Luku 13

Ahdistusavain

“Mies, joka tuli teelle” ei ole itse keksimäni tarina, joten kerron sen värittyneesti kuten tahdon muistaa. Tarinassa teehen ihastunut, sitä vuosien mittaan syvällisesti harrastanut mies kiertää kahviloita ja ravintoloita vihreän teen perässä. Vaatimustaso on ylimaallinen, sillä tilauksen yhteydessä toivotaan nimenomaisesti vihreää teetä.

Vuoropuhelut kuuluvat aina siten, että asiakaspalvelija toteaa vihreän teen tietenkin onnistuvan. Kyllähän meillä teetä on! Onnistumisen takaamiseksi kysytään, että saisiko olla tällaista, jossa on karpaloa tai sitruunaa tai kurpitsa-aromeja, meillä on pusseja, joista valita. Seuraa ongelma. Mies kysyy, josko olisi irtoteetä, ihan vihreää irtoteetä, mieluusti ilman muuta kuin aivan vain sitä teetä.

Joskus irtoteetä löytyy ja tarina voi jatkua suopeasti. Tee valmistetaan ja tarjoillaan oikealta puolen, teenne, olkaa hyvä. Seuraa juoman vastaanottoseremonia ja kohtelias tyrmistys. Mies kertoo kohteliaimmin, ettei tämä ole vihreää teetä, pyytää saada uuden. Asiakaspalvelija kysyy ammattitaitoaan kehittääkseen pieleenmenon perusteita.

Pyysin vihreää ja tämähän on keltaista, sanoo mies.

Uusintayrityksiä kera ystävällisten ohjeistusten tehdään kohtelias määrä. Mies tarjoaa vinkkejä suoritusten lomassa. Lopulta paljastuu todeksi se, ettei vihreää teetä löytyisi. Ei täältä, ei tänään. Viimeksi tarjoiltu tee kelpuutetaan kehuvin saatesanoin, että nyt on jo paljon parempi, tämä kelpaa. Tilanne ratkeaa ja mies on jälleen hieman rikkinäisempi.

Vihreää teetä, kehtasikin juoksuttaa, eihän sellaista olekaan, jupisee tarjoilija ravintolan keittiön puolella. Älä välitä, lohduttaa toimenpidettä vierestä seurannut, et olisi voinut suoriutua mitenkään paremmin. Tuo oli mies, joka tuli teelle, eikä hän hetkeen taas tänne tulekaan. Seuraava kohde on taas jokin muu paikka, jolle hän on valmis antamaan uuden mahdollisuuden.

Kaikki on hyvin, elämä jatkuu.

Vihreän teen valmistaminen on helppoa kuin ahdistuksenpurku. Siksi miehen kohtalo koskettaa meitä kaikkia, onhan mahdottoman epätodelliselta tuntuvaa, ettei vihreää teetä saisi ravitsemusliikkeestä, tämän valmistamisenhan oppii lapsikin. Aivan kuten lapsikin oppii ahdistuksenpurkua.

Jos asia vain kerrotaan, jos sen tietää todeksi ja mahdolliseksi. Jollei ole ikinä nähnyt vihreää teetä sitä voi erehtyä luulemaan keltaista vihreää teetä vihreäksi. Jos luulee ahdistuksen arkiseksi tunteeksi, joka enemmän tai vähemmän aina mukana kulkee, ei ahdistamattomuutta tule kuvitelleeksi mahdolliseksi olotilaksi.

Silti se on totta.

En ole tarinan teemies, mutta oman ahdistukseni tason saan mitattua harjoittelemalla tätä elämän perustaitoa, joka on vihreän teen valmistus. Otetaan vihreän teen irtolehtiä, siirretään ne teesihtiin tai teepalloon tai muuhun korjauksen mahdollistavaan kappaleeseen, jonka voi laittaa uuttoastiaan kuten teekuppiin. Tähän kuppiin voi laittaa hiukan haaleaa vettä, jotta lehdet saattavat valmistautua pian seuraavaan järkytykseen.

Tämän lehtililluttelun lomassa lämmitetään vettä, lehdistä ja halutusta lopputuloksesta riippuen jokin 50-70 celsiusastetta voi olla hyvin riittämiin. Vaihtelee teen ja toiveiden mukaan, oleellista on tietää, ettei veden kuulu likimainkaan kiehua.

Lämpötilan seurailuun voi käyttää joka kodin paistomittaria, jos ei vedenkeitin säätövaraa tarjoile, tai ajan mittaan hihavakiona kelloa ja yritys-erehdys-menetelmää. Litra vettä keittimeen tai kattilaan, keittelin sitä minuutin, lopulta teestä tuli keltaista, selvä. Litra vettä ja 55 sekuntia, lopulta teestä tuli keltaista, selvä. Näin vähentäen, kunnes vihertää ja maku on täydellistä.

Nyt siis teevesi lämpiää ja lehdet nauttivat eri astioissa. Kun vesi on kuvitellun tavoitelämpöistä, lisätään se uuttoastiaan, joka saattaa olla myös se lopullinen juoma-astia. Nyt meillä on siis astiassa viileässä vedessä lepäilleet lehdet, suljettuna siivilään, josta vesi kulkee läpi mutta jonka avulla lehdet saa lopulta poistettua, sekä lämmintä vettä, joka nostaa kokonaisuuden lämpötilan nautinto- ja liuentamislämpöiseksi.

On aika siirtää toinen silmää kelloon ja toinen kuppiin. Sillä nyt juoma saa vähitellen uuttuessaan väriä kirkkaan nesteen lähtiessä tummentumaan. Jos väri kellastuu oitis, on keittovesi ollut liian kuumaa ja lehdet tästä pahastuneina kuolivat kuin painotuotteet. Jos väri lähtee hiljakseen vihertämään, on tärkeää seurata missä kohdin se miellyttää silmää, sillä mitä pidempään tee liukenee, sitä vahvemmin se maistuu. Kuitenkin liian pitkään uuttamalla tee voi jälleen käydä kitkeräksi tavalla, jonka huomaa myös väristä, mutta tässä kohdin vaaditaan harjaantumista, maistelua ja toistoja. Vilkaisu kelloon auttaa luomaan rutiinia, että nyt kun annoin teen olla viisi minuuttia se meni ehkä hieman yli, joten koetanpa ensi kerralla, miten käy, jos nautin sen neliminuuttisena.

Kun juoma siis näyttää hyvältä, poistetaan lehdet tätä siivilöintivälinettä hyödyntäen ja juoma on valmis oitis hiljalleen nautittavaksi.

Tässä lyhyessä mutta pitkästi kuvatussa toimenpiteessä käy siis siten, että lopputuloksena on rentouttava juoma, joka saattaa kellertää ja olla kitkerä mutta jonka juominen on ilo ja jonka osaa seuraavalla kerralla tehdä hieman paremmin. Sitä voi siis inspiroitua myös epäonnistuessaan, että hei, vähän saattoi mennä yli mutta tässähän maistuu jo muukin kuin pahuus.

Kun tämän itse itselleen tehdyn teen kanssa sitten käpertyy lempituolilleen tai sille, jota vihaa vähiten eikä tee muuta kuin pyörittele kuppiaan, saa mitattua oman ahdistuksensa tason. Pystytkö nauttimaan teestä? Mitä haluaisit tehdä? Mikä estää olemasta ja nauttimasta ja hymyilemästä että tämänkin tulin tehneeksi, onpa hieno elämä ja maailma?

Jollen pysty pysähtymään teen valmistamisen ja juomisen ajaksi, eli joksikin puolituntiseksi, jossakin on vikaa. Terveessä tapauksessa mieli voi heitellä inspiroivia ajatuksia, että hei, millainenhan olisi sellainen oikeasti hyvä metallikappale, jossa ei ole ilmiselvän suoraa lyriikkaa että “rakasta itseäsi”, vaan että “kirkonpolttopuuhissa, äänet uurnissa, vuohi voitti sarven mitalla”, koska samanhan voi tuosta jälkimmäisestäkin tulkita.

Tälle inspiraatiolle ei kuitenkaan tarvitse antaa myöden, nauttia voi siitä, että ajatuksia saa. Kirkonpolttolaulun ehtii tehdä tunninkin päästä.

Tämä on tärkeää, koska ahdistus voi piiloutua inspiraatioon. Ahdistaa, mutta hei jos nyt siivoaisin niin olisipa sitten hienoa, nyt tee huiviin ja huivi rätiksi ja rättisulkeisiin! Ei ahdista ollenkaan, enhän muuten olisi touhunnut näin!

Jos en pysty olemaan paikoillani ajatuksineni on minussa jotakin vikaa. Saatan olla ainoa, mutta suosittelen kokeilemaan, jos en olekaan, mikäli aloillaan olo tuottaa tuskaa. Useimmin tunnistamani tunne on ollut syyllisyys tekemättömistä asioista, juuri se, joka saa inspiroitumaan siivoamisessa tai muussa. Mutta kun pysähtyy miettimään, miksi tällä on mitään merkitystä kosmisessa kokonaisuudessa, vaikka sitten sillä siivoamisella, tulee omiin ajatuksiinsa käyttämään tervettä itsekritiikkiä.

Miksi piittaan siitä, että nurkissa on villakoiria? Ystävä on tulossa käymään, kyllä, mutta miksi koen, että olisi kohteliasta siistiä paikkoja ennen saapumistaan? Onko tämä asia, jota teen itseni iloksi vai itseäni kiusatakseni? Tiedänkö ystäväni suhtautumista siivoamiseen ja onko hän oikeassa väittäessään, että kaiken pitäisi olla aina siivottua? Miksi sillä, mitä hän toivoo, on minulle merkitystä tilanteissa, joissa se sotii omaa etuani kuten teen äärellä istuskelua vastaan? Miksi hänen käsityksensä minusta on niin tärkeää, että säryn jos hän pääsee huomauttamaan pölykerroksista? Miksi kuvittelen olevani eheä ja hyväitsetuntoinen ja sinut itseni suhteen, jos toisen kommentti kotini siisteydestä voi pilata päiväni? Millainen ihminen antaa ystävänkään kommentin jostakin niin pienestä asiasta vaikuttaa mihinkään? Jos ystäväni on positiivisen siivousintoilija niin hänhän ilahtuu, kun täällä on tekemätöntä työtä ja sitten voimme vaikka yhdessä siivota! Voin siis aivan hyvin olla tämän teen äärellä ja jutella tästä siivoamisasiasta kanssaan, että hei, kiva kun tulit ja hei, sanopas mitä mieltä olet, kun mietin tässä, että pitäisikö siivoja tehdä ja sitten mietin, että miksi ja kun sinä olet aina sanonut, että pitäisi olla siistiä niin miksi ja onko se niin tärkeää, että haluaisit siivota nyt kanssani vai kuvittelinko kaiken ja eikö olekin omituista, en ollut ennen ajatellut, ja hei, haluaisitko aivan ensimmäiseksi vihreää teetä?

Tällaisia ajatusketjuja voi mieleen tupsahdella ja niiden käymiseen suosittelen. Itse askeleet voivat olla mitä hyvänsä, mutta itselleni tekemättömyys on tärkeä avainasia. Jos teen rutiininomaisia asioita kätken niillä helposti ahdistuksen, joten tässä valossa suosittelen kokeilemaan tätä ilman että piirtelee tai neulookaan. Puoli tuntia menee nopeasti vaikkei tekisi mitään. Sillä tavalla voi kuluttaa elämästään vuosia. Ahdistuneena tehty ei ole tekemisen arvoista, kun sitä nyt mietin, siksi voin myöntää käyttäneeni elämästäni vuosia tekemättä mitään.

Samalla tapaa kuin tee alkaa vähitellen kuppi kupilta vihertää alkavat myös toistetut ajatteluhetket tuottaa vihreämpää hedelmää. Luulin että tämä siivoamisjuttu ja ystävän miellyttäminen olivat ykkösasioita ja ahdistukseni juurisyy, mutta nyt kun ystäväni on taas tulossa käymään huomaan käyväni kierroksilla. Ehkä asia ei liittynytkään villakoiriin. Jokin niissä hetkissä, kun puhumme nostaa itsessäni kierroksia ja painaa hammaspintoja yhteen. Niin kävi, kun puhuimme töistään, mutta mistähän se johtui? Aika arkinen aihe sinänsä. Ehkä siksi kun tuntui, että olisi oikeampikin aihe puhuttavaksi. Haluaisin puhua siitä, että kuulin hääsuunnitelmistaan toista kautta mutten vielä häneltä. Uskaltaisinkohan sanoa ääneen että kuulin tällaista juttua ja asia kiinnostaa, kertoisitko siitä itsekin suoraan?

Ei siis ole syytä ajatella, että heti tai milloinkaan olisi ongelmien pohjalla. Kokemukseni mukaan toistojen kautta syntyy kuitenkin ymmärryssyvennys itseen ja avoimuuden kautta syvempi yhteys ystäviinkin. Voi todella käydä niin, että ihminen, johon olisi halunnut tutustua kaikki ne vuodet jotka hänet on nimeltä tiennyt onkin oikeasti puhelinsoiton ja yhdessä vietetyn yön päässä ystävyydestä. Asiat voivat tapahtua nopeasti, jos ei ajattele sitä vuosikymmenten matkaa joka tuollaiseen puhelimessa käytettyyn rohkeushetkeen vaaditaan.

Tärkeintä on olla lannistumatta keksiessään mitä voisi tehdä toisin vaikkei toisin vielä tekisikään. Mahdollisuuksia tulee kaiken aikaa. Aivan kuten jokainen hyökkäykseen lähtö on mahdollisuus tehdä alimpana pelaajana näyttävä jalkakynä, on myös jokainen eletty hetki mahdollisuus olla rohkeammin se itse, joka tuntee olevansa ja haluaisi olla. Aina siihen ei pysty, mutta ainakin sen tietää vähitellen mahdolliseksi, kuin vihreän ja hyvänmakuisen teen.

Esimerkissä käyttämääni teemenetelmää suosittelen myös siksi, että keskuudessamme vaeltaa yhä aivan oikeasti mies, joka tuli teelle ja ilahdun kun ajattelenkin miten onnellinen hän olisi kuullessaan ystävänsä luo saapuessaan aivan odottamattomasti nuo sanat ja saadessaan tuollaisen katettuna. Ehkä näin vähä vähältä todellisuus voi muuttaa muotoaan ja tuokin tarina saada onnellisen lopun.

Asia on itselleni tärkeä, joten palaan ahdistukseen vielä myöhemminkin, mutta toimikoon tämä pohjustuksena. Totta on nimittäin sekin, että teenkin valmistukseen liittyy muitakin temppuja. Kuin kuoppa käy tämä syvemmäksi mitä enemmän heiluu ja se on oikein hyvä se.

Olisin tuhoutunut, ellen olisi tuhoutunut.

(Søren Kierkegaard)