Luku 5

Hävitetty luottamus

Luottamus on sellainen jännittävä taito, jonka vaaliminen on helppo sivuuttaa ja silti voi elää näyttävän elämän. Jos ei kehitä ymmärrystä muoti-ilmiöistä, viinitarhojen kultaisista vuosikymmenistä ja hahmota urheilullisen auton ja sellaisen kömpelösti tuollaista tavoittavan eroa on vaikeaa elää näyttävästi. Mutta mikäli nuo erityispiirteet omakseen ottaa ovat kuvat ja kommentit osuvia, mahdollisesti sitten siksikin ylistäviä, koska siinäpä on tyyppi, joka ei luota kehenkään muuhun kuin itseensä.

Toisaalta jos luottamus on asia, jonka kanssa on ollut sinut koko elämänsä, on asiassa vaikea nähdä ongelmaa. Sitä luottaa, jos luotattaa, joskus ei, tilanteet elävät, ihmissuhteet muuttuvat, sellaista se on.

Luottamuksen tasoa voi mitata miettimällä, kuinka suhtautuu ihmisiin. Ovatko ne alkujaan hivenen epäilyttäviä, sellaisia, joihin suhtautuu varauksella ja sivullisille kommentoiden, että luottamukseni pitää ansaita? Ja kun lähipiiriin pääsee, onkin sitten aivan sisäpiirissä ja hyvä tyyppi, paitsi jos luottamuksen rikkoo, koska kerran rikottua ei korjata, se on nimi paperiin, jos kyseessä on musta lista ja yliviivaus, jos kutsuvierasvariantti.

Jos tuosta löytää itseään, niin sitten sitä luultavasti on ihmiseksi helmi sisässään luottamuspulakelmi. Eikä asiaa välttämättä pidä minään, koska tuohan on vain viisasta varovaisuutta.

Toinen ääripää kaiken tolkullisen keskellä on lähtökohtaisesti luottavaisesti kanssaihmisiin suhtautuva kansankielinen hölmö, jota viedään kuin liiroja patjoihin euroon siirtymisen aikaan. Näin kuvattuna on helppoa ajatella, että varovaisuus on viisautta, mutta yhtälö muuttuu, jos ajatteleekin että suurin osa ihmisistä on hyvää tavoittelevia ja omalla tavallaan reiluja toimijoita.

Koska reilusti toimivassa maailmassa negatiivisesti ympäristöön suhtautuva jää hyödyistä paitsi, saaden osansa vain niistä hyväntekijöistä, jotka näkevät tutustumisen ja muurinylityksen vaivan. Ne hänestä poikkeavat hövelit nauttivat satunnaisten väärinkäyttäjien keskellä valtavasta hyväntuulisuuden aallosta.

Itse olen joskus kaukaisessa nuoruudessa ollut hyvin tiukka luottamuspulaihminen. Pitkälti tämä kuva juontui siitä, miten en pitänyt itseäni luotettavana, joten oli helppo päätellä, etteivät muutkaan ole. Miksi olisivatkaan, varsinkaan minua kohtaan, kun en itsekään pitänyt itsestäni.

Muistan kuitenkin valemuistonomaisesti sellaisen filosofisen oivalluksen hetken, jossa mietin, että entäpä jos sitä kokeilisi sellaista toisenlaista lähestymistapaa, että luottaisi ja olisi sitten silminnähden surullinen, kun luottamus petetäänkin. Teini-ikäisen työkaluilla tämä ei ole kovin suuri oivallus ja hyppely ääripäiden välillä sujuu kuin hyppely skeittilaudalla, olen nähnyt videolta, eli kappaleesta tulee kaksi eikä keskikohtaa ole. Käteen jää jompikumpi.

Niin hypin luottavaisuuden veneeseen ja miten se näkyy? Ei välttämättä kovinkaan monessa asiassa, jos minua tunteva käytöstäni tutkii, mutta pääni sisällä ero oli valtava. Kun luotti toisiin, vaikka sitä vähän seurailikin, säästyi kovasti paljon aikaa, joka oli kulunut kaikelta pahalta suojautumiseen. Vaikka tästä kuluikin kymmenisen vuotta siihen, että luottamus laajeni siihen oivallukseen, että ihmiset yleisesti ottaen pyrkivät tekemään hyvää itselleen, kyllä, mutta ottamaan myös muut huomioon ja toimivat sillä tavoin rationaalisesti, oli tuo yöllinen oivallus silti käänteentekijä matkallani kohti valoa.

Mahdollisesti myös varattomuutta ja päätymistä iltapäivälehtiin pientä korvausta vastaan katkerana kertomaan, kuinka sen kerran luotin ja kaikki meni. Tämä on siihen valmistava herkullinen dokumenttiaineisto.

Kannustan joka tapauksessa miettimään sitä, miten ihmisiin suhtautuu. Ovatko he luottamuksen arvoisia, kunnes eivät? Vai epäluotettavia kunnes lunastavat paikkansa? Onko näissä aste-eroja, että säästä voi puhua puistonpenkin vanhan deekun kanssa, mutta asuntoasioista puhumiseen ei halua edetä? Tämä on keittiöpsykologin vinkkelistä mielenkiintoinen juttu pohdittavaksi, vaikka luultavasti olenkin kaikkien monipuolisten akselien suhteen vajaatietoinen ja mahdollisesti kokonaankin väärässä.

En kuitenkaan kirjoittaisi tätäkään tekstiä internetiin kaikelle kansalle säilöä, jollen ajattelisi tämän olevan ihmiskuntaa hyödyttävä liike. Olkoon sitten esimerkki siitä, kuinka identiteettivarkaus onnistuu todellisuudessa melko anonymisoidun tekstin tukemana.

Tarjoan vinkin siltä varalta, että luottamusleikki tuntuu vieraalta. Toinen on historiallisen hyvä ääneen pohdinta siitä, mikä on pahin paha mikä voi tapahtua? Sitä voi kuluttaa toista vuotta tutustumalla ihmiseen, elämällä täysiä ja sitten pudota korkeammalta kuin mihin olisi uskonut koskaan nousevansakaan. Se on aika paha. Mutta onko se niin paha, ettei tuota kestäisi kerran tai pari elämänsä aikana kokeilla ihan vaihtelun vuoksi? Tämän suhteen olen vielä varma siinä kannassani, ettei se ole niin paha.

Mielikuvituksestani voi kertoa se, etten pahempaa keksinyt. Pistä siis paremmaksi ja nykytilassa jatkaminen on sallittua.

Psykologiamaailmassa mainitaan myös sellainen juttu kuin rajojen vetäminen. Se, mitä kertoo muille ja mitä ei. Nyt yliluottavaisena rajanvetoni voi luistaa kuin perä parkkipaikalla. Pidän itsestäni ja tästä kuitenkin sen tähden, että ero aiemmin tuntemaani Timoon on silti suurissa määrin parempi. Haluan uskoa ja pettyä, itkeä ja harmitella, sillä siltä olen suojautunut kyllin pitkään ja hyvin.

Jos elämäsi taas on yhtä pettymistä, itkua ja harmistusta, on kenties syytä tutkia lähipiiriä. Luotatko liiaksi kuin Timo ja hyväksikäyttäjät sinua riistävät? Vai luotatko sellaisiin ihmisiin, jotka hyväksikäyttävät kerran muurin ylitettyään? Sitenkin voi käydä, että ne luottamuksen lunastaneet ihmiset leikkaavat muut hyväntahtoisemmat toimijat pois. Tästä henkisestä ja miksei mahdollisesti myös taloudellisesta väkivallasta kertoo sivumennen, muistelen, ainakin sellainen kirja kuin “Miksi se ei vain lähde”. Jos on vaikea luottaa ihmisiin ylipäätänsä, on myös vaikea kuvitella, että joku ulkopuolinen voisi olla läheskään niin hyvä kuin tämä pitkään tunnettu läheinen, joka nyt kuitenkin hakkaa ja vie rahat ja haukkuu päälle, että köyhä. Lue tämä kirja, jos käsiisi saat.

Luottamusleikki on sellainen, jossa voi hävitä. Mutta leikinomaisesti sääntöjä voi myös muuttaa, että äsken olin tuolla puolen, nyt olenkin tällä.

Äsken rikoin lautani temppuun, nyt kolhin katuja kaveriltani viemällä. Onnellisen lopun vuoksi ajateltakoon vieminen katuslangiksi, joka tarkoittaa luvan kanssa lainattua tai kuolleelta perittyä. Jos vaikka se temppu oli sellainen, että samalla murtui kaverin selkäranka, kun pyrkimys oli loikata yli. Perusjäynä, näistä on kevään äänimaisema tehty.

Seuraa laulu, joka ei kerro tästä mutta suosittelen kuuntelemaan, jos on muuten korvissa vain kohinaa ja surua eikä mitään tietoa tulevasta. Timo suosittelee, luota tämän kerran, voit sitten peilata, että jatkossa luotan kaikkiin muihin paitsi Timoon, mikään ei voi olla niin suuri pettymys. Se on ihmiskunnan etu, jonka nöyrästi kannan nyt kun määrät ovat vielä aika pieniä ja selkäni suora.

On kaikki pian vailla tarkoitusta
Taivas luonut jo katseensa pois
Askel tuskaan, askel vapauteen
Jos tänne jään, en täältä löydä mitään

(Moonsorrow - Jäästä syntynyt / Varjojen virta, san. Ville Sorvali)