voin tätä kirjaa lämpimästi suositella. Kuivakkuuden seassa on mielenkiintoisia havaintoja, nimittäin.

Tuota kirjaa lukiessa tulin altistuneeksi identiteetille, eli sille, mikä ihminen kuvittelee olevansa. Asiaa voi harjoitella miettimällä, mitä kertoisi itsestään ventovieraalle kiinnostuneelle työtilanteessa, kaupan kassajonossa, harrastuksessa tai treffeillä. Joissakin tilanteissa kaikkiin tulisi tarjolla samanlainen suora, ja mielenkiintoista on sekin, mitä se kertoo ihmisestä, jos näin on. Toinen mielenkiintoisuus on ylipäätänsä niissä asioissa, joita sanoo.

Poukkoilen hetken sivuraiteella, koska itselläni on ollut tapana suojata itseäni ja identiteettiäni tilannekohtaisesti. En ole jättänyt kertomatta, että olen päätoiminen yrittäjä tilanteissa, joissa olen itse yrittäjähattu päässä, mutta harvoin olen asiasta puhunut muissa yhteyksissä. En muissa töissä, en vapaa-ajalla. Olin ajatellut, ettei asia ole minulle niin tärkeä eikä kiinnostava puheenaihe, jotta sitä vuotaisin. Tässä vuodenvaihteessa altistuin sittenkin sille paljastukselle, että tämä oli enemmänkin itsesuojausmekanismi, jolla sain säilytettyä identiteettini.

Samalla tapaa olen tuonut itseäni tiettäväksi lähinnä sellaisista asioista, joista olen varma. En yrittäjänä, en naistenmiehenä, en myöskään akateemikkona. Sen sijaan muistan menneet vuodet puhuneeni siitä, kuinka harrastan jääkiekkoa ja musiikkia, kirjoja ja runoja. Ne ovat olleet itselleni turvallisia asioita kertoa, tajusin nyt paljon myöhemmin, koska mikään määrä kyseenalaistamista tai kritisointia ei voi viedä itseltäni sitä ymmärrystä, että kyseessä ovat harrastukset joihin omanarvontuntoni rippeet eivät ole sidoksissa olleetkaan.

Siksipä identiteetti on tärkeä asia ja termi. Olin selittänyt itselleni, miten voisin olla kaikin puolin huono, epäonnistunut ja miksen vihattukin ihminen, mutta minulla oli sentään sellaisia valtteja takakontissa, joita kaupata sitten järkytyksestä toipuvien toreilla. Jos joku sivaltaisikin, voisin noilla horjuttaa itseni takaisin tasapainoon.

Mikä olisi muuten näppärää, mutta identiteetti on hieman kehno olla olemassa ylipäätänsä, jos sen voi kuka tahansa ulkopuolinen teilata.

Tuossa kirjassa mainitaan muistaakseni siten näppärästi, että identiteetti voi tulla sisältä, ihmisestä itsestään, tai ulkoa, toisilta ihmisiltä. On vaikeaa olla Suomen tasavallan presidentti, jos muut eivät tätä arvonimeä anna. Suomen tasapainoisin ihminen voi väittää olevansa vaikkei kukaan olisi samaa mieltä. Ja jos haluaa välttää kilpailua voi väittää olevansa tasapainoisin ihminen, jonka edes jotenkin tuntee, sillä sen arvonimen voi vähintään itsepetoksella säilyttää itsellään kuolemaansa saakka.

Identiteetin luonnetta voi paikantaa sellaisella asialla kuin miettimällä olisiko sitä mitä luulee olevansa silloinkin, jos kukaan muu ei olisi sitä mieltä? Jos nyt nautin kirjoittamisesta ja runoilusta, musisoinnista ja ajattelusta ja kävelyistä kahvikupin kanssa, haaveilen puku ylläni skeittaamisesta, niin voiko näitä timomaisuuksia joku ulkopuolinen teilata? Teoriassa horjutella voi, osoittaen vertaillen miten olen huonompi joissakin asioissa kuin joku muu, vaikkapa kuinka lauluääneni häviää Tony Hawkin vastaavalle, mutta jollen kuvittele olevani kovin kultakurkku ei tuon pitäisi vaikuttaa asiaan.

Vertaileminen ylipäätänsä on sellainen myrkky jota käsittelen myöhemmin erikseen.

Verrokkina, jos identiteettini rakentuisi sen varaan, että ihmiset tulevat vapaaehtoisesti seurani äärelle kuuntelemaan runonlausuntaa ja rummunpoljentaa, pyytävät saada kuvata, kun rullaan halki katuja, olisi identiteetin menettämisen riski suurempi. Jos siis ajattelisin, että olen se, jota ihmiset tulevat matkojen päästä todistamaan ja joka kadulla huomataan ja videomateriaalia katsotaan suoratoistopalveluista tuhansia kertoja päivässä. Olisi kova paikka, jos joskus huomaisi, ettei tämä enää sujukaan entiseen malliin, että ihmiset tulevat ehkä meuhkaamaan, että Timo, oletko kuullut tästä kulmien kurvailijasta, sillä on kuulemma läppärikin käsissä temppuillessaan, se sinun pitää nähdä, seuraa meitä! Eikä kiinnostusta olekaan siihen, miten kurvaan tätä ihmettä todistamaan.

Oi voi.

Identiteetti voi maallikkoymmärrykselläni muodostua mistä tahansa. Mikä ikinä on itsellesi tärkeää, sellaista, joka vastaa kysymykseen kuka olet ja mitä teet. Hiljaisen hetken ajatuksena on miettiä sitä, tuleeko identiteetti ulkoa ja voidaanko se myös ulkoa viedä pois, kuten kauneutta ylistävät virkkeet. Lisäksi oli omalla kohdallani jännittävää miettiä missä määrin identiteetti on ulkoa annettu sellaisella tavalla, jota en ollut ikinä todenmukaisuuden puolesta miettinytkään. Luotettava, ystävällinen, urheilullinen, tietoteknisesti lahjakas? Imartelevaa, muttei välttämättä totta, ihmiset kun eivät aina tunne toisia, jos eivät itseänsäkään. Siksi kannattaa kriittisenä hetkenä miettiä onko mikään kuulemansa kehu totta ja onko se sitä mitä haluaa oikeasti olla. Koska vaikka olisi toisten vinkkelistä lahjakas, vaikkapa sitten piirtäjä, on se huono syy jatkaa piirtelyä, jos siitä ei itse nauti.

Ja jos sattuu nauttimaan, on tämä hyvä syy miettiä, nauttisiko siitä, vaikka kohtalo sulkisi kehukaranteeniin kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Jos, niin sittenpä identiteetti kuulostaa sikäli vahvalta, ettei ulkopuolisten kritiikkikään käy asiaa horjuttamaan.

Takerruin tähän avainsanaan koska itselleni oli ammoin hyödyllistä oivaltaa mikä luulen olevani ja missä määrin se tulee ulkoa ja missä määrin itsestäni. Päässänihän voin olla mitä tahansa mitä saan itseni uskomaan, ja jos identiteetin muodostaa tavalla, joka on vaikea epätodeksi osoittaa, on sitä sillä tavalla vahva ihminen. Kun vielä olisin oivaltanut missä määrin identiteettini oli sidottu työhön ja kuinka sen laahaaminen painoi, olisin voinut olla onnellisempi jo pari vuotta sitten. Mutta helppoa on jälkikäteen nähdä virheitä, se on kehittymistä se.

Uskallan epäillä palaavani aiheeseen toistekin. Siksi kannustimena jätän kappaleen soimaan odotteluajaksi. Miten näkee itsensä tämän päätähti, se on kiinnostava pohdittava valaistuvaan yöhön.

    sinun kuvillasi huoneen seinät peittää voisin
    olet nainen jonka vuoksi iltaisin valvotaan
    silti elämä ei meistä ketään kohtele toisin
    kasvot kauneimmatkin aina kalpenevat aikanaan
	
    Anastasia, et edes huomaakaan
    kun aika vie sinun kasvoiltasi kauneuden
    ja valokuvat haalistuvat kansioihin
    tuskin ainutkaan sua muistuttaa
	
    (Leevi and the Leavings - Anastasia, san. Gösta Sunqvist)