Luku 7

Kaikki onnelliset

Vanhan ihmisen tavoin toistelen samoja asioita ja oivalluksia.

Tolstoin Anna Kareninassa on lausahdus siitä, kuinka kaikki onnelliset perheet ovat samanlaisia ja onnettomat ovat niitä kukin omalla tavallaan. Kuulin lainauksen lähteineen joskus iät ja ajat takaperin ja se mielessäni ostin tämän kirjan, kun siihen kirpputorilla törmäsin. Tästä on aikaa joitakin vuosia. Muistaakseni kiinnitin ostoksen päässäni johonkin tapahtumaan, eroon tai kohtaamiseen, mutten muista sitä enää.

Luin kirjaa tuohon lainaamaani kohtaan saakka, en vielä pidemmälle, joten en tällä paljastuksella juuri lukukokemusta pilaa. Kirjoitan ilonpilaamisen sijasta siitä mitä ajatuksia tuosta itselleni kumpusi.

Ehkä kaikki onnelliset ihmiset ovat samanlaisia ja onnettomat ovat sitä kukin omalla tavallaan.

Olen tunnistanut ympäristössäni aina silloin tällöin sellaisia ihmeellisyyksiä kuin onnellisia ihmisiä. Sellaisia, joista huokuu rauhallisuus, varmuus, rentous, ilo. Heidän seurassaan on helppo, rentouttavaa ja piristävää olla. Kohtaamisen aikana latautuu ja tilanteesta poistuu parempana ihmisenä.

Toivottavasti tuttua tämäkin, päteehän kuvaus moniin perheisiin, tuttaviin ja yhteisöihin. Jos kaikki nimeäisi niin aikaa kuluisi ja ylipäätään helpompi listata ne muut.

Moni ihminen tavoittaa saman vaikutuksen ainakin silloin tällöin ja jollakin tapaa. Viikonloppuna yksi olut alla ja toinen sylissä voi olla hyvin erilainen kuin siinä viimeisessä palaverissa ennen tuopille lähtöä. Voihan olla, että nämä onnellisiksi luulemani ovat sellaisia myös. En saa ehkä milloinkaan tietää.

Mutta keskuudessamme vaeltaa myös mustamielisiä ihmisiä, joilla ei kaikki ole välttämättä aivan hyvin, ei kaiken aikaa tai ollut kauan aikaa. Sellaisia kuin minä. Heidän seurassaan voi käydä toisin, mieli apeutua ja lähdön hetkellä vuorottelevat tunteet helpotuksesta ahdistukseen siitä, että tuntee näin toista ihmistä kohtaan joka parhaansa koettaa.

Näitä tunteita on hyvä tunnistaa, sillä kuten tänään sattumalta lainattavaksi opin, ne kertovat jotakin meistä itsestämme. Jos siis ahdistuu jonkun ihmisen seurassa, on hyvä tutkia sitä, miksi. Kun miksejä kylliksi korjailee voi löytää itsensä eheämpänä ihmisenä, valmiina näkemään toisen epätäydellisyyden ja kokemaan myötätuntoa niin tuota toista poloista kohtaan kuin hieman myös itseäänkin.

Mutta silloinkin kun ei-onnellinen ihminen elämää koskettaa, vaikkei se itseä syvyyksiin sysäisikään, on sellainen ikävä menetetty mahdollisuus ja potentiaalin haaskausta. Tämäkin hetki voisi olla vaikka satumaisen, taianomaisen, ihmeellisen ainutkertaisen ainutlaatuisen uskomattoman hätkähdyttävä ja ikimuistoinen jos tuo toinenkin ihminen uskaltaisi elää.

Harhaisen ajatuksenkin uhalla tällä tavoin on mukavaa maailmaa katsella. Syyllistämättä toista siitä, ettei hän halua jakaa elämäänsä juuri minun kanssani, sillä enhän minä itsekään ole aina halunnut jakaa elämääni edes itseni kanssa, ei siis käy soimaaminen toista, joka on yhtä älykäs ja kaukaa viisas.

Kuinka onnellinen sitä sitten on?

Arvioin ihmisiä tässä suhteessa nyt miettiessäni sellaisella logiikalla, jonka mukaan ihminen on yhtä hyvä kuin hän on huonoimmillaan. Jos siis pistelee kirveellä pakastimentäytteeksi koska toinen tukki hetken aikaa tietä bussin kulkea ja siksi meni aikataulu pieleen, on nähdäkseni aika huono ihminen, vaikka sitten tekisikin joululeivonnaiset viimeisen päälle ja joulupataankin pudottaisi manttelin. Kun taas keskellä yötä aiheettomasti hätiin hälytetty ihminen joka sittenkin suhtautuu kärsivällisen ymmärtäväisesti ja kenties huumorilla tilannetta keventäen asiaan menee kirjoissani helpommin tällaiseen onnellisen ihmisen kategoriaan, häkellellessäni samalla ihmetyksestä sen suhteen kuinka tuollainen voi kukaan olla.

On tärkeää valita esikuvansa tarkkaan, osoittaa tämä. Koska tavoitellessani onnellisen ihmisen auraa olen objektiivisesti tullut paremmaksi ihmiseksi kuin kaikkina niinä aikoina, kun heittelin auroja ojaan, että hyväksykää minut tällaisena kuin olen tai saatte tampata sukat märkinä koko talven. Kerron siitä joskus lisää. Esikuvien valinnasta, en kuvitteellisesta lumiaurafiaskosta.

Siksipä mietin myös sitä, että jos viihdyn onnellisten ihmisten seurassa ja helposti ihastun ihailevasti sellaisiin, niin varmasti tämä toimii toisinkin päin. Ja onnellinen saattaa hieman karsastaa sitä, joka ei sellainen ole. Alkaa siis tässä valossa mielenkiintoinen matka onnea kohti kysymysasettelulla, josko on sellaisia ihmisiä, jotka ovat onnellisia ja kuinka he sen tekevät? Jotta voisi olla kuin he ja heidän kanssaan kuplautua.

Tämä on sittenkin vain sivujuonne sen päätarinan kanssa, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. On tärkeää veikata montaa hevosta, ne saavat siitä kivan mielen, kun kuulevat että joku laittoi oikeaa rahaa puolestaan peliin. Vaikka öisin talli täyttyisikin voivotuksesta, että oijoi ja yhyy, minä ajoin sen miekkosen turmioon ja seinätkin söin ja ohrat viskoin kaupan päälle, ihahaa!

Eipähän tarvitse sitten vanhana toistella sitä miten olisi sitä voinut onnellisuuttakin koetella tavoitella eikä jättää sitä menestyjien haihatteluksi. Kuten saamelaisrunokokoelmasta “En laske, en koskaan” käy lainaten:

  uskon yhä
  sinusta olisi tullut
  paras isä
  jos vain
    
  ja minusta
  paras äiti
  jos vain
  
  (Rose-Marie Huuva, suom. Kaija Anttonen)

En tiedä runon nimeä, mutta alkuperäisteoksesta “Ii mihkkege leat” se löytyisi. Ja voisi tuon tulkita sitenkin, ettei lapsenhankinta toteutunutkaan, mutta onnettomuutta sittenkin. Verhoamatta vakavaa asiaa vitseihin, lapsiahan saa rajan takaa. Toisaalta henkilökohtaista puolta kätkemättä, pitkäaikainen parisuhde kun päättyi siihen, että toinen halusi lasta ja toinen ei. Kuvittelenpa itseni vanhaksi vastaanottamaan puolisoni runoteosta, jossa on tällainen jae ja nöyryys on nopeasti saavutettu ja liikutus aito.

Sellaista on runous. Tunnevyöryt ovat samanlaisia kuin julkisessa liikenteessä. Estin tänään hetkellisesti bussia kulkemasta, sain torvensoiton ansiosta osakseni. Kirvespakastinkohtelua en vielä. En ole katkera, viime kerrasta on aikaa. Tulipa mieleen loppukaneettina kirjata koska kaikenlaista jännittävää sitä voi päivään mahtuakin. Turinoita ja torvia. Puhetta onnellisuudesta ja itkuaiheita. Ja vielä on tunteja jäljellä.